Minä olen Tuomas. Reilu kolmekymppinen mies Oulun seudulta. Kesäkuun alussa siirryn enemmistöstä vähemmistöön. Jään miesvaltaiselta alalta viideksitoista kuukaudeksi kotiin kahden 2010-luvulla syntyneen lapseni kanssa. Urapolun pisto softakehittäjästä koti-isäksi.
Jään siis hoitovapaalle, joka mielletään edelleen naisten jutuksi. Tai mielletään ja mielletään. Isyydestä puhutaan kyllä paljon, mutta käytäntö kertoo toista. Helsingin sanomien mukaan kotihoidontuen saajista vain kuusi sadasta on miehiä (lähde).
Tämän blogin tavoitteena on kertoa millaista on kotielämä kahden nassikan kanssa isän kokemana.
On ollut mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita, kun olen kertonut perheemme tekemästä ratkaisusta. Suurin osa naisista on kehunut ja kertonut arvostavansa ratkaisua. Suurin osa miehistä puolestaan on kertonut arvostavansa ratkaisua, mutta jatkanut, että “minun pääni ei kyllä kestäisi montaa päivää penskojen kanssa kotona.”
Ehkäpä tätini on oikeimmassa. Hän oli todennut äidilleni, että en kuulemma tiedä mihin olen ryhtymässä. En varmasti täysin tiedäkään. Mutta olen todella kiinnostunut ottamaan tästäkin asiasta selvää.
Blogini ensimmäinen postaus päättyköön kainoon toiveeseen: lähde mukaan ja kommentoi rohkeasti kirjoituksiani. Vuorovaikutus on parasta!
Hienoa Tuomas! Olet rohkea siirtyessäsi vähemmistöön! Ja hienoa, että myös kirjoitat siitä. Pitkää ikää ja paljon tarinoita blogillesi! 🙂
Kiitos kannustuksesta!