Viime viikolla ähinä, sitkeä harjoittelu ja turhautuminenkin palkittiin – nuorimmainen kääntyi ensimmäisen kerran selältään mahalleen. Vasemman kautta. Voi sitä tyytyväisyyttä! Pää pystyssä ja suu silmiin asti hymyssä tyttö katseli leikkisirkuksensa matolla perspektiiviä, jonka oli itse pystynyt muuttamaan. Hoblaa!
Tytsy kannattelee päätään jo hyvin ja viihtyy mahallaan pitkiä aikoja. En kuitenkaan malttanut odottaa tytön niskan väsymistä, vaan kellautin hänet takaisin selälleen. Sitä ennen olin toki hakenut maton viereen kameran, videokameran, kännykän kameran. Ja ulkona isompien kanssa touhunneen vaimon.
Seurasi aika monta kääntyminen-kuvia-ihmettelyä-selälleen palautus -iteraatiota. Mikä onni, että ensimmäiset kääntymiset sattuivat iltaan ja pääsin todistamaan niitä!
Ensimmäiselle lapsellemme “opetin” kääntymistä monena iltana pyörähtelemällä itse lattialla ja “neuvomalla” mihin käsi kannattaa laittaa, jotta sen yli pääsee kääntymään. Vaimolla oli ainakin hauskaa. Noista hetkistä ei onneksi ole videomateriaalia. Tämän kolmannen kohdalla omat kääntymiseni lattialla taisivat rajoittua yhteen tai kahteen kertaan. Siitä huolimatta täytyy sanoa, että onhan ensimmäinen kääntyminen yksi vauva-ajan hienoimmista hetkistä!
Vauvan kääntyminen on ainakin itselleni merkityksellinen juttu. Sen jälkeen vauva ei ole enää “avuton käärö”, jonka löytää aina sieltä, mihin hänet on jättänyt. Kääntymisessä on vahva elämän ja uuden oppimisen maku! Kääntymisellä vauva viestittää: haluaan tutkia, oppia ja kokea. Oletko vanhempana valmis vauvan maailman valloitukseen? Ollaan yhä lähempänä taaperoaikaa. Kääntyminen on käänteentekevä hetki.
Vanhan vitsin mukaan lasten kanssa ensiksi toivotaan, että he alkaisivat liikkua. Sitten toivotaan, että voi kun alkaisivat puhua. Ja siitä hetken päästä toivotaan, että voi kun lapset olisivat hetken hiljaa ja paikoillaan. Niinhän se menee tuon käännöksenkin kanssa. Pari päivää taidon oppimisen jälkeen alkoi suitsinta: hoitotasolla EI saa kääntyä. Ja illalla pitäisi malttaa alkaa nukkua, vaikka olisi kuinka kiva kääntyä ja testailla taitojaan.
Onneksi vauvamme on ollut fiksu ja ymmärtänyt kokeilematta, että kääntyminen onnistuu tarvittaessa myös pimeässä. Ehkäpä sitä taitojen yötestaamista säästellään siihen, kun oppii nousemaan seisomaan pinnasängyn laitaa vasten.
Seuraavana isompana juttuna vauvalla onkin luvassa ihan lähipäivinä irvistyksiä. Pottuirvistyksiä. On aika tottua siihen, että ruoka ei ole aina maitoa!
Hahaa, niin täälläkin opittiin! Kyseessä on meillä esikoinen, eli riemu oli sitäkin suurempi (vaikkakin teikäläisen riemu vaikutti suuren suurelta, vaikka kyseessä olikin jo kolmas eka kääntyminen…). Meillä kääntyminen tapahtui harmillisesti lapsen ollessa PARI PIENTÄ TUNTIA mummun hoidossa, ja kun pääsin paikalle, kyttäsin myös vauvan vieressä kännykkäkamera surraten. Aika kauan kyttäsinkin.
Kirjoitat kivasti, jään seuraamaan juttujasi. Mukavaa kevättä! 🙂
Tuo kääntyminen on meikäläiselle tosiaan jotenkin hirmuisen tärkeä. Se on niin konkreettinen – lapsi joko kääntyy tai ei. Jos vertaa vaikka konttaamiseen, niin ei siinä ole sitä sekuntia, jolloin voi sanoa, että nyt lapsi oppi konttaamaan.
Lapsi haluaa näyttää mummulassa parastaan, siksikö se eka käännös tuntuu usein osuvan sinne? 😉
Kiitos kehuista – mukava huomata, että blogista tykätään. Mukavaa kevättä myös sinulla!