Legoland-päivien jälkeen tajusin miltä eläintarhan eläimistä tuntuu ruokinnan päätyttyä: Tässäkö tämä oli? Onko enää mitään odotettavaa?
Emme jääneet autolomamme odotetuimman yksittäisen kokemuksen jälkeen vellomaan haikeaan tyhjyyden tunteeseen vaan suuntasimme Fordin kumitassut kohti Münchenia. Alunperin tarkoitus oli käydä BMW Weltissä, mutta kohde vaihtui, kun vaimo lueskeli matkaoppaasta Deutsches museumista.
Kaukoputki, jolla havaittiin ensimmäisen kerran Neptunus. Huoneenkokoiseksi rakennettu solu, jonka sisälle saattoi kävellä tutkimaan solun toimintaa. Metrin mitan prototyyppi. Polkemalla ilmassa pysyvä lentokone. Ydinvoiman ytimen oikeankokoinenmalli, jonka sisään niin ikään pääsi havainnoimaan vaikkapa polttoainesauvojen kokoa tai suojaseinien rakennetta. Laivan moottoreiden toimivia pienoismalleja…
Töttöröö – luonnontieteisiin ja tekniikkaan liittyvää näkemistä olisi ollut varovaisesti arvioiden ainakin viikoksi. Lasten kiinnostus kesti puoli päivää. Hyvä niinkin, sillä aamu oli kahden touhukkaan Legoland-päivän jäljiltä kitinää, narinaa, märyä, itkua ja vinkumista. Viihtymisen resepti oli yksinkertainen: monia juttuja sai kokeilla ja käyttää, vaikka museosta olikin kysymys.
Saksassa perheet on huomiotu kokemustemme perusteella nähtävyyksissä mukavasti. Niin myös Deutsches Museumissa: perhelippu 28 euroa.
Muuttaisimmeko Ulmiin?
Vielä ennen Alpeille suuntaamista piipahdimme Ulmissa. Pikkukaupunki on puolenkymmen visiitin perusteella mielikuvissani paras mahdollinen asuinpaikka Euroopassa. Historiallinen, mutta moderni. Lähellä Alppeja ja jopa Välimerta. Etelä-Saksassa ihmiset ovat rentoja, mutta kuitenkin säntillisiä. Sijaintinsa ansiosta Ulmissa on pitkä kesä ja lyhyt talvi, mutta talvi on kuitenkin mannermainen.
Alueen keittiölle tyypillistä käsespätzleä eli juustoista pastaa herkutellessamme vaimokin alkoi ymmärtää Ulmin hienouden. Hetken leikittelimme jopa ajatuksella, mitä kaikkea muutto Ulmiin tarkoittaisi. Mukava ajatusleikki!
