Ruokaostoksilla käyminen lasten kanssa tuntuu olevan useimmille yhtä mieluisaa kuin epähuomiossa saadun parkkisakon maksaminen. Tällaiseen tulokseen olen päätynyt turinoituani asiasta (puoli)tuttujen ja jopa tuntemattomien kanssa. Itsekään en pidä mistään kaupoissa asioimisista.
Sillä ei kuitenkaan ole juurikaan merkitystä asiaan ovatko lapset mukana vai ei. Varsinkaan ruokakaupassa. Itse asiassa otan tenavan tai pari ihan mielelläni mukaan. Varsinkin vanhin sanoo usein, ettei halua lähteä. “En minäkään haluaisi, mutta siellä vain täytyy käydä, jotta jääkaapissa on ruokaa”, totean ja sitten mennään. Pala arkea.
Tässä Isäkuukausien kootut vinkit sujuvampiin kauppareissuihin lasten kanssa:
1)Ajankohta: Kun kolme reunaehtoa täyttyy, reissulla on hyvät mahdollisuudet onnistua: ei saa olla ruoka-aika, ei väsynyt aika, eikä ruuhka-aika. Ainakaan meidän lapsemme eivät kulje aikuisten tavoin puolizombeina hyllyltä toiselle, vaan saattavat ajoittain (lue: kolmesta kuuteen kertaan minuutissa) kimpoilla arvaamattomasti käytävän poikki tai asiakasvirran kulkusuuntaa vastaan. Vähemmän ihmisiä = vähemmän törmäilyjä = vähemmän isän puolinolostuneita anteeksipyyntöjä. Ruuhka-ajan välttäminen pätee myös, mikäli lapset matkustavat hyökkäysvaunussa. Ne ne vasta tilaa tarvitsevatkin! Arki-ilta päivällisen jälkeen on hyvä hetki kauppakäynnille.
2)Vaihtelu: Tänään lapsi/lapset saavat matkustaa hyökkäysvaunussa, seuraavalla kerralla kokeillaan pikkukärryjä, sitä seuraavalla kootaan ostokset yhteen isoon kärryyn (jota saa kokeilla työntää) ja sitten voidaan ottaa jokaiselle oma kori. Vaihtelu virkistää.
3)Tehtävät: Vähänkään isompien kanssa kenties tärkein onnistumisen tae. Kolmevuotias on intopiukeana, kun saa käyttää puntaria, pussittaa hedelmiä tai nostella maitoja kärryyn. Viisivuotias puolestaan hakee polleana tutun leipäpaketin kärryyn, kun iskä etsii maustehyllystä jotain epätavanomaista. Viisivuotias tuntuu diggaavan myös muistamista vaativia hommia: “Muistutapa maitohyllyllä, että otetaan myös punaista tällä kertaa!” Molemmat “etsivät” mielellään hyllystä oikein tuotteen. Rullaan kärryt lähes oikeaan kohtaan ja pyydän apua: “Tomaattimurska on näillä main, mutten nyt ihan muista missä!”
4)Palkitseminen: “Jos reissu menee hyvin, niin ostetaan kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä!” Tätä ei tarvinne selittää. Sitä en halua selittää, että jos kaupan käytäväsokkelo uhkaa muuttua Via Dolorosaksi, niin palkintolupaus saattaa vaihtua uhkailuksi: “Jos vielä… niin kuivatut jää kauppaan!”
5)Oheistoiminta: Kauppakeskuksessa, josta metsästämme päivittäiset ruokamme, on pieni leikkipaikka. Lupaus siitä motivoi kummasti jopa syksyllä eskariin menevää. Kirjastossa käyminen on jo sitten iso plussa. Kerran puoleen vuoteen voi ihan hyvällä omalla tunnolla palkita loistavasti menneestä kauppareissusta mutkalla pikaruokaravintolaan.
6)Harjoitus: Kukaan ei ole shoppailija syntyessään. Osan ajasta voi viettää kärryissä ja osan “auttaa”. Väittäisin myös, että siedätys kannattaa aloittaa varsin nuorena. Se yhdessä ensimmäisen kohdan kanssa auttaa myös välttämään dramaattisia selälleen heittäytymisiä makeis- tai leluhyllyillä.
7)Aika: Jos kauppareissuun menee yksin X minuuttia, niin lasten kanssa kiireesti käyden menee 2X minuuttia ja lasten kanssa mukavasti käyden 3X tai jopa 4X minuuttia. Tämä on fakta, jota vastaan ei kannata taistella. Siinä taistelussa ei ole kuin häviäjiä.
8)Ostoslista: Juniorin oma ostoslista lisää kauppamotivaatiota kuin näkyvillä oleva jälkiruoka pääruan syömisen nopeutta. Lukutaidottomuus ei ole este, kuten tästä postauksesta käy ilmi.
Onko lapsen/lapsien mukaanottaminen kauppaan sinulle mukava vai vastenmielinen juttu? Mitä vinkkejä lisäisit listaan?