Veräppä. Takaloosteri. Hames. Koria. Alahappäin. Ylähäppäin.
Etelä-Pohjanmaa on kuin Savo. Alkuasukkaiden kieltä on mukava kuulostella. Ainakin, jos murredosettia ei tarvitse avata kuin muutaman kuukauden välein.
Olimme toissa viikonloppuna lakeuksilla ja kielellistä ihmeteltävää riitti jälleen. Tällä kertaa murteen edelle ponnisti kuitenkin esikoisemme. Hän ilmoitti sunnuntaina viisivuotiaan itsevarmuudella: “Nyt minä sitten osaan lukea!”
En voinut olla eri mieltä. Olin juuri auttanut lasta tappamaan aikaa kirjoittamalla kännykkääni lauseita. “Papan auto pitäisi pestä.” “Ossi on musta koira.” “Iskä ajaa vielä tänään kotiin.” Eskarilainen todellakin luki kaiken.
Muu perhe jäi alkuviikoksi etelänlomalle. Minulla oli siis kotona mahdollisuus googlailla, miten lukutaitoa määritellään.
Voiko pojan siis sanoa lukevan?
Ainoan kunnollisen määritelmän lukutaidolle löysin Pisa-tutkimuksen materiaaleista: “Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia lukijan omien tavoitteiden saavuttamiseksi, tietojen ja valmiuksien kehittämiseksi sekä yhteiskuntaelämään osallistumiseksi.”
Pisa-näkökulmasta lapsemme ei siis osaa lukea. Ei tarvitsekaan. Pisaan osallistuvat mopoautoikäiset.
Poikamme on ollut kirjaimista, sanoista ja teksteistä kiinnostunut noin vuoden ajan. Vanhempina emme ole patistelleet lasta lukemaan. Tietysti olemme vastailleet ja auttaneet lukemisen hahmottamisessa, kun poika on sellaista kysynyt. Ja toki vaimo on istahtanut sohvalle, kun poika on hakenut vanhan aapisen kirjahyllystä ja pyytänyt tutkimaan sitä kanssaan. Taito on itänyt hiljalleen.
Loppusilauksen taisi antaa Ekapeli Alku, jossa lukemisen perusteet on pelillistetty. Jos Ekapeli ei ole tuttu ja lähipiirissä on lukemaan opetteleva, niin suositus plus plus. Toimii melkein millä tahansa laitteella.
Ekapelin vanhemmille-osiossa sivutaan sitä, miten lapsi oppii lukemaan. Lisäksi luetellaan erilaisia lukemisen tasoja. Niistä yksi on, että tavuja yhdistetään sanoiksi liukumalla äänteestä toiseen. Sain vaimolta viestin Etelä-Pohjanmaalta samoihin aikoihin, kun luin tuota vanhemmille-sivua. Viestissä tenava hymyili Miina ja Manu -kirjan kanssa. Saateteksti kertoi, että tässä on ensimmäinen aukeama, jonka luin kokonaan itse.
Tuon perusteella julistan, että esikoisemme osaa lukea. Ta-ta-ta-DAA!
Äänessäni on ylpeyttä ähkyksi saakka! Mutta sen lisäksi tunnepalettiin työntyy pessimismiä. Jos lapsi osaa lukea kouluun mennessään, mitenkähän aika kuluu ekaluokalla?
Onneksi nykyään yhä useampi lapsi oppii lukemaan ennen kouluikää. Ilmiön yleisyyden takia uskon, että opettajat osaavat huomioida tämän ja ruokkia ennen kaikkea lukuintoa. Tätä peräänkuuluttavat asiantuntijatkin.
Lukuinnon ruokkimisessa toivottavasti auttaa sekin, että aiomme lukea tenavalle edelleen mahdollisimman paljon. Tällä hetkellä kutkuttaa ajatus, että voisi lukea vaikka vuorotellen. Esimerkiksi niin, että aikuinen lukee kaksi virkettä ja lapsi yhden. Idea ainakin kuulostaa mukavalta yhteiseltä tekemiseltä!
ps. Juuri lukemaan oppineelle tuntuu olevan todella niukasti kirjallisuutta tarjolla. Siis kapitaalein ja tavuviivoin kirjoitettuja lyhyitä juonellisia kirjoja. Pääkuvassa näkyvä Kirjatiikeri-sarja on ainoa, jonka olen löytänyt kirjastosta. Olisiko sinulla vinkata muita?
Hei,voisikohan tsekata kirjastosta ekaluokan lukudiplomin kirjalistaa. Ne kirjat on juurikin tarkoitettu juuri lukemaan oppineille.
Ja hienosti koulussa ekalla luokalla huomioidaan jo lukevat ja taitoa vasta opettelevat. Meillä oli esikoinen viime talvena ekalla ja heti syksyllä suomenkielen tunnilla luokka jaettiin kahteen ryhmään: jo lukeviin ja taitoa vasta opetteleviin.
Kiitos vinkistä! Joskus tuota listaa on selattu, mutta silloin lukutaito oli vielä vain unelmaa. Mutta nythän sitä pitäisi ehdottomasti tutkailla. Kiitos!
Mukava lukea, että lukutaitoisten huomiointi toimii koulussa hyvin. Tylsistyminen ei tee hyvää koulussa viihtymisen ennusteelle.