Pelasimme tunnin jalkapalloa auringossa. Kaikkien kasvoilla välkkyi hiki, mutta vielä enemmän ilo. Lapset hyödynsivät jälkiruuaksi varhaisten esi-isiensä geeniperintöä pihan kiipeilytelineissä. Tunnelma oli niin sunnuntai kuin tunnelma voi olla.
Lähdimme kotiin päin. Ehdimme vain sata metriä, kun ekaluokkalainen joutui pysähtymään edellä pyöräilevän pikkusiskonsa takia. Mitään sanomatta hän irrotti otteensa ohjaustangosta ja nosti irvistäen keskisormen molemmista käsistä kohti siskon selkää.
WTF on kulunut ilmaus, mutta juuri siltä minusta tuntui eleen nähtyäni. Epätodelliselta. Jotenkin pettyneeltäkin.
Lapseni ensimmäinen kansainvälinen käsimerkki. Mihin raukea kiireettömyys ja yhteisen liikunnan pintaan pulpauttama me-henki katosi? Miten yhtäkkiä näytät siskollesi keskisormea lapsen kasvosi irveeseen venyttäen? Mitä ihmettä?
Hillitsin itseni kohtuullisesti. Yritin selittää, että keskisormen näyttäminen ei kuulu hyviin tapoihin.
Käänsimme jälleen kompassin kotiin. Hetken aikaa mielessä räksyttivät ne kaikkein epäolennaisimmat kysymykset: “Mistä poju on tuon oppinut? Keneltä? Missä tilanteessa?”
Onneksi seurana olivat vaimon ja lasten lisäksi esikoisen kummi avokkinsa kanssa. Ei ehtinyt liikaa pyöritellä täysin turhia kysymyksiä.
Kotiovella se tapahtui uudelleen
Muutaman sekuntin yritin pohtia, mikä olisi sopiva seuraamus keskisormen heiluttelusta. Lähinnä tuli mieleen, että joku isompi vetäisee pientä isottelijaa tauluun.
Taannuin siis uhkauksiin: “Keskisormen näyttäminen on niin huono tapa, että jokaisesta näkemästäni kerrasta tulee tabletiton päivä.”
Ilta meni kuitenkin mukavasti ja ehdin unohtaa koko keskisormen. Ennen aikuisten nukkumaanmenoa vaimo räjäytti pankin: “Kuulitko mitä juniori hoki minulle kylppärissä?”
En ollut kuullut. Onneksi. Raamatusta tutun paholaisen nimeä oli toistellut ja odottanut reaktiota. Vaimon itsehillintä oli riittänyt ja reaktio jäänyt sopivan laimeaksi.
Että kiitos vain elämä. Ja koulu. Ja elämänkoulu. Leuka rintaan ja kohti uusia kitkettäviä tapoja.
Ps. Isäkuukausien Facebookissa ja Instagramissa ei kiroilla. Sinne uskaltaa surffata vaikka lasten kanssa.
Kuva: www.pixabay.com