Sinä – kuusivuotiaamme

Herään yöllä vaimeaan tyttöjen huoneesta kuuluvaan kutsuun: “Iskä!”

Konkoilen kerrossängyn viereen. Yläkerrassa on pissahätä.

Vessassa kysyn: ”Ehditkö kauan kysellä minua? Huusit niin hiljaa, etten välttämättä herännyt ensimmäiseen, enkä vielä toiseenkaan kertaan.”

”Aika monesti. Kuulin, kun sisko pyöri alasängyssä. En huutanut lujempaa, ettei se olisi herännyt!” tyttöni vastaa.

Käsien pesun jälkeen rutistan muksua ja mietin: miten kuusivuotias voi olla noin empaattinen? Hoksata yöllä kolmelta unenpöpperössä ajatella siskonsa heräämistä?

Empatia ja sosiaalinen taidokkuus ovatkin ensimmäiset mieleeni tuevat asiat, kun mietin sinua, kuusivuotiaamme.

Yöllinen rakontyhjäyshetki on vain yksi esimerkki. Toiseksi käy tämä: Muutama päivä sitten räjäytimme TV Mix -pussin. Sinä varasit sinisen suosikin jo ennen satsin aukaisemista. Veljesi ehti toiseksi. Pussissa oli sinisiä kuitenkin vain kaksi. Kolmevuotiaalla sisarellasi alkoi alahuuli väpättää. Ja mitä teit? Annoit omasi siskollesi ja totesit, että seuraavalla kerralla sitten sinulle!

Kuusivuotissynttäreiden teemaksi halusit Olofin. Ikävä kyllä kaikki synttärivieraat eivät päässet mukaan, koska korona.

Olet myös rohkea. Viime kesän reissulla halusit Legolandissa hurjempiin laitteisiin kuin kolmatta vuotta vanhempi veljesi. Kuusivuotisneuvolassa neukkutäti tuli hakemaan meitä aulasta ja ehdotti, että lähtisitkö ensin yksin hänen huoneeseensa. Menit empimättä ja ujostelematta!

Mustelmia riittää

Päiväkotielämäsi jäi lyhyeksi – yhdeksään viikkoon. Sitten korona palautti sinut kotiin, enkä usko, että palaat enää päikkyyn tänä keväänä. Toisen hoitopäivän jälkeen ryhmäsi aikuinen kertoi: ”Hän on sujahtanut porukkaan kuin kala veteen. Minun on välillä pitänyt muistuttaa itseäni, että hän on täällä vasta toista päivää.”

Rohkeus lie yksi syy, miksi viihdyt myös isoveljesi kaveriporukan raisuissakin leikeissä. Ilmeesi on näkemisen arvoinen, kun voitat kuudesluokkalaisen kivi-paperi-saksissa.

Hyvistä hetkistä huolimatta täytyy myöntää, että koet noissa leikeissä välillä kovia. Varsinkin fyysisesti. Koska olet toisia pienempi joudut esimerkiksi juoksemaan koko ajan ”täysiä”. Se taas johtaa päivittäin kivuliaisiin kompastumisiin. Silloin kiiruhdat kotikolomme eteiseen silmät märkinä hakemaan lohtua. Yleensä lyhyt halaus riittää ja tunnet jälleen yhteistenleikkien vedon.

Kaverit ovat siis tärkeitä (ei ihme, että kaverisuhteiden rajoittaminen on ollut koronaelämässä kaikkein tuskallisinta). Tärkein leikkikaverisi löytyy kuitenkin sieltä kerrossängyn alapediltä. Pikkusiskosi kanssa leikitte päivittäin pitkiä hienoja pätkiä: kotia, majaa, koulua.

Ihanien leikkien vastapainoksi myös riitelette päivittäin kunnolla. Silloin peruslauseesi kuuluu: ”Sitten en enää leiki kanssasi ikinä!”

Kirjoitin veljestäsi aikoinaan (omasta mielestäni Isäkuukausien parhaisiin kuuluvan) postauksen otsikolla Viisivuotias on pieni mu*kku. Nyt tuo vaihe on sinulla. Provosoidut, provosoit ja pahoitat mielesi välillä käsittämättömän vähästä. Onneksi tiedän tuonkin vaiheen olevan vain vaihe.

Sinä luet ja kirjoitat. Askartelet monipuolisesti ja mielellään. Syöt melkeinpä kaikkea, mitä hoksaamme sinulle tarjota. Tykkäät viestitellä WhatsAppilla, leikkiä roolileikkejä, pelata Pokemon Gota, katsoa Ryhmä Hauta, ulkoilla ja tanssia.

Olet tärkeä ja rakas!

Ps. Viisivuotiaana kirjoittelin hänestä näin.

Leave a Comment