Kolmas on tahtovin ja siksi perheemme potentiaalisin menestyjä

Kuopuksemme kiihtyy nollasta sataan kuin henkilövaaka sellaiselle astuessani. Tyttö on perheemme kolmas lapsi ja vasta hän on opettanut minulle, mitä vahva tahto tarkoittaa. Luulin toki tietäväni jo kahden muksun jälkeen, mutta olinkin nähnyt vasta trailerin todellisesta tahdosta.

Esimerkiksi käy hyvin keskustelu, jossa vaimo yritti hellitellä nauravaa kuopusta: “Sinä olet minun ihana taaperoni!”

“EN OLE!” moukaroi lapsi vastapalloon ja väänsi kasvonsa mutruun.

“Etkö ole?” ihmetteli vaimo romahtanutta tunnelmaa.

“En! En ole taapero. Minä olen appelsiiniperhonen!”

“Et ole taapero, vaan appelsiiniperhonen. Selvä!” vaimo jatkoi ja tyttö käänsi suupielensä takaisin hymyyn.

Ikävä kyllä suurin osa tahtotuulen riepottelevista puuskista ei käänny yhtä lauhkeaan suuntaan. Aivan liian usein tyttö sinkauttaa kädestään jotain tai vähintäänkin uhkaa mottaavansa, jos hänen tahtoaan ei noudateta. Käytöstä, jollaista en muista kahden ensimmäisen lapsen harrastaneen koskaan.

En myöskään muista vanhempien sisarusten ajautuneen umpikujaan halujensa kanssa. Kuopus sen sijaan on päivittäin tilanteessa, jossa toteutumaton tahto kääntyy itkuksi ja solmuksi, jossa lapsi ei itsekään enää tiedä mitä tahtoo! Ei, vaikka vaihtoehtoja olisi vain kaksi. Hän ei esimerkiksi halua ulos, mutta ei halua olla sisälläkään.

Kädet puuskaan ja katse sivuun. Lattialle makaamaan. Seinän viereen istumaan kädet polvien ympärille kiertäen. Tahtomisen kehonkieli on tullut minulle kunnolla tutuksi vasta pian kolme täyttävän kanssa.

Huippu-urheilijat eivät ole esikoisia

Olen jutellut kolmannen vahvasta tahdosta puolenkymmenen kolmilapsisen perheen vanhemman kanssa. Hämmentävästi kaikki ovat sanoneet, että kyllä kolmas on sisaruskatraan voimakastahtoisin.

Eräs äiti taisi osua asian punaiseen lankaan todetessaan, että luultavasti kolmannen on pakko oppia vahvatahtoisimmaksi. Muuten ei kerta kaikkiaan pärjää isosisarusten kanssa. Eikä välttämättä saa edes tarpeeksi huomiota vanhemmiltaan.

Urheilulehdessä julkaistiin vuoden päivät sitten (28.11.18) artikkeli, joka vahvistaa ajatusta. Sen ingressissä sanotaan: “Harva asia valmistaa huippu-urheiluun yhtä hyvin kuin isoveli.” Itse jutussa viitataan useaan tutkimukseen, joiden mukaan huiput ovat huomattavan harvoin perheidensä esikoisia.

“Nuorten pitää kehittää nopeasti taitojaan ja kekseliäisyyttään, jotta he pärjäävät vanhempia ja vahvempia vastaan. Usein heille kehittyy myös vahva tahto päihittää isoveljensä, hankkia omat kannuksensa ja saada huomiota”, jutussa tiivistetään.

Kuulostaa uskottavalta ja olisin taipuvainen ajattelemaan, että ilmiö pätee yleisemminkin menestykseen. Urheilulehden huomioita tukee se, että kolmen lapsen perheessäkin huomaa, kuinka pienemmät oppivat monia taitoja vanhinta aikaisemmin. Se vaatii lujaa tahtoa!

Lue myös, millaista samaisen lapsen kanssa oli uhma-aikaan.

Leave a Comment