Lapsi on kuin hyvä startup-yritys. Se kasvaa vauhdilla, välillä puhutaan jopa kasvupyrähdyksistä. Tyttärellämme on nyt menossa sellainen kasvuvaihe, että vanhempanakin on välillä ymmällään. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole fyysinen jatkuminen, vaan taidollinen venyminen.
Vanhojen videoiden perusteella kehitys on ollut parissa-kolmessa kuukaudessa valtavaa ainakin seuraavissa asioissa:
* Pyöräily – tyttö menee sopivaan alamäkeen potkiaisellaan kymmenenkin metriä tasapainoillen ilman maakosketuksia.
* Puhe – nyt pystyy jo keskustelemaan, kuten vastaikään Facebookiin lataamani ajatustenvaihto osoittaa:
Tyttö: Missä äiti on?
Minä: Äiti on töissä.
T: Miksi?
M: Jonkun pitää tässäkin perheessä olla töissä.
T: Äiti kotiin, isi töihin!
Toisena esimerkkinä voisi mainita tilanteen mummilasta. Tyttö söi puuroa, kun mummi otti itselleen aamukahvin kavaljeeriksi suklaapullaa. Tyttö totesi, että minullekin kakkua. Mummi toppuutteli, että puuro ensin. Tyttö osoitti pöydän nurkkaa ja totesi: “Tuohon odottamaan!”
Meillä on vaimon kanssa tapana antaa vanhemmalle lapselle usein “vielä yksi mahdollisuus”, kun käytös lipsuu ei-toivotun puolelle. Puhumaan oppiva tyttö on melkoisen hauskan kuuloinen, kun hänkin on alkanut pyytämään viimeistä tsäänssiä. Se kuulostaa jota kuinkin tältä: “Vieä ijo maha-i-uu!” Parasta on, että tytsy itsekin taitaa tajuta, että pyyntö kuulostaa isolta mahalta ja naureskelee lausetta käyttäessään.
* Laulu – tyttö laulaa kokonaisia lauluja. Vinkeä yksityiskohta on se, että lempilaulu tuntuu olevan Paljon onnea vaan. Sen voi laulaa ihan kenelle, ihan mille, ihan missä ja ihan milloin vain. Esimerkiksi lähikaupan kassa on jo onniteltu.
* Palapelit – 36 palaa menee heittämällä, 60 vaatii hieman apua.
* Kakka – se osuu aina pönttöön. En enää muista, milloin olisin nähnyt skeidaa vaipassa.
* Laskeminen – tyttö osaa laskea kuvasta kukkia/palloja/pyöriä/you name it viiteen tai kuuteen saakka.
Sanotaan, että ahneella on paskainen loppu. Päivänä muuanna sain opetuksen, että myös ylpeällä on paskainen loppu. No, kuolemansyntejä molemmat.
Kävi nimittäin niin, että istuin aamutöttörööllä, kun tyttö tuli sanomaan, että kakka tulee. Vastasin, että mene itse, pärjäät kyllä. Tyttö laittoi itse supistusrenkaan pöntölle ja kiipesi asialle. Erityisen mielissäni olin, kun huomasin hänen ottaneen kirjankin omatoimisesti mukaan.
No, kaksivuotiaan omatoimisuudesta ylpeyttä uhkuen tytön perää pestessäni en huomannut, että berberistä tipahti tavaraa kylppärin lattialle. Astuin tietenkin muutaman askeleen ennen kuin tajusin, mikä siellä sukan pohjassa tuntuu tarttuvan lattiaan. Ylpeydellä on paskainen loppu.