Meillä on erikoinen tapa saunassa(kin): lapsille pitää esittää kysymyksiä. Tyypillisiä ovat esimerkiksi “ihmisen osat” eli missä on kantapää, missä on lapaluu, missä on päkiä. Tai riimit: hiihtoon tarvitaan latu, autolle parempi on…
Viime aikoina myös aritmetiikka on ollut suosiossa. Kakkosluokkalaisen väistellessä kyyristellen juuri luotuja löylyjä, kuusivuotias on kommentoinut väliin: “Mullekin kertotauluja. Kakkosta ja kolmosta.”
Ja saamansa on pitänyt. Iltana muutamana päätin heittää löylyjä kipakamman kysymyksen: kolme kertaa seitsemän. Seurasi pitkä ja saunaseuran moneen kertaan katkoma mietintä. Sitten pamahti. Ei kiuas, vaan vastaus: 21!
Seurasi ihastelua vanhempien taholta ja ihan lällyn helppo -kommentteja kakkosluokkalaiselta.
“Mahtavasti sait sen selville, taisit laskeskella huolellisesti?” kehuimme vaimon kanssa.
“Laskin ensin kuusi kertaa kaksi, koska sen muistan. Se on kaksitoista. Lisäsin sitten kaksi, koska kumpikin kuusi on yhden pienempi kuin seitsemän. Sitten lisäsin vielä kerran seitsemän”, kuusivuotias kertoi ja hymyili leveästi.
Sama kuusivuotias lukee, kirjoittaa, käyttää Whatsappia ja on sosiaalisestikin varsin näppärä. Syksyllä hänellä olisi aika mennä eskariin.
Suoraan ykköselle: kyllä vai ei?
Niin, eskariin, vaikka ainakin minun mielestäni hänen taitonsa riittäisivät jo helposti ykköselle.
Olemmekin talven aikana pomputelleet vaimon kanssa ajatusta, voisiko tyttö mennä ekaluokalle vuotta totuttua aikaisemmin.
Olemme mietineet tylsistyykö hän täysin eskarissa (ja aikanaan ekaluokalla). Olemme pohtineet mitä tarkoittaisi olla vuotta nuorempi alaluokilla, entäs yläluokilla, entäs jatko-opinnoissa. Kuinka iso etu olisi olla työelämässä vuosi aikaisemmin. Vai onko sinne oikeastaan mikään kiire: 2010-luvulla syntyneet eivät välttämättä pääse eläkkeelle koskaan.
Olemme siis käännelleet ajatusta ja tutkineet sen eri puolia kuin grillaaja kevään ensimmäisiä pihvejä.
Kaksi ratkaisevaa ajatusta
Tällä viikolla kusti polki laatikkoon kirjeen, jossa kerrottiin, että lapselle on varattu esiopetuspaikka. Se sinetöi sen, että emme oikeasti koskaan edes selvittäneet, voiko lapsen pullauttaa eskarin ohi ykköselle.
On kaksi syytä, miksi hylkäsimme ajatuksen.
Ensinnäkin olemme huomanneet, että toista luokkaa paarustavan esikoisen kaveripiiri muodostuu edelleen eskariaikaisista tyypeistä. Osuutensa voi toki olla sillä, että luokan kokoonpano on myllätty uusiksi joka syksy.
Toinen ja jopa tärkeämpi syy on se, että haluamme antaa lapsen olla vielä vuoden verran lapsi. Eskari on kuitenkin vielä leikkiä ja touhuamista – maailman parasta aikaa! Ykkösellä päivissä alkaa maistua aivan eri tavalla kouluTYÖ. Ekaluokan alku on yhdenlainen lapsuuden loppu.
Postauksen kuvitus tämän päivän retkeltä ja postauksen päähenkilön toistaiseksi keskeneräisestä ja ennen julkaisemattomasta satukirjasta.
Hän tuskin on esikoulun ainoa lapsi joka osaa jo lukea ja laskea, se on aika yleistä nykyään. Pelkäsin ihan samoja asioita esikoiseni kohdalla, olinhan itse tylsistynyt ekaluokalla ostaessani lukea ja laskea, mutta nykyään opetus on niin eskarissa kuin sitten koulussakin räätälöidympää lasten mukaan. Lapsille annetaan erilaisia tehtäviä ja haasteita taitotason mukaan. Jännitin uudestaan toisen lapsen kohdalla, hän kun meni eri eskariin ja kouluun kuin esikoinen, mutta sama juttu niissäkin. Sen sijaan kukaan päiväkodinjohtajista, esikouluopettajista, rehtoreista ja ekaluokan opettajista ei suositellut aikaistamista vaan nimenomaan sitä että lapsi saa olla vuoden pidempään lapsi.
Kiitos, että jaoit ajatuksesi ja kokemuksesi! Erityisen lohdullista lukea mietteitäsi siitä, että lastemme koulu ei ole samanlaista kuin nykyvanhempien koulu oli. Tiedän tuon, mutta enpä ole muistanut sitä huomioida tässä asiassa. Mielikuvissani ylöspäin eriyttäminen ei tosin ole kovin yleistä, mutta ainakaan eskarissa se ei toki ole ongelma. Siellä kuitenkin muu kuin “kova koulunkäynnin ydin” on tärkeämpää. Ja tuolla kovalla ytimellä tarkoitan äidinkieltä, matematiikkaa ja kieliä.