Olet kolmas lapsemme. Silti minun on vaikea ymmärtää, kuinka nopeasti loikit juuri nyt taitojen polulla eteenpäin.
Vielä pari viikkoa sitten kiinnitimme huomiota jokaiseen kahden sanan lauseeseesi. Enää kolmenkaan sanan kokonaisuus ei aiheuta vanhempien ilotulitusta, sillä ensimmäiset nelisanaisetkin on jo kuultu. Puheestasi voi bongata myös useita sijamuotoja.
Suloisinta kielessäsi ovat sanat “vau” ja “lappi”. Ensiksi mainittua käytät, kun ihastelet jotain. “Lappi” on isosiskosi. Hänen nimessään on hankala konsonanttiyhdistelmä, jota et vielä hallitse. Niinpä kutsut häntä sanalla “lapsi”. Isosisko ei tästä aina tykkää. Ymmärrän häntä.
Kirjoitin kesällä, kuinka mahtavaa kanssasi on olla ja hehkutin juoksusi sympaattisuutta. Vastikään opit hyppäämään tasajalkaa. Se on ainakin yhtä sympaattista kuin varhaiset juoksuaskeleet aikanaan. Liikkumiseen liittyy myös taitosi potkia ja heittää palloa.
Jos sinusta kertovasta tekstistä jättäisi pois timantin kovan oman tahtosi, se olisi kuin kirjoittaisi vanhemmuudesta mainitsematta riittämättömyyden tunnetta.
Vaikka uhmasi onkin pyöristynyt, tuntuu minusta päivittäin, että olet laumamme kellokas. Liiankin usein seuraamme tahtoasi vain välttääksemme valtavan pettymysitkusi. Sisarukset myötäävät tahtoasi enemmän, mikäli kyse ei ole heidän omista tavaroistaan.
Kun tuntee tahtosi, on veikeä seurata, kuinka ilmaiset, että aiot tehdä jotain. “Kuka tulee iskälle kaveriksi?” kysyn. Lyöt nyrkillä rintaasi ja huudahdat: “Mää!” Vielä kuukausi sitten käytit sanaa “Mua!”
Tahtosi on vahva, mutta niin ovat muutkin tunteesi. Tunnet tuhannella, kaiken. Välillä se on rasittavaa.
Erotat käsitteet yksi, kaksi ja kolme. Osaat soveltaa niitä saadaksesi tahtosi lävitse. Kun pyydään sinua lopettamaan Legoilun ja lähtemään pissalle, nostat etu- ja keskisormen ylös ja sanot “kakki”. Kun sanon, että ei enää yhtään palasta, vaan heti pissalle, teet kompromissiehdotuksen etusormeasi näyttäen: “Ykki!”
Tykkäät Kaaposta (toivot sen tunnusbiisiä poikkeuksetta nukutuslauluksi), värittämisestä, pikku-Legoista, saksista, koirien bongaamisesta (hihkaiset “haukku” aina karvaturrin nähdessäsi), lukemisesta (kunhan vain saat valita kirjan), piimästä, tomaateista, oliiveista ja juustoista.
Et pidä salaatista, autossa matkustamisesta, yö- tai päiväunille (nukut joka päivä iltapäivällä tunnin – pari) nukahtamisesta tai liian korkeista kauluksista.
Suosikkileikkisi on ruuanlaitto. Touhuilet sekä yksin että siskosi kanssa leikkikeittiövälineiden parissa pitkiä hetkiä. Myös veljesi leikkii sinun leikkejäsi, jotta voi sen jälkeen vaatia sinut omaan Ninjago-leikkiinsä! Myös nuket ovat sinulle tärkeitä. Palapelitkin kiinnostavat paljon, mutta nupittomiin tarvitset toki vanhempien apua.
Pukemiset ja peseytymiset sujuvat kanssasi pääsääntöisesti hyvin. Suhautat pönttöön, mikäli vain vanhemmat muistavat viedä sinut posliinille. Tässä yhteydessä voisi myös mainita, että sisarustesi tapaan olet ollut niin terve, että en voi asiasta kyllin kiittää.
Nukut aamuisin pitkään. Puoli ysi on normaali heräämisaikasi. Sen jälkeenkin haluat vielä pötkötellä – arkisin siskosi ja minun kanssa, viikonloppuisin ainoa oikea kumppani on äitisi. Onneksi yleensä ei ole kiire minnekään – nuo ovat elämän timanttihetkiä.
Ainoa säännöllinen kiireemme on torstaisin, kun yritämme ehtiä 9.30 alkavaan perhekerhoon. Aikataulu, jolle nauroin vielä pari vuotta sitten: “Miten puoli kymmenen voi olla lapsiperheessä aikaisin?”
Rakastan hersyvää ja tarttuvaa nauruasi sekä orastavaa huumorintajuasi. Osaat jo hupsia. Kun kysyn, missä suu, saatat näyttää korvaa ja nauraa päälle. Suupieliä pestessä “Tarzan-äänet” ovat vakiovitsi, jolle nauramme kumpikin kerta toisensa jälkeen.
Vuosi sitten kirjoitin samasta lapsesta näin.