Tiedätkö missä suomalaisessa sanassa on vain yksi konsonantti, mutta seitsemän vokaalia?
Entä muistatko keskustelu kahdella kirjaimella -klassikon:
“Kokoo koko kokko, Kokko!”
“Koko kokkoko?”
“Koko kokko!”
Tällaiset kielelliset leikittelyt ovat minulle ja vaimolleni mieluisia kuin katkottomat yöunet. Rakastamme suomen kieltä.
Ei ihme, että lapsemme ovat osoittaneet kiinnostusta kirjaimia ja sanoja kohtaan jo muutaman vuoden iässä. Merkitystä lie silläkin, että luemme paljon.
Keskimmäinen piirteli loppukesästä kirjaimia. Paljon kirjaimia. Hän kirjoitti ulkomuistista perheenjäsenten ja useiden sukulaisten nimet. Samalla hän selkeästi maisteli kirjaimia ja tavujakin.
Syyslomareissullamme Tampereella se sitten tapahtui: Varroimme liikennevaloissa punaisissa. Tyttö tuijotti viereistä linja-autoa. Ennen vihreää hän totesi: “Nys – se!”
No, niinhän Tampereen bussien kyljessä lukee. Nysse. Eivät Hämeessä ymmärrä, että linja-autot ovat onnikoita.
Hetken kuluttua takapenkiltä ilmoitettiin hotellin kohdalla: “Ilves!” Myös lähes kaikissa seuraavissa valoissa lapsi ehti lukea valomainoksista ihan oikeita sanoja.
Etupenkkiläiset juhlivat ja kehuivat. Esikoinen vähän dissasi. Kuopus toisteli keskimmäisen lukemia sanoja todeten: “Minäkin osaan lukea!”
On mielenkiintoista, että lukemaan oppimisessa näyttää tapahtuvan “lopullinen kynnyksen ylitys” pienessä hetkessä. Yhtäkkiä kirjainten ja äänteiden maistelu muuttuu lukemiseksi. Esikoiselle kävi samalla tavalla.
Syysloman jälkeen lapsi on lueskellut satunnaisia tekstipätkiä ja Kirjatiikerit-sarjaa. Mutta vielä enemmän hän on kirjoittanut: vanhemmilleen, sukulaisilleen ja vanhemmille kavereilleen. Onpa hän saman pihan viidesluokkalaisen kanssa kirjeenvaihdossakin! Tämän postauksen kuvat ovat joulukuulta ja 100-prosenttisesti lapsen omaa osaamista.
En osaa kuvailla, kuinka ylpeä olen tuosta lapsesta, mitä tulee edellä mainittuihin asioihin.
Samalla vähän hermostuttaakin: ruokaostoksilla olen oppinut skannaamaan lööpit mahdollisimman aikaisin. En halua selittää kassajonossa, mikä on seksisuhde, kansanmurha tai miksi mies ampui vaimonsa. Luin hiljattain Juha Rautaheimon mielenkiintoisen Hermo – Murharyhmän mies -kirjan. Sitäkään ei viitsinyt lukemisen välissä jättää sohvalle lojumaan. Tälle syynä oli kuitenkin enemmän esikoisen kuin keskimmäisen lukuinto.
Se yhden konsonantin ja seitsemän vokaalin sana on hääyöaie. Sen hienoutta juuri lukemaan oppinut ei vielä hetkeen oivalla. Sen sijaan “Tule kattoon kattoon, kun kärpänen tapettiin tapettiin” -jutulle lienee kodissamme hyvin pian yksi ymmärtäjä lisää.
Ps. Tulin syksyllä sivulauseessa luvanneeksi, että tyttö saa oman puhelimen lukemaan opittuaan. Jännästi lupaus oli jäänyt lapsen mieleen. Lupaus on lunastettu, ja viisivuotiaan vaaleanpunaisen nokialaisen käytetyimpiä sovelluksia ovat Pokemon Go ja WhatsApp. Jälkimmäisen käytössä kirjoitus- ja lukutaito näyttää kohentuvan huomaamatta: viestit ovat juuri sopivanmittaisia tekstipätkiä.
1 thought on “Viisivuotias oppi lukemaan – isä ylpeilee ja hermoilee”