Parhaat ja paskimmat 2018

Liikkuvilla ihmisillä on ilmaisu tilanteelle, jossa on yritetty koota lenkkiporukkaa, mutta hikoilemaan lähteekin vain yksi. Silloin ulos itsensä kammennut toteaa: “Kävin lenkillä parhaassa seurassa!”

Sarkasmin seassa on totuuden siemen. Itsensä kanssa juttu useimmiten sujuu. Vauhtikin on juuri se, mistä itse tykkää.

Hieman samaa on tässä blogihommassa – yksinäistä hommaa useimmiten. Omasta mielestäni postaukset ovat tietenkin pääasiassa timanttia, mutta silti jutuista osa on hurjasti suositumpia kuin toiset. Erot ovat isoja. Vuoden luetuin postaus keräsi lähes 5000 lukukertaa, hyljeksityin avattiin vain parisataa kertaa.

Näitä juttuja te rakastitte vuonna 2018

Viisihenkinen perhe rivarin pätkässä – asumismuotomme plussat ja miinukset

“Vieläkö te kauan aiotte mahtua siihen?” Tuon hyväntahtoisen kysymyksen kuulen lähes viikoittain. Pohjois-Suomessa on kai outoa, että kolme lasta ja kaksi aikuista mahtuu alle yhdeksäänkymmeneen neliöön. Kun ynnää postauksessa mainittuja plussia ja miinuksia yhteen, on helppo vastata, että mahtunemme ainakin jonkin aikaa. Postaus täällä.

Leo’s leikkimaa – sisäleikkipuistojen Amerikan rauta

Yksi minulle eniten bloggaamisesta opettaneista teksteistä. Mutristelin pitkään kulmiani miettien, miten jo 2016 puolella kirjoitettua tekstiä luetaan aina vaan ja aina vaan ja aina vaan. Sitten ymmärsin, että Google-haku “Leo’s leikkimaa kokemuksia” nostaa kyseisen tekstin ensimmäiseksi osumaksi. Oivalluksen jälkeen olen ymmärtänyt paljon paremmin, miksi hakukoneoptimointi on menestyvää bisnestä. “Ikivihreä” täällä.

Kuusi syytä miksi jokaisella kotona lapsia hoitavalla pitäisi olla yhteinen tili puolisonsa kanssa

Otapa peukalolla ja etusormella tukeva ote nenästäsi. Nyt nimittäin tulee niin vahvasti omakehulta haiseva lause, että kannattaa tukkia sieraimet: Tämä postaus vain yksinkertaisesti on hyvä. Siksi se on suosittu. Raha toki kiinnostaa aina ihmisiä. Ja rahattomuus. Varsinkin, jos kyseessä ei ole oma tilanne. Rahasta asiaa täällä.

Kuusi kuvaa, joiden merkitys aukeaa vain vanhemmalle

Kyllä koira koiran tuntee. Ja vanhempi ymmärtää toisen vanhemman välillä suorastaan oudot WhatsApp-kuvat. Arvoituksellisia otoksia täällä.

Kolme Isofix-turvaistuinta takapenkillä: Ford S-Max -kokemukset

Tämä on toinen vanha teksti, joka imee lukijoita kuin pasianssin peluu vinkkaajia. Siinä missä Leo’s leikkimaa -bloggauksen suosion syy oli minulle pitkään mysteeri, tämän suosio on päivänselvää: kolmen Isofix-turvapaikan mahduttaminen samalle penkkiriville on nätisti sanoen haastavaa. Kokemukset löytyvät täältä.

Eskarimatka yli puolessa – yhdeksän asiaa, jotka esikoulu on opettanut vanhemmalle

Lapsi oppii eskarivuoden aikana paljon. Vanhempi myös. Minut yllätti täysin esimerkiksi se, kuinka raju on jako tyttöihin ja poikiin. Ja se, kuinka kouluaineisiin aletaan lyödä leimaa jo ennen varsinaista aapisen aukaisua. Puolivälin krouvin postaus löytyy täältä.

Kolmas vauvavuosi – elämäni raskain vuosi

Perheemme kolmas vauvavuosi oli paradoksaalinen: elämäni raskain vuosi oli samalla yksi elämäni onnellisimmista vuosista. Vuoden aikana tapahtui hirvittävästi hyvää, mutta silti koko vuotta sävytti jonkinlainen väsymys. Aivan liian usein tuntui, että eniten tympäisi kaikki.

Vähiten luetut postaukset

Firman pikkujouluissa jälleen överit

Miten se voi olla, että postaus, josta kuulin hävyttömän monta kehua, on silti vuoden vähiten luettu juttu? Itselleni selitän tämän sillä, että vietimme pikkujouluja liian myöhään. Muut olivat jo joulufiiliksissä, eivätkä juomat rinnuksilla ja kielletyn hedelmän maku jaksaneet enää kiinnostaa juuri ketään. Tunnelmat pikkujouluista löytyvät yhä täältä.

Isäkin herkistyi äitienpäivätouhotuksesta

Eipä kiinnostanut ketään enää maanantaina, kuinka hauskasti äitienpäivä touhotettiin meillä läpi. Postaus täällä.

Paluu peräpyöräilyn ihanaan maailmaan

Se, että tämä aihe ei kiinnosta, särkee päätäni enemmän kuin koko kesän pyöräilyt ahteriani. Peräpyörä on kätevä ja mukava, mutta ilmeisesti liian eksoottinen? Perustelut luettavissa täältä.

Vuonna 2018 painoin julkaise-nappia 111 kertaa. Jouluna lasten täti kyseli, että onko aiheiden keksiminen blogiin vaikeaa. Naurahdin ja plarasin hänelle virtuaalista pöytälaatikkoani. Siellä makasi nelisenkymmentä aihetta aloitettuna. Jos lukijoita riittää, Isäkuukaudet pysynee aktiivisena siis myös tulevana vuonna.

Kiitos sinulle Isäkuukausien seuraaja vuodesta 2018 ja erittäin onnistunutta uutta vuotta koko perheellesi!

Blogia voi seurata myös tulevana vuonna Facebookissa, Instagramissa ja blogit.fi-palvelussa!

Leave a Comment