Ajatus kolmannesta lapsesta on kuin suomalainen iltapäivälehtiskene juhannuksen alla – eräänlainen ikiliikkuja. Keltainen lehdistöhän pönkittää myyntiään lupaamalla joka toinen päivä juhannukseksi kaatosadetta ja joka toinen päivä superhellettä. Samalla tavalla kysymys kolmannesta jälkeläisestä herättää perhearjessa joka toinen päivä myönteisiä tunteita ja nostaa joka toinen päivä pintaan väristyksiä sanaparin “ei varmasti” kera.
Mutta juhannus tulee joka tapauksessa. Ja niin tulee sekin päivä, kun biologisen kellon tikitys käy korvia raastavaksi ja on pakko tehdä päätös. Päättää kyllä tai ei ja haudata ajatus sen jälkeen. Ja sitten elää päätöksen kanssa loppuikä.
Ylläpidimme ikiliikkujaa pitkään. Ajattelimme ja ajattelemme yhä, että kolmas muuttaa elämää vähintään yhtä paljon kuin toinen. Jokaiselle lapselle ei sitten olekaan hoitavia käsiä. Yökyläilykutsut käyvät nykyistäkin harvemmiksi. Viimeinenkin oma aika revitään aikuisten elämästä ainakin pariksi – kolmeksi vuodeksi.
Siitä huolimatta päätimme, että kolmas on tervetullut. Klisee, mutta totta: lapset ovat rikkaus. Tässä mielessä pääsemme siis lähes suurperheen varallisuustasolle loppuvuodesta.
 |
| Kummannäköinen |
On ollut mielenkiintoista seurata lasten reaktioita ja kommentteja asiaan, kun totuus heille ensimmäisen ultran jälkeen paljastettiin. Vaimo kysyi lapsilta, että arvatkaapa, mitä äidin mahassa on. Vanhempi veikkasi ruokaa, nuorempi napaa. Kun vaimo paljasti, että vauva, niin seniorijuniorin ensireaktio oli kysymys: “Oikeastiko?”
Hämmennystä seurasi joukko vähän vaikeampia kysymyksiä:
- Minkähänlainen itkuääni sillä vauvalla on?
- Tuleeko siitä tyttö vai poika?
- Milloin vauvalle tulee ensimmäiset rokotukset?
- Minkä kokoinen vauva on, kun se syntyy?
Sen jälkeen poika totesi ykskantaan, että haluaa nähdä, kun vauva syntyy.
Hetkeä myöhemmin alkoi ilmeisen yleinen nimiehdottelu. Pojun mukaan Enni Leppäkerttu olisi hyvä nimi. Omena ei ole todellakaan pudonnut kovin kauaksi puusta, sillä vaimo on ehdottanut vastaavassa iässä siskolleen nimeksi Maitopurkkia.
Juniorijuniori ei hirveästi ole asiaan palannut. Ei raukka vielä tajua millainen muutos odottaa. No, se oli aika hienoa, kun tyttö kävi aamulla sanomassa äidin massulle huomenta. Ja on hän piirtänyt kertaalleen vauvan kuvankin.
Vanhempi sen sijaan puhuu asiasta melkein päivittäin. Pariin otteeseen hän on todennut, ettei kyllä vielä usko, että äitin mahassa on vauva.
Toisaalta odotus on hänelläkin kova. Vai mitä muuta tällaisesta nelivuotiaan ajatuksesta voi päätellä: “Tiedätkö, mitä teen ensimmäisenä kun näen vauvan? Pussaan, halaan ja sanon, että tykkään. Sitten laitan sen nukenvaunuihin.”
Tuttu mietti muutama päivä sitten myös blogin tulevaisuutta. Kun on jo seniorijuniori ja juniorijuniori, niin mikä ihme tämä kolmas sitten on? Viimeinen juniori?
ps. Tässä alla vielä vaimon sosiaalisessa mediassa esittämä näkemys uutisestamme. Varsin jees! Sitä tosin en ymmärrä, että miksi perheen autonkuljettajaksi on valittu vinksahtanut heppu? Vai onko se Lauri Tähkä?
