Kolme- ja viisivuotiaamme ovat nauttineet päiväkodin tarjoamista palveluista kuukauden. Viikottain tiistaista torstaihin. Tässä seitsemän havaintoa päiväkotiarjesta.
1)Päiväkodin ovi käy aamulla lapsia naulakoita kohti luotsiessani tiuhaan. Olen hämmentynyt, että läheskään kaikki aikuiset eivät tervehdi toisiaan. Olenko niuho, jos oletan, että samassa veneessä olevat samoja kihoja pelkäävät ihmiset tervehtivät toisiaan? Kyllä en ole.
2)Päiväkotiaamuina herätään takkuisina seitsemältä kelloon. Muina aamuina ilman kelloa virkeänä ennen seitsemää.
3)Perheemme on vältellyt lasten laittamista päiväkotiin. Jopa niin paljon, että pohdin irtisanoutumista asian takia. Ensimmäisinä päivinä suljinkin laitoksen portin huolella. Monellakin: tuleeko heillä ikävä, saavatko kavereita, entäs jos sattuu jotain…
Huolet karisivat pääasiassa kahden ensimmäisen viikon aikana.
Myönnän, että päiväkotiarki on ollut sujuvampaa kuin luulin. Lapset lähtevät hoitoon useimmiten mielellään ja kertovat hyvistä jutuista kotona pitkin iltaa. Kavereitakin on löytynyt ja monen päiväkotipäivän jälkeen kumpikin on hehkunut: “Muistan taas uusien kavereiden nimiä!”
4)Koulujen ja kotien väliseen yhteistyöhön kehitettyä Wilmaa haukutaan paljon. Oikeasti pitäisi moittia TietoEdua ja Muksunettiä. Niihin verrattuna Wilma on Nobelin hermorauhan palkinnon arvoinen.
5)Sukulaisnainen jakoi Facebookiin kuvan päiväkodin ovelta: ”Päiväkodissamme esiintyy tänään…” Esiintyjät eivät kuitenkaan olleet Orffit, Liikkuva laulureppu ja Soiva Siili, vaan kihomadot, täit, norovirus ja syyhy.
Kulkutautiepidemioista meillä ei vielä ole kokemusta, mutta siitä huolimatta lapset ovat olleet jo toista viikkoa sairaslomalla. Tähän saakka perheemme terveystilannetta on kuvannut lause: “Lapsiperhe ei sairasta päivää näe.” Päiväkodin alkaessa nuhakuume iski hetimiten. Tämä ei yllättänyt.
6)Kolme päiväkotipäivää viikossa on erittäin hyvä, se ei käy liian raskaaksi lapsille, eikä vanhemmille. Uskoakseni tämä on merkittävä syy sille, että tein kohdan kolme kirjauksen.
7)Asia ei tietenkään ole yllätys, mutta silti se iskee harmaalla nyrkillään vasten kasvoja kuin marraskuu joka syksy: miten lyhyt on ilta työpäivän ja iltatoimien välissä!