Viikko sitten puhelintani tilutti mainio video. Siinä kuopus työnsi ensimmäistä kertaa lasten jakkaraa pitkin eteiskäytävää. Määrätietoisesti kuin mummo potkuria parhailla talvikeleillä.
Täytyy myöntää, että sydämessä läikähti. Pieni askel ihmiskunnalle, mutta melkoinen harppaus yksitoistakuukautiselle. Ja totta kai kehon läpi iski tunne, että juurihan tyttö oli haastattelussa konttaamisen opittuaan.
Illalla hivutin samaa tuolia hienovaraisesti tytön viereen. Olisin tietenkin halunnut nähdä uuden taidon livenä. Kuopus keskittyi kuitenkin enemmän kampeamaan itseään sohvalle. Taisi ajatella, että päivän näytöt kävelemisestä on annettu. Mitäs olit h-hetkellä töissä.
Muutamaa päivää myöhemmin pääsin todistamaan tukea vasten kävelyn hienoutta. Sen jälkeen kävelyrintamalla on kuitenkin ollut hiljaista.
Syy lienee selvä – tytsy opettelee nyt(kin) montaa juttua yhtä aikaa. Muun muassa sitä sohvalle nousemista. Tavaroiden pudottelu lattialle syöttötuolissa istuen tuntuu olevan meneillään olevista opintokokonaisuuksista kiinnostavin.
Taaperon vinkkelistä käveleminen on taito monien joukossa. Eikä varmasti kovin kevyt opeteltava.
Odotan, että nuorimmainenkin voisi lähteä pihalle omin jaloin. Kukapa haluaisi seurata muiden touhuja kärrystä. Raotinkin siis hieman internetiä etsien tietoa miten kävelemisen oppimista voisi nopeuttaa.
Löysin muutamia hyvin meille sopivia vinkkejä. Tasapainolle tekee hyvää, kun lasta sylitellään ja kannellaan eri asennoissa. Voin siis edelleen kääntää taaperon silloin tällöin pää alaspäin ja nauttia keikauksen aiheuttamasta naurusta.
Eniten kolahti idea siitä, että kävelyä kannattaisi harjoitella avojaloin. Ihossa on parempi ja luontevampi pito kuin jarrusukassa.
Netissä ui vastaan myös hyvä muistutus: vanhemman ei tarvitse saada koppia jokaisesta pikkukaatumisesta. Vaikka kyseessä on jo perheen kolmas kaatuja, niin silti välillä huomaa ylisuojelevansa lastaan. Kävelemään oppii vain kaatumalla tarpeeksi monesti.
Sen muistinkin, että kävelytuet ja hyppykiikut kuuluu jättää samaan paikkaan Abtronicin kanssa – Ostos TV:hen siis.
Loppujen lopuksi saavuin tämän tapauksen valossa netin viimeiselle sivulle. Terveyskirjasto Duodecim hautaa haaveeni kävelemään oppimisen nopeutumisesta: “Lapsi oppii kävelemään siinä vaiheessa, kun hermosto on kehittynyt riittävästi. Sitä ei voi nopeuttaa.”
ps. Tuetta kävelemiseen lie vielä aikaa. Tytsy ei ole vielä kertaakaan noussut seisomaankaan tuetta. Ja vaikka kovasti odotankin yhteisiä ulkoiluhetkiä kävellen, tiedän, että asialla ei varsinaisesti ole kiire. Muistan millaista nurinkupsahtelua elämä oli kummitytöllä, joka oppi kävelemään selvästi alle vuoden ikäisenä.
Ps. Isäkuukausien karkkikaupassa tarjolla nyt neljää eri makeista: Facebookin sininen, Instagramin irtokarkki ja blogit.fi – nallekarkki. Saa ottaa enemmän kuin yhden, jos haluaa!
Meidän -16 lokakuinen innostui synttäreiden nurkilla nousemaan pystyyn ja hyvin äkkiä alkoi tampata sohvaa ympäri. Kärryn kanssa menee myös lujaa joskin tie pitää olla vapaa.
Toisaalta kauhistuttaa millainen vauhti tuleekaan olemaan kun pärjää ilman tukea, mutta toisaalta samaistun ajatuksiisi “helposta ulkoilusta” kun lasta ei enään tarvisi kantaa tai työntää vaunuissa paikasta A paikkaan B.
Meille fyssari suositteli kävelyn opettelemista tukevat kengät jalassa jotta jalat välttäisivät virheasennot. Tämä kuulostaa omaan korvaan hömpötykseltä, en tiedä ketään joka olisi opetellut kävelemään lähtökohtaisesti kengät jalassa.
Kiitos kommentista! Kyllähän se vauhti aikamoista on, kun kävely viimein lähtee sujumaan ilman tukea. Ja välillä järkeä ei ole mukana yhtään 😉 Mutta, mutta, taitaa tämäkin vaihe kuulua elämään.
Olisiko fyssari tarkoittanut sitä, että silloin kun kenkiä tarvitaan, niin niiden pitää olla tukevat? Tuntuisi kyllä oudolta laittaa kengät sisällä jalkaan…
Meillä ollaan tammikuisen kanssa samassa tilanteessa, tukea vasten kävelee mutta uskallus ei riitä päästä irti 🙂 eikä tosiaan ole mihinkään kiire. Ystävän tyttö oppi juuri kävelemään 1 v 3 kk ikäisenä, ja kaatumiset on ollut lähinnä pyllähdyksiä. Pikkuveljeni taas nousi 7 kk ikäisenä seisomaan ilman tukea, ja sen seurauksena kalju pää oli täynnä mustelmia jatkuvan kaatuilun takia. Siinä vaiheessa äitini otti käyttöön aina turhakkeena pitämänsä konttauskypärän 😀
Mukavaa, että kommentoit! Veikkaan vahvasti, että äitisi ei ole ainoa mielipidettään konttauskypärän suhteen muuttanut vastaavassa tilanteessa!
Mukavia hetkiä teille tammikuisen kanssa!