Lapset ampuvat pihalla vesipyssyillä pulloja ja purnukoita nurin. Yhtäkkiä poika huitaisee polvitaivettaan ja repeää hysteeriseen itkuun. Nopealla tarkastelulla taipeesta löytyy ampiaisen piikki ja pari minuuttia myöhemmin myös kolikonkokoinen kohouma.
Lääkekaapista kortisonia paukamaan ulkoisesti. Jääkaapista keltaista limonadia pahaan mieleen sisäisesti. Pistos kävi ilmeisen lujaa paitsi itkusta, myös siitä päätellen, että poika ei saa juotua mahataudin peruslääkettä hetkeen. Ei vaikka todellakin tykkää siitä.
Kun itku hieman rauhoittuu selviää parkumisen osa syy. Vasta edellisenä päivänä oli puhetta, että ampiaisen pistos voi olla allergiselle hyvinkin vaarallinen. No niin Mr. Murphy, oikeassa olit, luonnollisestikin pojan elämän ensimmäinen pistos sattuu noiden keskusteluiden jälkeiselle päivälle! Niinpä poika kysyy itkun välistä, että joutuuko sairaalaan ja voiko joku kuolla saman ampiaisen pistokseen.
Edellisen päivän keskustelun kertaaminen auttaa itkuun vähän. Ei, luultavasti et ole allerginen. Pistos on allergisellekin vaarallinen vain kasvoissa tai kaulassa. Kipeää käy, mutta ei ole vaarallista. Ei tarvitse lähteä lääkäriin.
Lopullisesti itkun vie kappale loistavasta Keksijäkylän Lotasta, polvitaipeen tarkasteleminen valokuvasta ja äidin asentama kylmä kääre. Poika tosin vannoo, ettei enää ikinä leiki ulkona. Ja isän pitäisi kuulemma luvata, että ampiainen ei enää koskaan pistä.
ps. Tyttö valitti “luonnollisesti” myös polvitaivettaan hetimiten huomattuaan, että poika saa nyt kaiken huomion. Kortisonia olisi ehdottomasti pitänyt laittaa hänellekin. Onneksi pienellä tussilla pystyi tekemään “pistoskohdan” tytöllekin, niin oli jotain mitä esitellä vanhemmille. Poikaakin pistoksen piirtäminen näytti helpottavan, kun hän näki miten pieni pistosjälki oikeasti on.