Tänne tullaan uudelleen! Pitää tulla pidemmäksi aikaa! Olipa mahtava paikka!
Isot lupaukset täyttivät asuntoauton ilmatilan, kun käänsimme luksusteltan renkaat kohti Lohjaa. Hanko teki vaikutuksen!
Ajelimme tietä numero 1050, sillä Facebookin totuudentäyteisessä bittiavaruudessa joku kehui sitä yhdeksi Suomen kauneimmista maanteistä. Tällä kertaa somekeskustelusta poimittu suositus piti jopa paikkaansa!
Mutkainen ja kapea maalaismaisemassa mutkitellut tie nosti monta kertaa mieleen kysymyksen, miksen pakannutkaan mukaan öljyvärejä! Ehkä siksi, etten sellaisia omista. Saati että osaisin niillä jotain tehdä. Mutta Fagervikin tien varressa olisi kyllä ollut monta maalauksen arvoista kohtaa.
Torholan luola – turhan vaikean taipaleen takana
Lohjalle suuntasimme, koska siellä lymyilee Suomen suurin luola – Torholan luola. Kävi vain niin, että luolalle vievä tie oli pahinta nimismiehenkiharaa, jota olen eläissäni kohdannut. Takahampaiden paikkojen irrottua en ollut enää varma, säälittikö minua enemmän laina-auton vain tien varren vakituisen asutuksen puolesta. Niin tai näin, totesimme kilometrin jälkeen, ettei mikään onkalo ole sen tärinän arvoista.
Tarkoituksemme oli yöpyä luolan parkkipaikalla, joka näytti Googlen kuvissa rauhalliselta ja tarpeeksi tilavalta. Mutta koska annoimme luovutusvoiton nimismiehenkiharoille, jouduimme keksimään yöpaikan lennosta. Olimme matkalta bonganneet retkihenkisen Kanttarellireitin parkkipaikan, johon suuntasimme.
Reissun ensimmäinen puskaparkki. Kummelin sanamuunnoksiin ja rakennustarkastaja Harjakaisen pikkaselle kahville hihittelevälle kyseinen nukkumapaikka on aluksi nimeltään hauska. Huvittuneisuus kuitenkin sammuu viimeistään, kun paikalliset mopopojat täyttävät parkkipaikan ennen puoltayötä.
Ylitsekupliva teinitestosteroni oli kuitenkin puskaparkin ainoa häiriö. Ehkä leirintäalueen ulkopuolella voisi nukkua toistekin!
Takuuvarma Porvoo
Lohjalta ajelimme Porvooseen. Leirintäalueelle. Hieman pääsi yllättämään, että leirintäalueen vieressä oli laskettelukeskus, jossa olisi voinut myös harrastaa hissipyöräilyä. Me tyydyimme kihnuttamaan ylös koko perheenä huoltoteitä pitkin akustisilla fillareilla. Mukavaa sekin!
Porvoon mukulakivien pyöristymiseen on tullut annettua oma panos joskus ennenkin, joten vanha kaupunki ei aiheuttanut enää yhtä suuria vau-efektejä kuin joskus aiemmin. Onhan se silti aivan huikea kotimaan kohde! Brunbergin myymälän ja Zum Beispielin hapanjuurisämpylään väsätyn burgerin jälkeen kelpasi ajella rauhalliselle leirintäalueelle tammen alle yöpymään. Tai siis tammen alle ajettuun autoon yöpymään.
Toisena Porvoo-päivänä vietimme ensimmäisen lomaa lomasta -päivän. Pelasimme minigolfia, luimme, paistoimme vaahtokarkkeja, vötkiskelimme. Lapset keräsivät innoissaan tammenterhon kuoria ja aikoivat rikastua myymällä niitä Kempeleessä, jossa tammi on ennemmin peli tai jääkiekkolegenda kuin puu.
Askolan hiidenkirnut tarjosivat luontoelämyksen
Kesäkaupunki Porvoon jälkeen suuntasimme Askolaan ystäväperheen luokse. Toteampa vain, että koronakurimuksen jälkeen oli suorastaan liikuttavaa nähdä kyseisiä ihmisiä! Kun vielä lapsetkin pääsivät keskenään heti juttuun muun muassa scoottien kautta, oli hymy seuraavan vuorokauden enemmän kuin herkässä.
Askola ei varsinaisesti hyppää esiin, kun puhutaan kotimaan matkailukohteista. Siellä kannattaa kuitenkin piipahtaa, sillä jääkausi on jättänyt nykyihmistäkin kiinnostavia terveisiä. Hiidenkirnualueelta löytyi parikymmentä eri kokoista kallioon muovautunutta kirnua. Ne saivat pohtimaan jääkauden voimaa ja luonnon ihmeellisyyttä. Balsamia Torholan luolatien aiheuttamille luntokokemushaaveiden haavoille.
Asuntoautoreissukokemusten ensimmäinen osa löytyy täältä.