Osaat hämmästyttää vanhempasi monellakin tapaa, mutta kielellinen osaamisesi on yksi bravuureistasi. Tunnistat kirjoitettuna helppoja sanoja: mummu, isi, talo. Kirjoitatkin yksinkertaisia ja tuttuja sanoja. ”Äiti” siirtyy kynästäsi paperille varmasti muistinvaraisesti. Samaa ei ainakaan täysin voi sanoa kun kirjoitat Enilia (n ja m menevät välillä sekaisin) tai Veera kirjaimet oikein ääntäen ja niitä suussasi maistellen.
Puheessasi äänteet ovat kohdallaan ärrää lukuunottamatta. Ärrä pärisee deen kautta, mutta ei yksinään. Niinpä osaat sanoa täydellisesti drone ja Andrea (Friend’s Legojen hahmo), mutta muut ärräsanat vaativat vielä tulkintaa.
Taidoista puheenollen: kesällä opit pyöräilemään ja hämmästytit vanhempasi kuljettamalla jalkapalloa pitkiä matkoja. Nyt talvella olet tykästynyt hiihtoon. Sekin sujuu mallikkaasti niin tasamaalla kuin mäessäkin. Luistelemassakin olemme käyneet jo useamman kerran.
Viime kuukausina olet siirtänyt palapelitarmoasi Legoihin: Tuhannen palan Heartlake cityn lomanviettopaikka nousee kivijalasta kattoon parissa päivässä ilman aikuisten apua. Pidät myös leikkaamisesta, liimaamisesta ja muusta askartelusta sekä siitä, kun vanhempi lukee sinulle.
Jos on monta asiaa, joista pidät, niin on kyllä liuta vihan kohteitakin. Ja koska kaikki tunteesi ovat isoja, kyse todellakin on vihasta, ei inhosta: korkeat kaulukset, tiukat vaatteet, tahkeat sukat ja härätetyksi tuleminen kiehauttavat olemuksesi moodin, jonka kanssa en todellakaan aina tiedä miten päin olla.
Elämäsi suurin sankari ja esikuva nukkuu kanssasi samassa sängyssä, joskin eri kerroksessa. Ihailet isosiskoasi, mutta otat myös välillä lujasti yhteen hänen kanssaan. Taisteluissa turvaudut onneksi yhä harvemmin nyrkkiin. Ikä, asiasta käydyt keskustelut ja väkivaltaisen käytöksen aiheuttama tabletiton päivä ovat onneksi tehneet tehtävänsä.
Olet ajoittain satuilija. Siis valehtelija, mutta se on ikääsi kuuluvaa tarinoiden sepitystä. Lempiteemasi on kertoa, mitä joku päiväkodissa on sanonut tai tehnyt, mutta myöhemmin selviää ettei paras kaverisi tosiaankaan ole lopettanut samassa ryhmässä.
Ilmiöön pääsee tutustumaan myös öisin! Nukahdat iltaisin omassa sängyssäsi vanhemman viereen helposti. Sen sijaan sänkyyn saakka pääseminen ei useinkaan ole helppoa – muistat viime hetkellä, että hyvät yöt on sanomatta isoveljelle, harso jäänyt sohvalle tai ”yksi asia on aivan pakko” kertoa vielä yläsängyn isosiskolle. Helpon nukutuksen hinta on kuitenkin se, että huutelet äidin tai isän seuraksesi useammin kuin joka toinen yö. Tällöin kerrot usein nähneesi ”huonoa unta”, että josko vanhempi voisi jäädä viereen. Aamulla sitten kerrot, että ”en minä oikeasti nähnyt huonoa unta. Vaan sellaista, jossa oli paljon prinsessoja.”
Päiväkoti tuli jo mainittua. Käyt siellä tiistaista torstaihin, sillä maanantaisin minä hoidan sinua kotona, perjantaisin äitisi. Osittainen hoitovapaa on yksi maailman ihanimmista asioista ikinä. ”Työviikkosi” sujuu nykyään paljon paremmin kuin syksyllä, jolloin jouduin kokemaan useana päivänä sen kauhean tunteen, kun oma lapsi jäi hoitoon itkien. Et toki nykyäänkään kilju riemusta päiväkodin eteisessä, mutta halaat lujaa ja näytät päättävän, että päikkyyn on mentävä.
Suhteesi ruokaan on erikoinen. Melkein kaikki ruokailukerrat alkavat sanoilla: ”En syö, en tykkää!” Itsellesi tyypillisesti tehostat viestiäsi tökkäämällä lautasta keskelle pöytää ja itseäsi omalla tuolillasi kauemmas pöydästä. Jonkinlaisen keskustelun, joskus maanittelun, silloin tällöin uhkailun tai lahjonnankin jälkeen käyt kiinni sapuskaan ja aika usein tuumaat, että ”sehän olikin ihan hyvää”. Aikuisen on vaikea ymmärtää tämän teatterin tarpeellisuus tuikituttujen eväiden kohdalla.
Vahvatahtoisuus on asia, joka nousee sinua miettiessäni melkein ensimmäisenä mieleen. Päätin kuitenkin, että kirjoitan tästä vasta viimeisenä. Ja varsin lyhyesti. Sanottakoon niin, että en todellakaan osaa olla läheskään aina tahtosi kanssa samassa tilassa. Hyvin nukkuneena jaksan sanoa itselleni ja muille, että sinun tahtosi määrällä pääsee vielä elämässä pitkälle.
Pääsitpä ja päädyitpä minne vain, niin yksi on tärkeintä nyt. Ja se sama on olennaisinta tulevaisuudessa: olet rakas ja tärkeä!
Vuosi sitten tarinoin näin: Sinä – kolmevuotiaamme