Viihdyn istutuslapion kanssa ihan yhtä hyvin kuin ompelukoneen. Niiden seura saa minut paitsi tylsistymään myös kiemurtelemaan. Ollaan epämukavuusalueella, eikä motivaatiota puutarhatöistä tai ompelemisesta kiinnostumiseen ole.
Sen verran kasvun ihmeestä pitää kuitenkin olla kiinnostunut, että kokeilee kasvattaa lasten kanssa paprikoita, tomaatteja ja basilikaa. Eilen kylvimme siemenet idätyslaatikkoon ja voit arvoisa lukija uskoa, että juniorit olivat innoissaan päästessään nostelemaan multaa, kastelemaan sitä suihkepullolla ja pudottelemaan siemeniä mullan sekaan!
Kun homma oli valmis ja idätyslaatikko nostettu kämpän valoisimpaan kohtaan, alkoi odotus. Lapset istahtivat laatikon viereen odottamaan, että idut puskisivat pintaan! Vaikka vaimon kanssa yritimme selittää, että aikaa menee viikkoja, niin seniorijuniori oli sitkeästi sitä mieltä, että viimeistään huomenna saamme siirtää taimet isompiin purkkeihin. Hyvällä tuurilla lapset siis oppivat tässä paitsi kasvun ihmeestä myös pitkäjänteisyydestä.
 |
| Joko, joko, joko, joko! Pian, pian, pian, pian! Tai viimeistään huomenna! |
Saattaa tosin olla, että olohuoneen ikkunan alla oleva laatikko kohtaa jossain vaiheessa niin mullistavia luonnonvoimia, että kasvu keskeytyy. Toistaiseksi (= vajaa vuorokausi) tenavat ovat kuitenkin muistaneet saarnani siitä, kuinka kasvatus menee mönkään, jos multaan koskee.
Tyttö on tarjoillut viimepäivinä toisenlaista kasvun ihmettä. Kaksisanaiset lauseet ovat nyt lähestulkoon vakiokalustoa: “Harso mukaan.”, “Äiti istuu”, “Isi tänne.”
Kahden sanan lauseet ja eilinen kylvöproggis integroituivat eilen illalla tavalla, joka kutkuttelee vieläkin nauruhermoja: Äherrettiin siemeniä multaan kylppärin lattialla. Olin siellä mutkalla kuin Lemminkäisen äiti Tuonelanjoella ja kun notkeuteni on samaa luokkaa kuin 20 millimetrin vaijerilla, niin hankalahan se asento oli. Pääsi pieni perähuomautus. Tyttö reagoi välittömästi sanomalla ensin “isi” ja matkimalla sitten juuri kuulemaansa ääntä. Hieno kahden sanan lause: “Isi prrr-ppr-rrr”. Nice.
Lähestyvän naistenpäivän kunniaksi lopuksi naisaiheinen kevennys. Pienillä on monesti tapana haluta sitä ja tätä. Kun poika haluaa jotain, mitä ei sillä hetkellä ole saatavissa, totean hänelle silloin tällöin, että “ja minä haluan tavata Annelin!” Poika on jostain syystä ottanut tavakseen vastata: “Et saa – Annelit puree!”
No, tuon keskustelun on kuullut yksi jos toinenkin ja monelle on pitänyt selittää miten se on muodostunut. Ilmeisesti poju on tallettanut Leevien biisin sanoja kovalevylleen, koska tänään nukkumaanmennessään sanaili: “Minä halusin tavata Annelin, vaikka tiesin sen vielä purevan!”