Läimäytetään kämmenet määrätietoisesti lattiaan hieman leuan etupuolelle, öö-Ö. Työnnetään leukaa ja olkapäitä ainakin yhtä määrätietoisesti eteenpäin samalla kun kohotetaan keskivartaloa kaikin voimin, öö-öö-Ö. Samaan aikaan potkitaan jaloilla siten, että kantapäät käyvät lähes Pampersissa ja sitten heti perään varpaat lattiassa. Rytmiä ja ähinää. Ööö-Ö!
Ja kas, niin pääsee nuorimmainen laajentamaan maailmankuvaansa. Hellyttävä hymy – kaikilla 0,3:lla suussa olevalla hampaalla! Vanhemmat hurraavat. Isosisarukset käyvät molemmin puolin makaamaan kaveriksi ja yrittävät edetä samalla tavalla. Eivätpä osaa yhtä herttaisesti, mutta yrittävät hellyttävästi. Taas videoidaan. Taas välkkyy salamavalo. Taas piippaa sukulaisten puhelin (aivan kuten ensimmäisen kääntymisen jälkeen). Vauva liikkuu: “Ei tuo oikein ole ryömimistä, konttaamisesta puhumattakaan, mutta eteenpäin pääsee. Vähän kuin olisi jäihin tippunut ja sieltä vetäisi itseään ylös!”
Ei ihme, että edellisyö oli rauhaton. Koko ajan piti kääntyä mahalleen ja rääkyä, kun äiti käänsi takaisin. Ei vanhemmat vielä yöllä tajunneet, että seitsenkuisen päässä oli loksahtanut mönkimisen synapsit kohdalleen.
Ja kas, ensivaahtoamisen jälkeen vanhemmat pulputtavat vanhemmille lapsille: “Nyt on entistäkin tärkeämpää huolehtia, että kaikki pienet jutut nostetaan aina pois lattialta! Pikkuautoistakin voi irrota renkaita. Tämä on nyt tosi tärkeä asia!”
Hetkeä myöhemmin isoveli saa kehuja: “Kiitos, että huusit, että vauva on imurin sähköjohdon kimpussa. Kiitos! Hyvin tehty! Ison pojan hoksaus!”
Vauvan sanotaan hahmottavan maailmaansa ensisijaisesti suun tuntoaistin kautta (vaikka kiinteän ruuan aloittamisesta onkin jo aikaa). Tämä yhdistettynä opittuun mönkimiseen on tarjonnut tänään muun muassa seuraavat makuelämykset: kellarin sarana, kynnys, imurin sähköjohto (vain makuannos), syöttötuolin jalka, hoitolaukun remmi, läppärirepun solki, paljon uusia leluja.
Huomenna jatkuu! Toivottavasti yöllä malttaa nukkua!