Onneksi emme laittaneet tytärtämme eskarin ohituskaistalle

Ei siitä ole kuin rapia vuosi, kun mietimme varsin vakavissamme, pitäisikö tytön ohittaa eskari ja mennä vuotta aikaisemmin ekaluokalle. Ajatuksen kivijalkana oli se, että muksu on kognitiivisesti varsin taitava. Hän olisi pärjännyt ykkösellä.

Emme kuitenkaan lähteneet navigoimaan eskarin ohituskaistalle. Päätimme pysyä virallisella koulutiellä pääasiassa kahdesta syystä: näimme esikoulun tärkeänä kaverisuhteiden luomisen kannalta ja toisaalta halusimme, että lapsi saa olla vuoden enemmän lapsi. Ekaluokan oven kahvaan tarttuminen tarkoittaa monessa mielessä lapsuuden loppua.

Kerrankin voi taputella itseään päälaelle. Voi juukeli, että teimme fiksusti!

Perusteluita on monia. Jottei äsken aloitettu itsekehu ehtisi kroonistua kusipäisyydeksi, on syytä todeta, että olimme ainakin yhdessä kohdassa metsässä kuin Jukolan kävijä kesäyössä. Luulimme, että tyttärellämme oli hyvät sosiaaliset taidot jo ennen eskaria.

No, olihan hän hirmuisen empaattinen ja rohkeakin. Mutta väärässä kuitenkin olimme. Eskarivuoden aikana kaverisuhteet eivät olleet pelkästään helppoja. Välillä jopa tuntui, ettei ryhmästä löytynyt samanhenkistä seuraa. Onneksemme eskarin henkilökunta on lajinsa huippua. He näkivät tilanteen, puuttuivat siihen, miettivät sitä ja uskalsivat kertoa asian varsin suoraan vanhemmillekin.

Hyvää kaveruutta ja ystävätaitojen perusteita kerrattiin niin esikoulussa kuin kotona. Paljonkin. Lopputuloksena se, että nyt tytöllä on kavereita. Ja mikä parasta: hän on varmasti parempi kaveri itsekin syksyiseen versioonsa verrattuna.

Joka aamu iloisella mielellä

Syksyllä eskariin lähtemisessä oli tietenkin uutuuden viehätystä. Se ei kuitenkaan kanna läpi vuoden. Esikoulussa on täytynyt olla kivaa, sillä muksu on lähtenyt sinne mielellään yhtä päivää vaille vuoden jokaisena sarastuksena.

Kiitos viuhuu tässäkin asiassa luonnollisesti henkilökunnan suuntaan. Käsittääkseni he ovat jaksaneet touhuta kuusivuotiaiden kanssa paljon enemmän kuin pelkkä opetussuunnitelman velvoiteraamin täyttäminen olisi vaatinut. Eräs opettajista totesi asiasta puhuessamme, että ”onhan meillä hirveä into tekemisessä”. No, se on kyllä loistanut koteihin saakka.

Mikä parasta – lapsemme on todellakin saanut olla vielä vuoden verran lapsi. Eskarin tiedollinen anti on luultavasti ollut hänen kannaltaan ohutta, mutta leikit, pelit, askartelut ja vapaat touhut ovat tarjonneet hunajaa. Ja muistinko mainita jo, että kaveritaidot – vanhemman näkökulmasta eskarin tärkeimmät opittavat jutut – ovat kehittyneet megalomaanisesti.

Yksi iso plussa eskarin suorittamisessa on ollut sekin, että tytsyn liikennekäyttäytyminen on muuttunut kypsemmäksi ja osaavammaksi enemmän kuin pelkän yhden ikävuoden mukanaan tuoman määrän. Hän on kulkenut jonkin verran omalla pyörällään. Saatettuna toki, mutta kuitenkin liikennettä opetellen. En nyt uskalla tähän kirjoittaa, että hänet voisi laskea syksyllä koulutielle yksikseen. Vakavasti asiaa voi ainakin harkita.

Alla vielä muutamia eskarivuoden töitä, jotka lapsi nosti esiin “tärkeimpinä”, kun asiasta kysyin.