Suomen luonnolle liputettiin ensimmäistä kertaa – kokeilimme ihmislippua

Onhan näitä liputuspäiviä. Lauantaina saatiin yksi erittäin hyvä lisää, kun siniristiliput hinattiin mastoon ensimmäistä kertaa Suomen luonnon kunniaksi. Me kävimme juhlan kunniaksi (ja mielenrauhan vuoksi) kiertämässä sunnuntaina läheistä luontopolkua.

Kuten pääkuvasta näkyy, lapset innostuivat merkkipäivän huumassa ihan halailemaan puita. Minusta näyttivät hetkittäin aivan ihmislipuilta luonnon omassa lipputangossa. No, totta puhuen he kylläkin yrittivät liukua puuta pitkin kuin leikkipuistojen kiipeilytelineissä.

Kiersimme nuotiopaikalle metsäpalosta alkukesällä kärsineen maaston kautta. Vaimo ja kuopus rullailivat kuntopolkua samaan osoitteeseen ja sitten nautimme koko porukalla suoleen tungettua lihamössöä ja juomaa, jota syntyy tropiikista saakka raahattujen papujen jauhamisen ja pohjoisen maidon liitosta.

Kuvat puhukoon puolestaan. Metsässä ja luonnossa oli jälleen hyvä olla. Kuten aina!

0 thoughts on “Suomen luonnolle liputettiin ensimmäistä kertaa – kokeilimme ihmislippua”

Leave a Comment