Maanantaina tympäisi. Raskaasti.
Kyseessä oli elämäni viimeinen hoitovapaamaanantai. Vapaan loppuminen masensi ja seuraavan viikon töihinpaluu ahdisti. Fiilis oli kuin kesäloman loppuessa, mutta koska vapaa oli kestänyt kuukauden sijaan kahdeksantoista, niin tympäisykin oli kahdeksantoistakertainen.
Illalla tunnelmat kuitenkin vaihtuivat. Muutuin tunnissa terveestä 39-asteista kuumetta potevaksi.
Tiistai meni sumussa lasten kanssa. Olen ollut kaiken kaikkiaan nelisen vuotta koti-isänä. Vasta viimeisellä viikolla koin, mitä on olla tosissaan sairas terveiden lasten kanssa. Sanotaanko niin, että en ole koskaan ennen kokenut yhtä suurta lämpöä Youtubea kohtaan.
Keskiviikkoaamuna piti lähteä lääkäriin. Valkotakki totesi, että elimistööni on asettunut pöpö. Se oli kotiutunut sen verran vahvasti, että piti aloittaa suonensisäinen antibioottihoito. Käytännössä ajoin kolme kertaa päivässä sairaalaan, jossa hoitaja annosteli lääkkeen kanyylin kautta suoneen. Aikaisempi kokemukseni suonensisäisten käytöstä olikin ohutta.
Onneksi antibiootti ja muut loitsut alkoivat vaikuttaa nopeasti. Illalla huipentui nimittäin pari viikkoa jatkunut keskustelu, jossa olimme vääntäneet tuttavani yrityksen kanssa työsopimuksesta.
Töihinpaluu alkoi olla niin lähellä, että keskustelu piti saada maaliin sairastelusta huolimatta. Juttutukion päätteeksi kättelimme. Enpä ole ennen kanyyli kädessä työsopimusta allekirjoittanutkaan!
Seuraavana päivänä oli vuorossa verikokeiden jälkeen viikon toiseksi inhottavin homma: irtisanoutumispuhelu vanhaan työpaikkaan. Onnekseni pomo suhtautui ilmoitukseeni samalla asiallisella ja ammattitaitoisella asenteella kuin kaikkiin aiempiinkin asioihin välillämme.
Ainoa pomoa ja minua askarruttanut asia oli, palaanko töihin irtisanoutumisajaksi. Mitään järkeähän noin viidentoista työpäivän paluussa ei toki olisi ollut. Työskentelen alalla, jossa perehtymisaika puolentoista vuoden poissaolon jälkeen lasketaan ennemmin kuukausissa kuin viikoissa.
Onneksi paluuongelmaankin löytyi ratkaisu: sovimme, että jään kesälomalle irtisanoutumisajaksi.
Parasta ratkaisussa on tietenkin se, että saan olla vielä joulukuun lasten kanssa kotona.
Me ai-om-me naut-ti-a! Huomenna on pahvimajapäivä. Hyvä päivä!
ps. Kuva kuvastaa hyvin viikkoa: asioita, joita ei kovin montaa kertaa elämässään tee. Oikeasti kuva liittyy tähän some-haasteeseen (jos Isäkuukausien Insta ei vielä ole hallussa, niin suosittelen tämän myötä painamaan seuraa-nappia):