Käänteentekevä kääntyminen

Viime viikolla ähinä, sitkeä harjoittelu ja turhautuminenkin palkittiin – nuorimmainen kääntyi ensimmäisen kerran selältään mahalleen. Vasemman kautta. Voi sitä tyytyväisyyttä! Pää pystyssä ja suu silmiin asti hymyssä tyttö katseli leikkisirkuksensa matolla perspektiiviä, jonka oli itse pystynyt muuttamaan. Hoblaa! Tytsy kannattelee päätään jo hyvin ja viihtyy mahallaan pitkiä aikoja. En kuitenkaan malttanut odottaa tytön niskan väsymistä, … Read more

Mitä vauva opettaa isälleen kolmessa kuukaudessa?

“Me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit”, sanaili Yö silloin, kun bändin musiikkia saattoi luonnehtia iskelmän sijaan rockiksi. Biisin sanoma on kestänyt aikaa paremmin kuin yhtyeen musiikillinen linja: loppupeleissä lapsi opettaa vanhemmilleen enemmän kuin vanhemmat natiaiselleen. Mutta mitä perheen kolmas lapsi ehtii opettaa isälleen elämänsä kolmen ensimmäisen kuukauden aikana? Ensimmäisenä tulee mieleen se, kuinka vauva … Read more

Kymmenen vinkkiä lapsen nimen valitsemiseksi

Lapsensa nimen voi valita helposti tai vaikeasti. Tässä opas molempiin tapoihin. Helppo tapa: 1)Valitse siveellinen nimi, äläkä yritä olla hauska. 2)That’s it. Nimeen kyllä tottuu ja nimipohdinnasta ylijääneen ajan voi käyttää johonkin parempaan: nukkumiseen, lepäämiseen, koisaamiseen, huilaamiseen tai ihan vain rentoutumiseen. Vaikea tapa: 1)Ole siveellinen, äläkä yritä olla hauska. Tärkein sääntö on sama kuin helpommassakin … Read more

Mitä vauvalle kuuluu eli isän yksipuolista juttelua pienimmälleen

Onhan se vauva siellä vaunuissa hereillä! Tuupa tänne iskän syliin, niin silmitellään ja jutellaan. Miten sinulla on tänään mennyt? Oletko nukkunut koko päivän? Ai et, no hyvä. Eikä ihme, nukuit viime yönä yhdestätoista seiskaan vain yhdellä heräämisellä. Se on loistavaa se! Veljesi kertoikin, että sinulta on tullut iso kakka. Niin silloin kun äiti vaihtoi vaippaa. … Read more

Synnytyskertomus by isä

Meitä on nyt viisi! Toinen tyttäremme ensiparkaisi iltapäivän viimeisten päivänsäteiden haparoidessa aurinkoisella länsitaivaalla. Joku on sanonut, että syntymä on kaunis. Näin näkevän mielestä varmaan myös avomurtuma on kaunis. Tai hakkuuaukio metsäkoneen jäljiltä. Hikinen, eritteinen ja tuskainenhan se syntymä on. Omien tuntemuksieni osalta myös pyörryttävä. Ehkä se on samalla lailla kaunista kuin rugbyjoukkueiden muodostama vääntelehtivä kasa … Read more

Raskasta raskautta

Raskausaika voi tunnetusti mennä erittäin monipuolisesti päin Turkua. Menneen puolen vuoden perusteella voin kuitenkin sanoa, että yksikin tapa riittää vääntämään perheen siltaan.  Perheessämme on ollut lapsiaikaa rapiat viisi vuotta. Emme ole olleet kertaakaan henkisesti niin väsyneitä ja kaikissa sateenkaaren väreissä tympääntyneitä kuin nyt kolmatta odottaessamme. Vaimon jatkuva kipu on rieponut luonnollisesti hänen pinnaansa, mutta osuutensa … Read more