Osana seurakuntaa

Olen naputellut blogiin pari kertaa perhekerhoista (eka kerralla ei oltu ihan mukavuusalueella, mutta hiljalleen kohtaamisen muuttuivat mielenkiintoisiksi). Trendi jatkui Suvivirteen saakka: laskin viimeisellä perhekerhokerralla osallistumislistasta, että kerhoilimme kevätkaudella toistakymmentä kertaa! Iso syy melko aktiiviselle osallistumiselle on ollut äitituttava, joka on poikansa kanssa kulkenut kerhossa ja pyytänyt meitäkin usein mukaan. Muutaman kerran kerhoilimme kuitenkin ilman tuttujakin, … Read more

Tuplamummulointi

Voiko ääneen ja hulinaan addiktoitua? Mummu nimittäin lähetti minulle hiljattain viestin: “Pitää olla radio auki, kun on niin hiljasta!” Olimme lähteneet pari tuntia aikaisemmin pois mummulasta, jossa olemme viettäneet viimeisen kolmen viikon aikana pariinkin otteeseen useamman päivän. Osan ajasta myös lastemme serkkupojat ovat olleet mukana temmeltämässä. Lapsuuden kotini pihamaalla ja tuvassa onkin ollut “jossain määrin” … Read more

Isi prööt – ja muut kasvun ihmeet

Viihdyn istutuslapion kanssa ihan yhtä hyvin kuin ompelukoneen. Niiden seura saa minut paitsi tylsistymään myös kiemurtelemaan. Ollaan epämukavuusalueella, eikä motivaatiota puutarhatöistä tai ompelemisesta kiinnostumiseen ole. Sen verran kasvun ihmeestä pitää kuitenkin olla kiinnostunut, että kokeilee kasvattaa lasten kanssa paprikoita, tomaatteja ja basilikaa. Eilen kylvimme siemenet idätyslaatikkoon ja voit arvoisa lukija uskoa, että juniorit olivat innoissaan … Read more

Serkkuilua yläviistoon

Mikä on ihailemisen maksimi? Uskoakseni nelivuotiaamme pääsee kahdeksanvuotiaan serkkutyttönsä ihailussa ainakin lähelle. Juttelimme lempiruuista. Poika julisti jo ennen serkkunsa vastauksen kuulemista: “Mun lempiruuat on samat kuin sinun!” Lasten serkkutyttö vietti alkuviikosta kolme talvilomapäivää meillä. Edellisenkaltaisia tilanteita oli monia. Oli mielenkiintoista havainnoida, kuinka lapset seuraavat vanhempia ja osaavampia kavereitaan ihaillen. Sama näkyy arjessamme joka päivä: kun … Read more

Serkkuilua

Olipa hienoa huomata viikonloppuna, että seniorijuniori ja hänen vuotta nuorempi serkkunsa alkavat viimeinkin omaksua yhteisen leikin nuotitusta. Tätä on odotettu! Poikien luonteet ovat kovin erilaiset. Serkkupoika menee je tekee, meidän juniori enemmänkin pohtii ja värkkää. Ei siis ihme, että yhteisistä leikeistä ei oikein ole tullut mitään. Ja ovat he toki nuoriakin vielä. Mutta viikonlopun aikana … Read more

Pakkaspuuhia ja raskaita hetkiä

Edellisessä postauksessa “vinkkasin” pakkaspäivien leikistä. Ei niin tavanomainen tekeminen jatkui myös seuraavina päivinä, kun pakkanen jökötti jäyhästi kolmenkymmenen nurkilla kuin Svinhufvudin patsas eduskunnan edustalla. Yksi kuva puhunee tässä(kin) tapauksessa enemmän kuin väsynyt blogiteksti. Lapset jaksoivat läträtä Duploilla vedessä kauemmin kuin minä jaksoin seurata touhuja. Yritin toki vanhemmalle demota ja selostaa hieman nostetta sekä sitä milloin … Read more

Hiekoitettu luistelukenttä ja muita talven juttuja

Ulkona on -32 ruotsalaisen Celsiuksen mukaan nimettyä astetta. Ei oikein hot(si). Pienempää ei raaskittu tuupata tänään ulos ollenkaan, mutta isomman kanssa käytiin vähän tunnustelemassa miltä tuollainen lukema tuntuu. Vartin jälkeen piti tulla lämmittelemään poskia, muuten meni ihan hyvin. Ja kyllähän vaimon keittelemä kaakao maistui hyvältä pakkasreippailun jälkeen! Kelin ainoita hyviä puolia lienee, että jäälyhtyjen tekeminen … Read more

Päivä paloasemalla

Vuosi sitten osallistuimme paloturvallisuusviikon megahitiksi nousseeseen Päivä paloasemalla -tapahtumaan. Vauva taisi nukkua suurimman ajan kekkereistä, mutta esikoinen halusi tietää jokaisen paloauton tarvikkeen nimen, merkityksen ja vielä uudelleen nimen. Ja toki samat tiedot paloauton ohjaamon napeista ja namiskoista. Ja kaikesta muusta esillä olleesta. Taisi käydä niin, että paloaseman pihalla perheen molemmat miehet itkivät. Poika siksi, että … Read more

Marraskuisen arjen kuulumisia

Viikko sitten kaikki syksyn räntä tuntui satavan yhden päivän aikana koti-isän kauluksesta suoraan paljaaseen selkään. Kelkka osui jo aamusta kiveen ja kun osaaminen ei riittänyt korjausliikkeeseen, niin koko päivä kuljettiin väärään suuntaan. Kivi oli pojan järkähtämätön päätös olla lähtemättä kerhoon. En pakottanut, mutta väsyneensä suivaannuin pahoin, koska aamupäivän suunnitelmat menivät uusiksi. Ja kun alla oli … Read more

Hyvä päivä!

Päteneekö vanha sanonta ilon kaksinkertaistumisesta jaettassa jakamiseen sosiaalisessa mediassa? Henkilökohtaisesti nyt on hyvä hetki kokeilla, sillä tämä päivä meni niin sanotusti putkeen. Askelmerkit oli nähtävillä jo aamupuurolla. Kumpikin lapioi mukisematta nassuunsa sähkömagneettisen säteilyn kypsentämän hiutaleiden, maidon ja suolan muodostaman massan ja viilentämiseen käytetyt marjat. Myös syönnin jälkeiset yhteisleikit pikku-Legoilla onnistuivat ilman suurempia aikalisien viheltämisiä. Käymättä … Read more