Pulloruokinnan onnistuminen pitäisi tarkistaa neuvolassa

Nykyvanhemmat muistavat vielä termin kelata. Kelataanpa aikaa taaksepäin, kevättalveen.

Tulin kotiin kesken työpäivän, koska vaimolla oli pari päivää aikaisemmin varattu lääkäriaika. Duunissa kerroin olevani pari tuntia pois. Tunti vaimon lähdön jälkeen puhelimeni piippasi: “Mun pitää mennä sairaalaan.”

Rento kotihetki kolmikuisen sekä kolme- ja viisivuotiaan kanssa vaihtui yhdellä lauseella melkoiseen huoleen. Suorastaan paniikkiin. Vaimon mahdollinen hätä oli paniikin aiheista korkeintaan yksi neljäosa. Kolmesta neljäsosasta vastasi vauva: miten ihmeessä ruokin hänet, joka ei ole eläessään nähnyt tuttipulloa? Missähän pullomme edes ovat? Paljonko annan maitoa?

Pullot löytyivät ja muistin jopa keittää ne. Onneksi kaukaa viisas ja läheltä fiksu vaimo oli pakastanut maitoa. Vauva hyväksyi pullon, kun istuimme kiikkutuolissa. Sitä ennen kokeilimme paria eri miljöötä ja muutamaa eri asanaa.

30 milliä, 30 milliä lisää, vielä 30 milliä. Vauva sanoi röyh, isä sanoi huh!

Seuraavana aamuna vein vanhimman lapsemme kerhoon. Kotona keskimmäinen näytti suorastaan nauttivan arkiajasta isänsä kanssa. Kovin paljon en mahtanut olla läsnä. Vaikka vauvan ruokinta lähtikin sujumaan, mietin vaimoa: miten pahoihin uutisiin pitäisi varautua? Mitä ja milloin alan kertomaan lapsille. Siis muuta kuin, että äidin pitää käydä sairaalassa.

Sairaalakäynti osoittautui onneksi “turhaksi”. Ikään kuin väärä hälytys.

Vauva ja tuttipullo voivat olla kuin magneetin samanmerkkiset navat

Vaikka arki rullaa jälleen kuin spinneri teinin kädessä, jäi tuosta elämän kohtauksesta päähäni pyörimään yksi iso kysymys: mitähän olisi tapahtunut, jos kuopus ei olisi hyväksynyt tuttipulloa?

Niinkin olisi kokemuksemme mukaan voinut käydä. Esikoisemme oli nimittäin noin neljän kuukauden, kun jäin vanhempainvapaalle vaimon palatessa töihin. Pulloruokinta, tai paremminkin pulloshow, pyöri ihan mallikkaasti. Poitsi röyhtäili ja meikäläinen pesi ja keitteli pulloja kuin paraskin mehustaja.

Kun keskimmäisen sitten aikanaan piti jäädä ensimmäistä kertaa kanssani kahden pidemmäksi aikaa, en kiirehtinyt pulloruokinnan kokeilulla. Naurahdin asiasta muistutelleelle vaimolle kokemuksen syvällä rintaäänellä, että kyllä me pärjätään, ei tässä mitään kiirettä.

Pari päivää ennen vaimon suunniteltua reissua tarjosin neidille maitoa pullosta. Vastaanotto oli korvia raastava. Seuraavana päivänäkin naapurit taatusti kuulivat kokeilun, niin aamulla kuin illallakin. Ei yllätys, että pullo ei kelvannut myöskään sinä aamuna, kun vaimon piti lähteä reissuunsa.

No, vaimo lähti. Mutta joutui ottamaan tytön mukaansa… Nolottaa jossain määrin vieläkin.

Ei olisi kovinkaan paljon liioiteltua, että neuvolassa tarkistettaisiin, että lapsi osaa syödä pullosta. Ja tarvittaessa myös korviketta. Tai ainakin tuotaisiin esiin, että se taito saattaa olla ennalta-arvaamattoman arvokas, jos äidille sattuu jotain.

Muistiinpanoja vanhimman lapsen imeväisiältä, kun hommaan haettiin rytmiä. Pian noiden hetkien jälkeen päivätissittelyt vaihtuivat päiväpullotteluihin. Miten niin insinööriluonne?

0 thoughts on “Pulloruokinnan onnistuminen pitäisi tarkistaa neuvolassa”

  1. Tää on mielenkiintoinen aihe. Itse olen ollut sairaalassa hoidettavana (mahdollisesti puutiaisaivokuume, ei varmistunut ikinä) 4 kk vanha vauva mukanani. Kirppu oli silloin täysimetyksellä, eikä oikein huolinut pulloa. Onneksi hän pääsi mukaan niin päivystykseen kuin osastollekin. Ja onneksi hän oli “helppo” vauva, joka lähinnä tyytyväisenä hengaili mukanani.

    Toisaalta, jos en olisi vauvaa mukaani saanut, ei hän varmaan olisi kotona nälkään kuollut. Veikkaan, että pullo olisi maistunut, kunhan nälkä olisi ollut riittävä. Miehelle olin jo ehtinyt paasata tahdistetusta pulloruokinnasta. Sen pitäisi mielestäni olla asia, joka varmistetaan neuvolassa – että kaikki ovat tietoisia siitä.

    Reply
    • Routa porsaat kotiin ajaa ja vauvat pullolle. Mutta ei välttämättä. Kuten tekstistä käy ilmi, meillä keskimmäinen ei huolinut pulloa. Ei tosin koskaan yritetty “viimeiseen” asti, mutta niin pitkälle kuitenkin, ettei tytön näkemys asiasta jäänyt epäselväksi.

