”Millainen yö? Taisi olla rauhallinen?” kysyn aamulla vieressäni aivotoimintaansa käynnistelevältä vaimoltani.
Vastauksena murahdus ja haista itte -ilme.
Mikä meni mönkään? Miksi aamu lähti väärälle jengalle jo oikeastaan ennen aamua?
Asian selitys löytyy siitä, että kolmannen lapsen myötä perheemme jakautui kahteen yksikköön – äiti ja vauva + isä ja kaksi isompaa lasta. Vauvavuoden jälkeen jakolinja alkoi onneksi hävitä, mutta yötöissä se on edelleen selvästi nähtävissä: vaimo hoitaa taaperon tarpeet ja kaksi isompaa lasta tarjoavat minulle hyötyliikuntaa.
Osa öisistä hälytyksistä lasten huoneisiin on sympaattisia.
Unisenakin hymyilyttää, kun nelivuotias tiedustelee keskellä pimeintä yötä: ”Onko Suomessa krokotiileja? Entäs Kiinassa?”
Tai kun kuusivuotias sopertaa unisena: ”Iskä, minä… Minä haluaisin. Minä haluaisin. Minä haluaisin, että…” Ja juuri kun lause tuntuu jatkuvan objektiin, poju kaatuu istualtaan sivulle, pää mäjähtää tyynyyn ja uni saa vallan.
Suurimmassa osassa yöhälytyksistä isän tehtävä on kuitenkin arkinen: peiton vinssaminen lattialta takaisin sänkyyn, muksu vessaan, jano tai pahan unen poispuhuminen.
Vaimo ei tiedä läheskään kaikista näistä kukkumisista mitään. Ja vastaavasti minä en tiedä monistakaan taaperon öisistä oikuista mitään.
Asia on sinänsä ovela. Taapero nukkuu huoneessamme kämpän eteläpäädyssä, mutta en herää läheskään aina hänen ääniinsä. Isommat muksut puolestaan lataavat akkujaan kämpän pohjoisosassa. Heidän huhuiluihinsa herään vallan herkästi, mutta vaimon tietoisuuteen unen läpi nämä äänet eivät kovin usein pääse.
Olisi mielenkiintoista tietää, mistä tällainen ”aistien herkistyminen tiettyjen lasten äänille” johtuu. Niin tai näin, selvästi vaimon aivot ovat säätyneet taaperon taajuudelle ja omat vastaanottimeni ovat herkistyneet kahden isomman signaaleille.
Niin, se aamuinen haista itte -ilme. Se on johtunut useamman kerran siis siitä, että jompikumpi on erehtynyt arvioimaan toisen yötä omien havaintojensa perusteella. Toinen on voinut olla “krokotiilisafarilla” tai keinuttelemassa pienintä kaksi tuntia keinutuolissa uneen, kun itse on vain kääntänyt Nukkumatin ohjelmaa kanavalta toiselle.
Kuulostaa tutulta! Itse kun olen tällä hetkellä vähän flunssanen ja opiskelujutut työllistää normaalia enemmän, nukun öisin kuin tukki-tänä aamuna en edes kuullut herätyskelloa. Taapero nukkuu seinän toisella puolella ja useampana aamuna olen “ihastellut” yhtenäisiä yöunia, saaden vastaukseksi mieheltä sen haista ite-ilmeen ja “nukuin kaksi tuntia”-vastauksen.
Mielenkiinnolla odotan miten työjako menee mikäli lapsia enemmän siunaantuu. Tällä hetkellä (yhden kanssa) sanaton sopimus on että se nousee kumpi tarpeen kuulee ja jaksaa nousta.
Kiitos kommentista ja flashbackista! Olinpa jo unohtanut, että meilläkin oli yhden kanssa tuollainen sanaton sopimus jossakin vaiheessa ja silloin saattoi tosiaankin käydä juuri kuvailemallasi tavalla. Facebookin puolella lukija hoksautti minusta hyvin, että kyseessä on varmaan luottamus. Sitä luottaa tarpeeksi väsyneenä siihen, että puoliso hoitaa homman tarpeeksi hyvin.
Ja tsemppiä opiskelujuttuihin! Nostan hattua korkealle teille, jotka jaksatte opiskeluhommia ja pikkulapsiarkea samaan aikaan.