Esikoinen on kinunnut viikkorahaa useamman kuukauden ajan. Perusteluna on ollut jo omasta lapsuudestani tuttu: ”Muutkin saavat!” Tämän suhteellisen kestämättömän argumentin oheen poitsi on liimannut paljon vaikeammin torpattavan perustelun: hän haluaisi opetella säästämistä. Ja olla loppujen lopuksi yhtä äveriäs kuin Roope Ankka.
Olemme pohtineet vaimon kanssa varsin moneen kertaan, pitäisikö lapselle alkaa annostella jokaviikkoinen euroläjä vai ei.
Miksi viikkorahaa ylipäätään maksetaan?
Emme kumpikaan ole saaneet viikkorahaa, vaan vanhempamme ovat raottaneet lompsaansa tarpeen mukaan. Omat hyvät lapsuuskokemuksemme ovat yksi syy sille, että suhtaudumme hieman hikisesti viikkorahan maksamiseen.
Emme myöskään haluaisi opettaa lasta vastikkeettoman rahan saamiseen. Ei tilillä kilise elämässä myöhemminkään ilman työtä.
No, pitäisikö viikkorahaa vastaan tehdä kotitöitä: roskat ja pikkuimurointi lapsen tehtäviksi, palkanmaksu perjantaisin? Mutta kun tuntuu luonnottomalta opettaa, että kotitöistä saisi rahaa. Ei jumapliuda minullekaan kukaan maksa, vaikka kuinka monni tiskaa, monni kuivaa.
Ja vielä! Mikä viikkorahan funktio oikeastaan on? Mitä lapsi sillä ostaa? Hammaspeikolle ruokaa niin, että vanhempien kontrolli katoaa? Paljon muuhun hyväksi kehuttu euro per luokka-aste -viikkoraha ei riitä.
Mutta entäpäs jos antaisi selvästi isomman viikkorahan, mutta lapsen pitäisi ostaa esimerkiksi kaverisynttäreiden lahjat omilla euroillaan? Käykö tällaisessa kuitenkin niin, että kaverilahjat yhtäkkiä pienenevät olennaisesti?
Jos vielä astetta hankalampaa haluaa miettiä, niin tulisiko lasta opettaa siivuttamaan viikkorahasta yksi sektori hyväntekeväisyyteen?
Miksi viikkorahaa pitäisi maksaa?
Tärkein syy sille, että asiasta ylipäätään keskustellaan tai sitä suorastaan vatvotaan, on tietenkin tämä: viikkoraha luultavasti opettaisi lapselle säästämistä ja rahankäyttöä.
Siinä karkin ostamisessakin olisi toki oppimisen paikka. Ja kaikessa ostamisessa. On paljon parempi ostaa kahden kuukauden säästöillä kaverilta pullonkorkkikokoelma ja katua huomenna kuin ostaa aikuisena vuoden säästöillä autonraato ja katua viikon päästä.
Kaiken kaikkiaan näen, että viikkoraha olisi yksi askel kohti lapsen itsenäistymistä.
Entäs bonukset?
Sellaistakin mallia olemme hahmotelleet, että viikkorahassa olisi perusosa ja sen päälle vaihtelevilla kuukausitehtävillä tienattavaa bonusta.
Bonusta voisi esikoisemme tapauksessa alkuun kerätä esimerkiksi omista vaatteistaan huolehtimisella. Asia, jota on yritetty opettaa monin tavoin, mutta aina vain sukat seilaavat lattialla ja kouluvaatteet unohtuvat päälle iltapäivällä kotiin saapuessa.
Mutta meneekö tällainen johtohenkilöstön osakekannustinjärjestelmää liehittelevä malli jo liian monimutkaiseksi?