      Hörpytys tai lääkeruisku oli itselläni jo mielessä tuossa tekstin kuvaamassa tilanteessa, kun pullo ei alkuun tuntunut kelpaavan.

      Reply
  2. Vähänkö tuo kirjanpitotapa olisi kätevä! Meillä pidetään edelleen syömisistä kirjaa 6+kk vanhalle mun toimesta. En vain osaa päästää irti kirjanpidosta. Siitä on sentään tiputettu vaipat ja unet jo pois pidemmän aikaa sitten. Mutta kirjanpito on tapahtuma per rivi ruutuvihkossa. Toinen vihko menossa. Sun tapa säästää tilaa! Kohta pitää päättä, aloitanko kolmannen vihkon vai lopetanko.

    Aiheesta… Meillä on 2-viikkoisesta asti oltu osittaisimetyksellä ja juuri ennen nelikuispäivää kokonaan korvikkeella. Ajoittain pullon kanssa on saatu taistella. Kun rintaa oli tarjolla, pullo ei aina maistunut, koska oli parempaakin. Meillä oli kolmen merkkisiä pulloja. Ensin poika alkoi hylkimään Ainun pulloja ja sitten Philipsin pulloja. Kylmä hiki otsalla odotin, koska hylky tulee myös MAMin pulloille, mutta ne on kelvannut aina, kun pullo on ylipäänsä kelvannut.

    Reply
    • Kiitos kommentista ja kokemusten jakamisesta! Olen pitänyt tuota kirjanpitoa melkoisena hc-versiona, mutta eihän siinä ole edes vaipanvaihtoja 😉 Ei vaan, hyvä juttu oli aikanaan.

      Asiaan… Harmillista tuo pullojen hylkiminen. Ihan varmuuden vuoksi kysyn, että tiedättehän, että niitä tuttiosia on (ainakin Philipsiin) erilaisia? Toisista tulee helpommin ja toisista vaatii enemmän työtä. Muoto lie sinänsä sama. Mietin vain, että löytyisikö erilaisista päistä apua tuohon hylkimiseen…

      Reply
      • Juu, on tiedossa, että tutteja on eri ikäisille isommalla ja pienemmällä virralla. MAMin pulloissa siirryttiin asteittain ykkösestä isoimpaan kolmoseen. Niiden kanssa ei ikinä ole ollut hylkimisongelmaa (jos ruoka vain on maistunut). Vauva syö ja kasvaa. Philipsin pulloillakin kokeiltiin kakkoskoon tuttia, mutta ei kelvannut. Varmaankin muoto oli se ongelma. Meillä oli (on) Philipsin Natural-pulloja.

        Reply
        • Hyvä, että syö ja kasvaa! Siinähän ne nukkumisen ja vaipan täyttämisen ohessa vauvan duunit onkin. No ok, lisätään hymyily 🙂

          Reply
  3. Äiti saa ottaa vauvan mukaan sairaalaan jos toki on siinä kunnossa että jaksaa hoitaa. Itse jouduin täysimetetyn vauvan ollessa 4 kk sairaalaan ja kiireiseen leikkaukseen jolloin olin sairaalassa yhteensä kolme päivää. Eipä ollut vauva siihen mennessä juuri tuttipulloa saanut mutta pakkohan se oli sitten oppia kun ei äitiä ollut saatavilla. Hyvin meni ja mies soitti neuvolasta ohjeita paljonko maitoa pitää antaa ym 😀 ja hoiti samalla meille kotiapua kotiin. No kaikki meni lopulta hyvin ja pääsin kotiin, mutta imetys loppui siihen 🙁

    Sitä suren vieläkin. Kukaan ei osannut auttaa kun vauva kieltäytyi rinnasta ja itse olin leikkauksesta kipeänä muutenkin. Imetystukiryhmä yms oli mahdoton osallistua kun en päässyt haavojeni kanssa kulkemaan. No menihän se aika tietty pumpatessakin 😀 eli pumppailin sit seuraavat kuukaudet maitoa..

    Ps. Arvatkaa vaan paljonko maitoa tuli kun täysimettäjää nesteytetään tipalla… sen verran että pumppasin kevyesti litran yhdellä yöheräämisellä viemäriin ;D (lääkkeiden takia ei saanut antaa lapselle)

    Reply
    • Kiitos kokemuksen jakamisesta! Aika rankkoja aikoja on teillä ollut. Nostan hattuani, että olet jaksanut pumppailla. Olen seurannut sellaista läheltä ja tiedän, että se ei ole helppoa. Ei käytännön seikkojen, eikä välttämättä henkisenkään puolen takia.

      Hörpytyksen ja lääkeruiskuruokinnan lisäksi meillä ehdittiin tuota mainitsemaasi vaihtoehtoa kelailla. Ei niin, että äiti olisi ottanut vauvan mukaansa, vaan niin, että pakon edessä olisimme käyttäneet kolme- ja viisivuotiaan kanssa vauvaa muutaman tunnin välein sairaalassa rinnalla. Thank god siihen ei tarvinnut lähteä.

      Reply
  4. Meillä vauva hyväksyi pullon liiankin helposti (se siitä imettämisestä), mutta sopivan korvikkeen ja määrän löytäminen piti oppia valitettavasti kantapään kautta. Neuvolassa kun aiheeseen kysyttiin apua, oli vastaus vaan “koita imettää, kyllä se siitä lähtee”…

    Reply
    • Tuohan se vaara pullottelussa on. Syötin esikoistamme pullosta päivisin, kun hän oli 5-10 kk. Muistan todellakin tuon määrän arvioimisen vaikeuden. Ikävä lukea, että neuvolassa ei ole ollut ammattitaitoa asiassa auttamiseen!

      Reply

Leave a Comment