Oulun kupeessa on kyllä niin upea (lapsiperheen) käyntikohde, että sitä on vaikea suitsuttaa liikaa! Tämä palasi jälleen mieleeni, kun meillä oli viikonloppuna tuttavapariskunta Espoosta käymässä. Veimme heidät monien muiden vieraidemme tapaan Liminganlahden luontokeskukseen.
Liminganlahdella kun ollaan, niin lienee odotettua, että luontokeskus on keskittynyt lintuihin. Meren rannassa on tukeva ja iso lintutorni. Sinne kuljetaan varsin kivoja pitkoksia pitkin, joilla voi rullailla lastenrattaillakin. Matkaa on tosin useampi sata metriä ja tosissaan bongaavat ovat joskus katsoneet hieman alta naavoittuneiden kulmakarvojensa, kun lapset ovat tömistelleet tornin portaissa. Kaukoputket kuulemma tärisevät “noin vähästä”. Ihan ymmärrettävää kritiikkiä.
Mutta ei sinne rantaan oikeastaan edes alla kouluikäisten kanssa kannata mennä. Luontokeskuksen pihalla on nuotiopaikka ja pieni leikkikenttä, jonka vermeet ovat sympaattisia home made -henkisiä puisia härveleitä.
Ja varsinainen mahtavuus on sisällä rakennuksessa. Rakennus itsessäänkin on arkkitehtuurisesti kiehtova, mutta ei siitä sen enempää.
Keskuksen näyttelyyn on kerätty ja havainnollistettu linnuista niin paljon, niin monipuolisesti ja niin moniulotteisesti tietoa, että jokaiselle on taatusti jotain. Sunnuntaina tutkimme kaksivuotiaan kanssa erilaisia linnunpesiä ja miten erikokoisia eri lintujen munat ovat. Nelivuotias puolestaan kuunteli kiinnostuneena kuulokkeilla eri pöllölajien ääniä. Itse huomasin lukevani muunmuassa laulujoutsenen suojelusta ja siitä, että Suomessa talvehtii noin 70 lintulajia.
Seinien sisään kätkeytyy paljon muutakin kuin lintufaktaa. On lintuaiheisia pelejä. Linnuista kertovia satuja voi kuunnella “linnunpesässä” säkkituolissa röhnöttäen. Keskelle näyttelyä rakennetussa merimajassa voi aistia merenrannan tunnelman eri vuodenaikoina…
Skaalaa siis löytyy. Ja toteutus on hieno. Ei siitä sen enempää. Menkää sinne! Voittaa paljon julkisuutta saaneen luontokeskus Haltian tyrmäyksellä. Eikä maksa mitään. Tai siis maksaa ihan hitokseen, kun rakennetaan ja ylläpidetään verovaroin, mutta ovella ei tarvitse repiä Leviksiä.
On siellä kahvilakin. Lounaan syöntikin onnistuu.
 |
| Poika ottaa mittaa maakotkan luurangon siipivälistä. |
 |
|
| Olemme käyneet luontokeskuksessa lähemmäs kymmenen kertaa, eikä koskaan ole ollut tungosta. Henkilökunnan mukaan meillä on kuitenkin ollut tuuria. |
 |
| Minkäs poikanen se tällainen taas olikaan? |
 |
| Liminganlahdella tapahtuu enemmän nousemisia ja laskeutumisia kuin viereisellä Oulunsalon kentällä. Silti lennonjohtoa ei ole. |
 |
| Luontokeskuksen pihamaan leikkikenttää. |
Luontokeskuksesta takaisin kotiin.
Eilen illalla poika puki Muumi-aiheisen yöpaitansa väärin päin. Tahallaan kuka ties. Sen jälkeen hän alkoi ihmetellä, että kuka on varastanut Muumit hänen paidastaan. Sitten viriteltiin kämpän lattialle ansa, jotta ryövärin liikkeisiin herättäisiin. Ansan muodostivat pieni leikkilautanen ja sen päälle aseteltu Ryhmä Haun Vainu-figuuri. Kun lautasen reunalle astui, Vainu kiepahti lattialle kolisten. Toimivaa.
Yöpissalla käydessään poika siirsi ansan käytävästä sohvalle. Syy jäi minulle epäselväksi.
Mutta mitä tapahtui tänä iltana? Poju puki yöppärin oikein päin päälleen ja oli muka hyvin hämmästynyt, että täällähän ne muumit ovat!
Tämäkin tapaus muistuttaa siitä, että noiden nassikoiden sielunelämää on helppo aliarvioida, mutta vaikea yliarvioida.