Kymmenen vinkkiä lapsen nimen valitsemiseksi

Lapsensa nimen voi valita helposti tai vaikeasti. Tässä opas molempiin tapoihin.

Helppo tapa:

1)Valitse siveellinen nimi, äläkä yritä olla hauska.

2)That’s it.

Nimeen kyllä tottuu ja nimipohdinnasta ylijääneen ajan voi käyttää johonkin parempaan: nukkumiseen, lepäämiseen, koisaamiseen, huilaamiseen tai ihan vain rentoutumiseen.

Vaikea tapa:

1)Ole siveellinen, äläkä yritä olla hauska.

Tärkein sääntö on sama kuin helpommassakin vuokaaviossa. Vanha vitsi tytöstä nimeltään Ensi Lempi Betty on toivottavasti pelkkä kasku. Samoin Miina Kenttä. Myös kaksoset Peppi ja Heppu saattaisivat olla teini-iässä hieman kitkeriä vanhempiensa huumorista.

2)Mieti painotatko helppoutta vai yksilöllisyyttä.

Heidin tuskin tarvitsee aakkostaa nimeään kovin usein, mutta Kinga saattaa kohdata kysymyksiä.

3)Lausu nimi ääneen.

Lausu uudelleen. Käytä myös sukunimeä. Tuntuuko nimi sujuvalta? Jos etunimi päättyy konsonanttiin S ja sukunimi alkaa R:llä, on lausuminen aikamoista kielijumppaa.

4)Mieti kokonaisuus sukunimen kanssa.

Jos lapsesi on entisen matkapuhelinsuuruuden tunnetuimman ex-johtajan sukunimikaima, etunimi Kustaa ei välttämättä ole ryhdikäs valinta.

5)Muotinimi vai harvinaisempi.

Molemmissa puolensa. Keskimmäisen lapsemme nimi on jossain määrin “trendikäs”. Ei ole harvinaista, että leikkipuistossa useampi lapsi reagoi samaan nimeen.

6)Nimen muodostama mielikuva

Mielikuvan pohtiminen on kuin kesän sääennusteeseen perehtyminen huhtikuussa. Turhaa, mutta viihteellistä. Monelle mielikuvien Paavo on ennen kaikkea 70+-ikäinen mies. Minä miellän Paavon 80-luvun lapseksi. Jollekin Paavosta syntyy mielikuva 2000-luvulla syntyneestä. Ja jollekulle Paavo nostaa mieleen kesäheilan kultaisilta nuoruusvuosilta.

7)Uhraa muutama minuutti kansainvälisyyden pohdintaan.

Lauran tai Marian on varmasti helpompi tunnistaa itsensä lentokentän porttikuulutuksesta kuin Heljän. Kansainvälisyydellä ei mielestäni kannata rasittaa univajeesta kärsiviä aivoja kovinkaan paljon. Itse miettisin, kuinka nimi ääntyy englanniksi. Mutta: jostakin löytyy varsin todennäköisesti kieli, jolla hyvinkin harkittu nimi tarkoittaa jotain inhottavaa. Jos et usko, Googlaa millaisen nimimokan Nokia teki espanjankielisissä maissa Lumia-puhelimillaan tai Mitsubishi Pajero-mallillaan.

8)Sitooko nimi lasta sukuunsa ja sisaruksiinsa? Pitäisikö?

Klassinen esimerkki on tietenkin perheen lasten nimien alkaminen samalla kirjaimella. Kekseliäämpiäkin ratkaisuita olen kuullut: eräässä suurperheessä lasten ikäjärjestyksen mukaiset alkukirjaimet muodostavat vanhempien synnyinkunnan nimen!

9)Älä stressaa liikaa – nimeen tottuu.

Ja nopeasti. Vanha sanonta on edelleen totta: “ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä”.

Lähipiiriimme kuuluu parivuotias Veele. Anteeksi, että mikä oli? Veele. Nimi tuntui alkuun varsin vieraalta, nykyään hyvin luontevalta. Toinen esimerkki elävästä elämästä: Esikoisemme työnimenä oli jossain vaiheessa Arhippa. Poimin nimen kalenterista edustamaan “mahdollisimman erikoista”. Kirjoitin sen pari kertaa lontoolaisittain Rhippa. Kun poitsista puhui hetken aikaa Arhippana, nimi alkoi itse asiassa tuntua aika hyvältä.
+)Kun nimi on päätetty, Googlaa se yhdessä sukunimen kanssa.

Mitä löytyy? Kaimoja? Kuuluisuuksia?