Tunnelin päässä valoa!

Neukkutäti kertoi aikanaan, että vauvan kakasta voi päätellä paljon siitä, kuinka lapsen ruuansulatuselimistö voi. Hän kehotti googlaamaan hakusanoilla “baby poop”. Menin kotiin ja googlasin. Viihdyin hyvin hakutuloksia selatessani, mutta en ymmärtänyt tuon taivaallista, miten tulokset liittyivät kakkaan. Sitten huomasin kirjoittaneeni hakusanat muodossa “babe boop”.

Tuo vanha juttu tuli tänään mieleeni, kun mietin, mitä ihmettä tekisimme aamupäivän aikana. Flunssa on iskenyt molempiin lapsiin, eikä sinänsä kaunis, mutta kylmä ulkoilma tuntunut parhaalta mahdolliselta ratkaisulta. Kelasin taaksepäin, että mitäs sitä talviaikaan onkaan sisällä tehty. No tietenkin rakennettu majoja sohvatyynyistä! Ja voi sitä riemua, kun tyynyistä, sohvasta, tuoleista, parista patjasta ja parista viltistä rakensi pitkän tunnelin, jossa oli neljä käännöstäkin.

Riemu sai vielä lisää kierroksia, kun antoi lapsille taskulampun, jonka valossa tunnelia sai tutkia. Ja pitihän tunnelin läpi toki ajaa autoilla ja lentää lentokoneillakin.

Nyt ihmettelet, että miten ihmeessä tunnelin rakentamisesta tuli alussa mainittu kakkajuttu mieleen. No, en kyllä tiedä. Ehkä siten, että maanantaina vanhatkin jutut toimivat.

Sekin ihme tässä yhteydessä nähtiin, että meikäläinen imuroi sohvan. Nyt se on taas puhdas – iltapäivän juoksutreeneihin saakka.

Pojun edessä noin kymmenen metriä iloa! Olin positiivisesti yllättynyt, että lapset jaksoivat kiertää tunnelia vuorotellen ilman suurempia kähinöitä.

2 thoughts on “Tunnelin päässä valoa!”

  1. Verhoile pöytä lakanoilla ja tee siitä maja sitten kun tunnelin sijaan pitää keksiä jotain uutta. Itse tykkäsin jostain syystä leikkiä pöydänalaisessa majassa lapsena. Niin ja pikaista paranemista juniorille ja seniorijuniorille!

Leave a Comment