Tänään se tapahtui. Ja sitten sattui. Tyttö loukkasi rantakalliolla kädellä tukea ottaessaan sormensa sammalen seassa vaanineeseen lasinsiruun. Kahteen sormeen viiltohaavat. Onneksi ei syvät ja onneksi siru ei mennyt ihon sisään. Vähän verta. Kosminen määrä kyyneleitä ja itkua.
Haavoja desinfioidessani ja tytön leuan kärjestä tipahdelleita kyyneleitä katsellessa mieli oli melko synkkä. Melko lailla turha tapaturma – marketeista ja lähikaupoista saatavien juomien pullottaminen lasiin voitaisiin lailla kieltää. Miksi ihmeessä vielä 2020-luvun lähestyessä hörpittävää pakataan materiaaliin, joka pudotessaan hajaantuu kuin suomalaiset puolityhjän bussin sisälle? Eikä vain hajaannu, vaan särkyy pieniksi veitsiksi odottamaan onnetonta pyöräilijää, lasta tai eläintä?
Ainoa argumentti, jonka olen kuullut lasin puolesta, on se, että kaikki juomat eivät säily alumiinin tai muovin sisässä yhtä hyvin kuin lasissa. Melko heikko perustelu. Juotavaksihan ne juomat on tarkoitettu, eikä säilytettäväksi. Keräilyviettiä voi hoivata vaikka postimerkein.
Jokaisella pilvellä on hopeareunus, sanovat. Tässä tapauksessa valon kajastus muuten synkässä jutussa on viisivuotiaan käyttäytyminen. Lällättelyn ja vahingonilon sijaan häneltä löytyi lohtua, ehkä ripaus sympatiaakin. Sisartaan piristäekseen poju rupesi piirtämään parane pian -korttia. Ja kun viiltohaavojensa kanssa itkeskellyt kolmevuotias pyysi, että piirrä hymynaama, niin hän todella sai hymynaaman, pari sydäntä ja viisivuotiaan täysin ilman apua rustaaman tekstin: “Parn pjin!”
