Miksi minua hävettää pyytää isompaa lahjaa lapselleni?

Kummilapsen äiti teki sen! Sen, mitä mieleni on tehnyt jo monen juhlan alla. Hän loi ennen synttäreitä WhatsApp-ryhmän juhlakalun läheisistä ja tuuttasi ryhmään viestin: “Poika ei muusta puhukaan kuin isosta Minecraft-Lego-sarjasta, voisitteko harkita kimppalahjaa?”

Viestin luettuamme heitimme vaimon kanssa ylävitoset – lahja-asia ratkesi minuutissa. Lisäksi saatoimme olla varmoja, että herra kuusvee saisi meiltä ilokihinää aiheuttavan paketin. Meiltä ja muilta.

Kehuin edistyksellistä äitiä juhlissa kaikkia palvelevasta ideasta. Hieman yllätyin hänen kommentistaan: “Mietin pitkään, että kehdataanko, mutta päätin sitten, että kehdataanhan me!”

Syntymäpäivien viipottava juhlaväki keskeytti juttumme. En päässyt kysymään, mikä häntä asiassa hävetti. Jälkikäteen pohdin, että jonkin sortin nolous se minuakin on estänyt menneinä jouluina ja synttäreinä kimppalahjasta puhumasta.

Aikuiset saavat yhdessä hankittuja lahjoja, mikseivät lapset?

Aikuisten juhlissa yhteislahjat ovat melkein yhtä yleisiä kuin liian pienet puvut miehillä. Mistä häpeä ja nolous kumpuavat, kun samaa ajatusta ajattelee sovellettavaksi lasten lahjoihin?

Ehkä kyseessä on se, että yhteislahjassa osa antamisen ilosta häviää. Lapsen kohdalla aito reaktio on usein näkemisenarvoinen.

Tulee myös mieleen, että kuinka hyvin muksu ymmärtää yhteislahjan? Hahmottaako lapsi, että iso lahja on muiltakin kuin antajalta, jos kaikki osalliset eivät ole paikalla lahjomishetkellä?

Mutta, eikö aikuisen kuitenkin pitäisi jättää tällaiset ajatukset omaan arvoonsa ja keskittyä kokemaan hyvää fiilistä siitä, että lapsi saa mieluisan lahjan?

Ettei kaiken takana kuitenkin olisi raha? Aikuistenkin kimppalahjat ovat kauniista ideastaan huolimatta närkästyssampo. Mietitäänpä vaikka häälahjaa: Maksaako sinkku yhtä paljon kuin pariskunta? Osallistuuko nelilapsinen perhe samalla summalla kuin yksilapsinen perhe?

Pitäisikö lapsen kimppalahjaan käyttää tasajakoa vai jokainen oman kukkaronsa mukaan -periaatetta? Ja jos tasan, niin tasan perheittäin vain henkilöittäin? Maksaako läheinen enemmän kuin ei-niin-läheinen? Aaargh!

Pyysimme yhteislahjaa esikoisellemme

Seitsenvuotiaamme haluaa kummilapsemme tavoin mittavan määrän tanskalaista laatumuovia. Itse asiassa kolme eri Lego-sarjaa, jos tarkkoja ollaan. Päädyimme pyytämään sukulaisilta ja kummeilta hänelle yhteislahjaa.

Edellä esitetyt vastauksettomat kysymykset ratkaisimme kahdella muistutuksella. Korostimme, että muutkin lahjat ovat ok. Lisäksi pyysimme yhteislahjan korvamerkittynä rahana. Ekaluokkalainen näkee, paljonko kukakin tuo ja voi lopulta itse päättää mihin sarjaan törsää.

Miten sitten ohitimme vaimon kanssa hävetyksen ja nolotuksen?

Rationaalisesti asioihin suhtautuville ratkaisu oli lopulta helppo: lapsi saa toivomaansa ja lahjan antajat pääsevät halutessaan helpolla. Yhteislahjan pyytäminen on myös pieni rakkaudenosoitus lapselle – tahdomme, että saat toivomasi lahjan!

Isäkuukausien Facebook ja Instagram – tervetuloa keskustelemaan!

Leave a Comment