Kotivanhemmuus loppui – mitä jäi mieleen?

Se oli siinä – yhdeksäntoista kuukautta koti-isyyttä. Minun elämässäni se oli vain puolitoista vuotta, mutta nuorin lapseni tuplasi siinä ajassa ikänsä. Minulla oli suurenmoinen etuoikeus nähdä niin läheltä kuin mahdollista, kuinka hän oppi puhumaan, juoksemaan ja kuivaksi. Sain olla vieressä, kun hän hoksasi potkupyöräilyn salat. Olla nostamassa pystyyn kerta toisensa jälkeen, kun kävimme ensimmäistä kertaa … Read more Kotivanhemmuus loppui – mitä jäi mieleen?

Miltä koti-isyys näyttää työelämän perspektiivistä?

Väestöliitto on herättellyt tällä viikolla keskustelua isien perhevapaista, erityisesti työelämän näkökulmasta. Pyysivät minuakin kertomaan havaintojani. Olenhan nauttinut perhevapaista kolmen perillisen myötä yhteensä lähes neljä vuotta. Kahden eri työnantajan duunista. Isien perhevapaista puhuttaessa kaikki tiivistyy mielestäni siihen, että lapsella on oikeus koti-isään. Haluan myös, että lapseni oppivat, että kotona voi olla yhtä hyvin isä tai äiti. … Read more Miltä koti-isyys näyttää työelämän perspektiivistä?

Miksi Pokemon Go on tärkeä peli isälle?

“Iskä… Tänään koulussa oli sellainen tilanne… Yksi kaveri… Se löi toista kaveria. Melko lujaa.” Kävelemme poikani kanssa autiolla kevyen liikenteen väylällä ilta-auringossa. Asia on selvästi tärkeä, mutta tilanteen kuvaaminen vaikeaa. Lapsi etsii kestäviä sanoja kuin hetteisellä suolla kulkeva mättäitä. Matka jatkuu ja päivällä sattunut tilanne hahmottuu. Päätämme yhdessä, mitä asian suhteen tehdään. Olemme lähteneet kävelylle … Read more Miksi Pokemon Go on tärkeä peli isälle?

Irtisanoutuisinko hoitovapaan päätteeksi?

Hoitovapaa päättyy joulukuussa. Siihen palkatonta puoli vuotta ja ollaan kesäkuussa. Silloin opettajavaimo elää jo työnsä parasta puolta. Syksyllä vaimon palatessa karttakepin päähän keskimmäinen eskariin ja nuorin hoitoon. Täydellisyyttä hipova suunnitelma! Keskimmäisen ei tarvitsisi opetella päiväkotielämää ennen eskaria. Nuorinkin saisi olla yli kolme ja puoli -vuotiaaksi kotona. Minä saisin elää unelmaani, hehkuttamaani koti-isyyttä, vielä puoli vuotta … Read more Irtisanoutuisinko hoitovapaan päätteeksi?

Pitäisikö lapsille maksaa kotitöistä?

Rintaperillisistäni kaksi kolmesta alkaa ymmärtää rahan päälle. Sama kaksikko osaa käyttää kotitöistä keskusteltaessa sujuvasti sellaisia lauseita kuin “Ei nyt!”, “Miksi aina minä?”, “Ei ole minun vuoroni!” Jos nämä havainnot niputtaisi, olisiko yritysmaailman termejä käyttäen synergiaetuja saatavilla? Pitäisikö kohottaa arkipuhteiden kiinnostavuutta maksamalla niistä? Ajatus on kiinnostava siksikin, että jokainen lapsen suorittama kotihomma on pois aikuisilta. Teoriassa. … Read more Pitäisikö lapsille maksaa kotitöistä?

Vihdoin tajusin: on erinomaista, että lapsi pitää välituntia koulun parhaana juttuna

Esikoisemme on ykkösellä. “Mikä oli parasta päivässä”, olen kysellyt häneltä säännöllisesti syksystä lähtien. Useimmiten olen saanut vastaukseksi, että “välitunnit”. Yhtä usein olen ollut hieman pettynyt vastaukseen. Hiljattain suhtautumiseni kääntyi hetkessä päälaelleen. Nyt ajattelen, että välitunti on paras mahdollinen vastaus! Kun poika hehkutti välitunteja, saatoin jatkaa toteamalla, että tarkoitin parasta oppitunneista. Että oliko matikka kivaa tai … Read more Vihdoin tajusin: on erinomaista, että lapsi pitää välituntia koulun parhaana juttuna

Mokasin lasten tabletin kanssa – käytin omaa Google-tunnustani

Vuosi 2014. Automatkoille tarvitaan rauhoittavia joko aikuisille tai lapselle. Ostamme esikoiselle tabletin. Syötän Android-laitteeseen oman Google-tunnukseni, lataan pari peliä ja tallennan muistikortille nipun lastenohjelmia sekä perheen valokuvia. Automatkat rauhoittuvat. Esikoinen oppii nopeasti tabletin käytön niin hyvin, että yrittää kotona vaihtaa TV-kanavaa pyyhkäisemällä ruutua isoelkeisesti laidasta toiseen. Kaikki on hyvin. Vuosi 2019. Esikoinen on ehtinyt seitsemän … Read more Mokasin lasten tabletin kanssa – käytin omaa Google-tunnustani

Miksi pelaan lasten kanssa mobiilipelejä?

Ekaluokkalainen on huudellut minut hereille useampanakin yönä, koska hänen huoneessaan on tuntunut olevan creeppereitä tai teleporttaajia. Pelon poispuhumisessa keskellä yötä on auttanut verraten paljon, että olen tiennyt, mitä creepperit ja teleporttaajat ovat! Ne ovat vihollisia mainiossa Minecraft-pelissä. Tunnen oliot, koska olen pelannut kyseistä peliä lapsen kanssa. Ja lukenut hänelle peliin liittyviä kirjoja. En ymmärrä nykyään … Read more Miksi pelaan lasten kanssa mobiilipelejä?

Pränkki tuli taloon – isää tympäisee

Koputan kämppämme terassin ovea. Ekaluokkalainen pelaa oven toisella puolella tabletilla ja reagoi tömistykseen kuin kuuro koira ilotulitteisiin. TÖMPS – rukkaseni iskeytyy huomattavasti lujempaa ovenkarmiin. Ei muutoksia reaktiossa. Tömps – tömps – tömps! Jykevä sarja oven lasiin. Oven lämpimämmällä puolella ilmekään ei värähdä. “Mitä ihmettä?” hämmästelen mukanani oleville kahdelle nuoremmalle tenavalle, joista toisella on vuosisadan vessahätä. (Kuvaa … Read more Pränkki tuli taloon – isää tympäisee

Viisi vuotta ymmärsin lastani

Esikoinen oppi muodostamaan lauseita parivuotiaana. Silloin aloin ymmärtää hänen puhettaan ihan kunnolla. Siihen saakka jouduin kommentoimaan usein tyyliin: “Iskä ei nyt ihan ymmärrä. Voisitko näyttää mitä tarkoitat tai yrittää sanoa jotenkin toisin?” Kului viisi vuotta. Poika meni ensimmäiselle luokalle. Ja yhtäkkiä huomasin, että olemme jälleen tilanteessa, jossa joudun sanomaan hänelle: “En nyt ihan ymmärrä. Mitä … Read more Viisi vuotta ymmärsin lastani