Yli kuukauden autoloma pienten lasten kanssa – järkeä vai ei?

Luin opiskeluaikoina kaksi kurssia saksaa. Tavallaan tehokasta ajankäyttöä, sillä muistan kielestä määrällisesti yhtä paljon kuin ruotsista, jota sentään luin kuusi pitkää vuotta! Danke, bitte, guten morgen ja himputin kätevä “gehen sie geradeaus und denn um die ecke” (kulje suoraan ja sitten nurkan taakse).

Vaimo on saksassa yhtä taitava. Siitä huolimatta olemme suuntaamassa kesällä pit-käl-le autolomalle Saksaan ja muuhun Keski-Eurooppaan. Siis alueelle, joka lie Ranskan jälkeen kuuluisin nihkeydestään englannin käyttämiseen. Ei järkeä!

Automme on alunperinkin kirpparilta. Se on ollut yksi säästökeinoistamme perhevapaiden aikana Nykyään ekaluokkaikäisen koslan mittarissa on kokemusta jo parinsadantuhannen verran. Vanhalla Fordilla ristiin rastiin Eurooppaa? Johan tuolle nauravat naurismaan variksetkin!

Eikä siitä ole kuin ehkä puoli vuotta, kun kerroin ystävälle, että ei ole kolmannen tenavan jälkeen ylimääräisiä autoiltu. Kas, kun nuorin on viihtynyt autossa kuin viisivuotias liikkumattomassa jonossa. Tilanne on helpottunut paljon, mutta ei tämäkään puolla viiden-kuuden tuhannen kilometrin autolomalle lähtemistä.

Järki nolla – järjettömyys kolme

Olemme olleet viime vuosina todella etuoikeutettuja. Olen ollut paljon vanhemmuuden vapailla, kun opettajavaimo on nauttinut työnsä parhaista puolista: kesä- ja heinäkuusta. Toisin sanoen meillä on ollut monta pitkää yhteistä kesää vapaata. Ensivihreydessään pullisteleva kesä on tätä laatua viimeinen. Toista kuukautta kestävä lomareissu pitää tehdä nyt tai luultavasti ei koskaan. Helppo valinta.

Reissu lyhenisi paljon, jos lentäisi Baijeriin ja vuokraisi auton. Samalla poistuisi enin huoli auton leviämiseen liittyen. Omalla pirssillä Oulun nurkilta ajamisessa on kuitenkin pari isoa plussaa: tavaraa saa mukaan huomattavasti enemmän kuin lentävällä putkella matkustaessa. Toisaalta vuokra-autojen turvaistuimet ovat kokemusteni mukaan vähän niin ja näin. Omassa autossa se osasto on kunnossa.

Ja sitten on vanha sanonta: parempi katua tehtyjä kuin tekemättömiä asioita. Tähänastisessa elämässäni eniten harmittaa, etten lähtenyt vaihtoon opiskeluaikoina. Emme halua muistella vaimon kanssa pitkää kesää -19, jolloin meillä ei ollut rohkeutta lähteä!

Puolivakavassamme olemme linjanneet vaimon kanssa, että reissusta tulee niin pitkä kuin rahat ja hermot antavat myöten. Seuraamalla Isäkuukausia Facebookissa tai Instagramissa, voit seurata kumpi loppuu ensin.

Ps. Lue myös tärkein syymme suunnata autolla Keski-Eurooppaan: Tanskan vai Saksan Legoland – vertailussa puistot, hinnat ja saavutettavuus

Blogin kuvituksena otoksia kolmen vuoden takaiselta reissulta Alpeille.

0 thoughts on “Yli kuukauden autoloma pienten lasten kanssa – järkeä vai ei?”

  1. Marjamummi kirjoitti:
    Ei järjen hiventäkään ja juuri siksi maailman ihanin juttu.

    Kiitos päivän nauruista – loistava kommentti! Noinhan se juurikin taitaa olla.

  2. Iso peukku tälle! Me käytiin perheeni ja tuttavaperheen kanssa Tanskassa kesällä 2010. Autoina 2 voyageria, perässä 2 asuntovaunua, kyydissä 4 aikuista ja 12 lasta iältään 1-15 vuotta. Aikaa oli vajaa 3 viikkoa, toinen perhe lähti Oulusta ja toinen vähän etelämpää. Matkaa muistellaan vieläkin! Ihan mahtava reissu, kun mukana oli riittävästi huumoria 🙂 äänikirjat oli parasta autossa, silloin ei ollut vielä älypuhelimia eikä tabletteja. Haaveissa on tehdä omalla perheellä samanlainen reissu, kun lapset vähän isompia.

    • Onpa ollut komea karavaani! Ja erittäin mukava lukea, että reissu on mennyt niin hyvin, että vieläkin sitä muistellaan. Meillä lähtö aivan justiinsa ja meinaa olla viime hetkien paniikkia ilmassa. Yritämme muistaa huumorin!

  3. Varmasti hieno reissu tulossa! Mutta en kyllä millään mittapuulla pidä 7 vuotta vanhaa autoa erityisen vanhana, joten eiköhän se reissu noin uudella autolla hyvin mene! 😉 Meillä on nyt perheessä ensimmäinen “uusi auto” ja sekin on 10v vanha. 😀

Leave a Comment