Hampaiden reinkarnaatio

Pojalle ilmestyi kouluportiksikin kutsuttu väli etuhampaisiin. Veräjä heilui jo kesäkuun alussa hammastarkastuksessa. Siitä lähtien irtoamista on odotettu jopa innokkaammin kuin viikoloppuaamujen Muumia. Varsinainen odotuksenhuipennuskiljaisu ajoittui pari päivää sitten vartin yli aamukuuteen. Hammas oli irronnut yöllä! Kyseisen hampaan irtoaminen oli kahdessakin mielessä symbolisesti merkittävä tapaus. Ensinnäkin kyseinen puruluu oli pojun suussa jo hänen syntyessään. Lääkärit puhuivat … Read more

Vauvan kanssa matkustaminen, se se on ihanaa!

Matkailu vauvan kanssa on parasta matkailua tenavien kanssa. Ainakin, mikäli perilliset ovat vielä niin nuoria, etteivät kuulu oppivelvollisuuden piiriin. Kävimme jonkin aikaa sitten vaimon ja vauvan kanssa Amsterdamissa (postaus tulppaaniövereistä täällä). Viime vuosien vähäisillä matkoillamme mukana on yleensä ollut yksi tai kaksi liikkumisen jalon taidon oppinutta ihmistaimea. Damissa havahduin useamman kerran, kun hoksasin miten helppoa … Read more

Helteiden viettelyä ja upea lahja isälle

Tänä vuonna kesä oli sunnuntaina ja maanantaina. Nyt voikin jo miettiä, ottaako ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenoton takaisin käyttööön nyt vai vasta ensi viikolla. On siis oikein hyvä hetki fiilistellä helteiden viettelyä muutamalla sanalla. Totta puhuen helteet viettelivät perheemme, eikä suinkaan toisinpäin. Sen verran ihastuimme helteisiin, että muutama päivä kului kokonaan ulkona lämmön talteenotossa. Auringonpaisteen viehätyksestä kertoo paljon … Read more

Puolivuotias isän silmin

Puolivuotias ei kyllästy hymyynsä. Enkä minä sen hymyn ihailuun. Maailman söpöin hymy. Olemme koko perhe kotona koko kesän. Yksi järjestelyssä eniten arvostamani asia on aamu. Puolivuotias on silloin virkeimmillään ja Mona Lisan kateelliseksi tekeviä hymyjä singahtelee tyttären kasvoilta kuin miksi-kysymyksiä viisivuotiaalta. Puolivuotias osaa myös flirtin perusteet. Tietokonepöytämme on makuuhuoneessamme. Kun narautan perberini työtuolille, sängyllä pötköttelevä … Read more

Pulloruokinnan onnistuminen pitäisi tarkistaa neuvolassa

Nykyvanhemmat muistavat vielä termin kelata. Kelataanpa aikaa taaksepäin, kevättalveen. Tulin kotiin kesken työpäivän, koska vaimolla oli pari päivää aikaisemmin varattu lääkäriaika. Duunissa kerroin olevani pari tuntia pois. Tunti vaimon lähdön jälkeen puhelimeni piippasi: “Mun pitää mennä sairaalaan.” Rento kotihetki kolmikuisen sekä kolme- ja viisivuotiaan kanssa vaihtui yhdellä lauseella melkoiseen huoleen. Suorastaan paniikkiin. Vaimon mahdollinen hätä … Read more

Iso peukku pyöräkärryn vauvasarjalle

Siellä lepää, huusi univelkainen isä pari viikkoa sitten pihamaallamme. Kyseessä ei ollut naapuruston välisessä sählymatsissa ilmaveivin päätteeksi syntynyt maali, vaan nuorimmaisen siirtyminen pyöräkärryaikaan. Tuuletuksen paikka silti – pääsemme jälleen koko perheellä pyöräilemään! Ja toisaalta vauvalle voi tarjota unia pyöräillen – onhan se kesällä vaunuiluun verrattuna kuin avoautoilu verrattuna ilmastoimattomaan Nissaniin. Kärryssä istumaan viiden kuukauden ikäisestä … Read more

Vauvan kanssa lentomatkalla

Lentokentän lähtöselvitys on paikka, jossa kannattaa laittaa peliin kaikki ystävällisyys ja charmi. Näin olen lukenut useammastakin matkablogista. Nykyään väite ei toki pidä aina paikkaansa. Kosketusnäytöstään tahmea check-in-automaatti ei tiedä, oletko käytökseltäsi kaunotar vai hirviö. Nykyäänkin lähtöselvityksessä pääsee silloin tällöin juttelemaan ihan ihmisen kanssa. Ja silloin kannattaa olla ystävällinen. Varsinkin, jos matkustaa lasten kanssa. Tiskin toisella … Read more

Vauvan kanssa keväisessä Amsterdamissa – onko se niin lapsiystävällinen kuin puhutaan?

Amsterdam tunnetaan kanaaleistaan sekä liberaalista suhtautumisesta maailman vanhimpaan ammattiin ja kannabikseen. Kukkajutut olivat meilläkin mielessämme, kun kävimme vaimon ja viisikuisen kanssa hiljattain Hollannin pääkaupungissa. Dami valikoitui reissun kohteeksi kahdesta syystä: jo mainitut kukat ja useassa paikassa hehkutettu lapsiystävällisyys. Tuurilla siellä olisi myös ollut sään puolesta kevät. Meillä ei ollut tuuria. Mutta miten se lapsiystävällisyys? Rehellisesti … Read more

Vauva aloitti kiinteiden syömisen – irvistellen kuinkas muuten

Teelusikan kärjellinen keitettyä ja hienonnettua perunaa äidinmaidolla ohennettuna. Siinä vauvan ensimmäinen kosketus kiinteisiin ruokiin. Ilmeestä päätellen ei kovin hohdokas kosketus. Kamerat raksahtelevat kuitenkin aivan kuin kääntymisenkin yhteydessä. Toisin kuin ensikääntymistä, nyt todistamassa ovat myös sisarukset. Nauravat mokomat vauvan hämmennykselle. Hyväntahtoisesti tosin. Pian piippaavat myös sukulaisten pikaviestimet. Katsokaa meidän vauvaa – syö jo pottua kuin suomalainen … Read more

“Pitäisi siinä vähän kaulaa näkyä” – passi kolmen kuukauden ikäiselle

Vaihe 1 – valokuva Esikoinen oli ensimmäisen passinsa saadessaan kymmenkuinen, joten kuvan nappaaminen ei ollut kovin erikoinen homma. Keskimmäinen puolestaan oli vain neljän kuukauden. Silloin meinasi olla vaikeuksia. Keitetty makaroni, korjaan vauva, piti tukea istuvaan asentoon, mutta vanhemman käsiä ei saanut näkyä kuvassa. Nuorimmainen oli nyt vain kolmen kuukauden, kun kävimme kuvaamossa. Kuvaajalla oli hieman … Read more