Viikko oli kiireinen, kuten kaikki koronapoikkeustilan viikot ovat olleet. Vaikka sunnuntainen äitienpäivä kurkki kalenterista, valmistelut jäivät lauantaille.
Lauantaiaamuna saimme oivalluksen: käydäänpä kesäpaikassa päiväselti, kun sää oli ennakkotiedoista poiketen kuiva. Samalla aukesi mahdollisuus nähdä pikaisesti isovanhempia parin kuukauden karanteenin jälkeen.
Ensimmäinen virhe! Ei kannata lähteä äitienpäivän aattona hummaamaan, jos kaikki valmistelut on tekemättä. Lauantaina iltapuuroilla kerroinkin lapsille: huomenna on aamuksi kortin askartelu, siivous, aamupalan värkkääminen ja muffinssien leivonta. Äiti saa nukkua pitkään. Tosi pitkään!
Iltapalan jälkeen säpsähdin, kun virhe numero kaksi hyppäsi hedelmäkorista. Söimme kesäpaikassa välipalaksi hedelmiä. Niitä hedelmiä, joista oli tarkoitus tehdä äitienpäiväaamuksi hedelmäsalaatti.
Äitienpäiväaamuna siivoukset menivät mallikkaasti ja kortti syntyi yhteistyönä lähes lauleskellen. Brunssiksi kääntyneen aamupalan valmistaminenkin eteni kuin kiskoilla. Lapset tekivät lähes itsenäisesti muffinssitaikinan ja minä annostelin sen vuokaan. Vuoka uuniin ja pekonia ja munia jääkaapista esille.
Muffinsseille pitää olla paperiset vuoat!
Kurkkaus uuniin paljasti, että luvassa olisi jännittäviä muffinsseja. Leivonnaiset olivat kohonneet ensin, mutta painuneet sitten keskeltä isolle kuopalle. “No, mahtuupahan enemmän suklaata”, ajattelin, kun poju sulatteli Fazerin sinistä mikrossa.
Munakello parahti ja tempaisin muffinssit uunista. Yritin kipata niitä leivinliinalle. Ei tapahtunut mitään. Lujempi ravistus. Ei tapahtunut mitään.
Lopulta onnistuin heilauttamaan vuokaa kaksi käsin niin lujasti, että sain näkyvää aikaan – vuoka taipui keskeltä lohduttomalle mutkalle!
Väänsin vuoan takaisin suoraksi ja käänsin sen toisinpäin. Otin veitsen ja yritin irrottaa leivonnaista sillä. Taikina istui pellissä lujemmin kuin suomalaiset 90-luvulla Lotto-arvonnan äärellä.
Sitten tajusin sen: olimme unohtaneet kokonaan paperiset muffinssivuoat pois – kriittinen virhe! Toissajouluna opin, että pipareita ei koristella ennen uunitusta. Tänään totta vie opin, että muffinssit eivät irtoa, jos niissä ei käytä paperivuokia.
Minusta on täysin edesvastuutonta, ettei reseptin kirjoittaja ollut alleviivannut paperivuokien merkitystä! Lähetinkin siis välittömästi palautetta asiasta. Ei ollut kaunista palautetta.
Tässä vaiheessa keittiön ilmapiiri sähköistyi. Esikoinen muistutti minua, että “ajatus on tärkein!” Lisäksi vaimo kurkkasi makkarin oven raosta todeten, että hän nukkuu vielä, mutta älkää vain yrittäkö tehdä toista satsia muffinsseja.
Onneksi vaimo oli tilannut itse itselleen äitienpäivälahjan ja lapset olivat askarrelleet myös paketteja: esikoinen antoi lahjakortteja tyyliin autan ruuanlaitossa, pelaan kanssasi lautapeliä… Keskimmäinen oli käärinyt pakettiin Siiri-nallensa, jota vaimo saisi lainata kolmena yönä. Ja nuorin oli laittanut villasukkaan tyhjän Hakkarais-rasian, josta äitee sai nätin kruunun itselleen.
Kaiken kaikkiaan äitienpäivä meni kivasti. Mutta ensi vuonna tehdään muutamat asiat erilailla. Leivonnaisia esimerikiksi saa kaupastakin!
Ps. Äitienpäivän hellyttävin hetki koettiin brunssin jälkeen. Esikoisen kuudesluokkalaiset kaverit olivat tulleet hakemaan häntä ulos, kun olin kahden vanhemman lapsen kanssa Pokemon-jahdissa.
Kolmevuotiaamme oli vaimon kanssa pihalla ja hän oli sanonut kuudesluokkalaisille, että haluaisi leikkiä heidän kanssaan konkkaa. Kuudesluokkalaiset olivat suostuneet pyyntöön. Hienoja lapsia: olen aivan varma, että kaikki kuudesluokkalaiset eivät ala konkkasille, kun kolmevuotias pyytää!
ps2. Pääkuvana korttimme: jokainen piirsi oman kuvansa – syyt, miksi äitienpäivää meillä tänään vietettiin.