Olipa hienoa huomata viikonloppuna, että seniorijuniori ja hänen vuotta nuorempi serkkunsa alkavat viimeinkin omaksua yhteisen leikin nuotitusta. Tätä on odotettu! Poikien luonteet ovat kovin erilaiset. Serkkupoika menee je tekee, meidän juniori enemmänkin pohtii ja värkkää. Ei siis ihme, että yhteisistä leikeistä ei oikein ole tullut mitään. Ja ovat he toki nuoriakin vielä. Mutta viikonlopun aikana pojat touhusivat ainakin pariin otteeseen melko pitkänkin aikaa yhdessä!
Jännä oli kuitenkin huomata, että tuo onnistui vain, kun vajaan kahden vuoden ikäiset pikkusisarukset eivät olleet paikalla. Kun nuoremmat olivat juoksemassa samassa tilassa, myös vanhempien lasten leikki kääntyi keskittyneestä junaradan rakentamisesta yleiseen hulabaloohon.
Viikonloppu kului siis vauhdikkaasti, kun meillä oli vieraita. Mitään spesiaalia ei ollut ohjelmassa, vaan päivät täyttyivät ulkoilusta, luistelusta, palapeleistä, pikkuautoista ja päivärutiineista. Hyvä viikonloppu. Näyttää olevan, että lapsiperheiden kylästelyyn ei kannata ladata liikaa ranskalaisia viivoja, jotta tekemisessä säilyy rentous ja mahdollisuus kuulostella fiiliksiä (lue: niin lasten kuin vanhempienkin väsymystilaa).
No, se jäi mieleen, että taisi olla ensimmäinen kerta, kun poju pääsi kaverinsa kanssa saunaan. Hyvin viihtyivät, kun saivat ampua lääkeruiskulla vuorotellen löylyä ja mekin saimme serkkujen isän kanssa kunnon löylyt, kun jälkikasvu siirtyi punkan äärelle uittamaan kylpyleluja.
Vieraat kävivät vielä maanantaiaamuna Hop-Lopissa, mutta minä en oikein tohtinut lähteä kahden lapsen kanssa mukaan. Muistissani on vielä, miten toisten serkkujen isälle kävi vastaavassa tilanteessa: sisähuvipuistoon jalkautumisen jälkeen lapset singahtivat yllättäen eri suuntiin ja pian kuulutettiinkin, että plim plom – Petteri, 3 vuotta, etsii isäänsä kassojen luona!
Vaikka lapsemme ovat ihan tolkkuja, niin kyllähän siellä varmaankin olisi saanut kuuluttaa, että plim plom – Tuomas, reilusti 30 vuotta, etsii lapsiaan kassojen luona!