Syysloman avaus urheilukentällä

Kävimme eilen urheilukentällä toista kertaa tälle kesää (poju oikeastaan kolmatta, kun osallistui kerran nappulakisoihin). Onhan se mainio paikka purkaa energiaa, vaikka heittolajien välineistöä ei mukana ollutkaan! Matkassa oli 7-, 4- ja 3-vuotias, sekä pari reippaan vuoden ikäistä urheilijanuorukaista. Kaikki viihtyivät! Jäin miettimään, että miksi urheilukentillä näkee niin harvoin lapsia muutoin kuin ohjattujen harjoitusten tai kilpailuiden … Read more

Tunnelin päässä valoa!

Neukkutäti kertoi aikanaan, että vauvan kakasta voi päätellä paljon siitä, kuinka lapsen ruuansulatuselimistö voi. Hän kehotti googlaamaan hakusanoilla “baby poop”. Menin kotiin ja googlasin. Viihdyin hyvin hakutuloksia selatessani, mutta en ymmärtänyt tuon taivaallista, miten tulokset liittyivät kakkaan. Sitten huomasin kirjoittaneeni hakusanat muodossa “babe boop”. Tuo vanha juttu tuli tänään mieleeni, kun mietin, mitä ihmettä tekisimme … Read more

Voihan paska!

Kateus on suomalaisten perisynti. Hiljattainen ensimmäinen välitilinpäätökseni saattoi aiheuttaa sellaista. Toisaalta vahingonilo on sanonnan mukaan aidointa iloa. Tässäpä siis viimepäivien kuulumisia, jotka eivät herätä kateutta, mutta saattavat aiheuttaa vahingoniloa. Ajelimme sunnuntaina mummulasta kotiin periaatteessa puolen tunnin takia. Maanantaina oli pojun kerhoon tutustuminen. Edellinen kerhovuosi (syksy-kevät) meni pojalta ujostellessa ja loppujen lopuksi niin, että junnu ei … Read more

Kesän ensimmäinen maanantai

Arki saapui tähän perheeseen eilen. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, saimme lomailla tänä vuonna pitkään perheenä ja sehän maistui hyvältä. Yllättävän hyvältä maistui kuitenkin myös arki. Vaimo painoi oven kiinni kahdeksan jälkeen jälkikasvun melko huolellisen hippihommailun jälkeen. Tarkennuksena mainittakoon, että hippihommat tarkoittavat meillä eronhetkellä läpikäytävää HIP-kolmikkoa eli halit, ikävöinnit (“minun tulee sinua ikävä”) ja pusut. Takaisin … Read more

Vanhoja tuttuja

Kesän parhaisiin puoliin kuuluu, että ihmisillä on aikaa. Sen turvin liikutaan ja tavataan tuttuja, joita ei muutoin nähdä kovin usein. Meillä reissaaminen jää tänä kesänä nollaan, kun tyttö ei viihdy autossa sitäkään mitä saunassa. Onneksi menneet puolitoista viikkoa ovat olleet edellä kerrotusta huolimatta varsinaista vanhojen tuttujen tapaamista. Lyhyesti sanottuna: mahtavaa! Jälleen kerran on päässyt todistamaan … Read more

Hostaamista

Vieraissa ja lomamatkoissa on sellainen yhtäläisyys, että molempien jälkeen on fyysisesti väsynyt, mutta henkisesti virkistynyt. Aikuisvieraiden jälkeen kropan väsyminen johtuu lähinnä siitä, että illat tahtovat venyä ja pitäähän sitä toisaalta siivota ja kokkaillakin. Lapsikävijöiden jälkeen väsymyksen aiheuttaa, no tiedäthän, yhdistetyn ohjelmatoimiston ja ravintolan pyörittäminen. Mutta onhan se mahtavaa, että kyläillään. Puolin ja toisin! Meillä on … Read more

Mummulan aarrearkulla

Mummuloitiin neljä päivää. Huh, huh! Touhuntäyteisiä päiviä! Onhan maatalossa kyläily lapsille melkoista tekemisen aarrearkun penkomista. Varsinkin vanhemmalle on niin paljon tutkittavaa, että pikkumies ei millään ehdi tehdä kaikkea, mikä kiinnostaisi. Traktorit pitää aina käydä katsomassa kaikki ja ainakin yhden kyytiinkin päästä. Tällä kertaa kyytiin pääseminen oli tavallistakin hohdokkaampaa, sillä poju kävi papan kanssa hakemassa sahapuita … Read more

Kesäpaikkailua vol 1.

Pyöräilimme eräänä kauniina kesäpäivänä 2004 tai 2005 siskon ja silloisen tyttöystävän kanssa mummulaani. Matkaa kertyi yli seitsemänkymmentä kilometriä, joten oli luontevaa jäädä mummun luo yöksi. Se oli viimeinen kerta, kun olin mummuni luona yötä, sillä nykyään hän asustelee ehtookommuunissa. Alkuviikosta palasin perheeni kanssa yöpymään tuohon taloon. Vanhempani ovat onneksi pitäneet sen kuosissa, ikään kuin kesäpaikkana. … Read more

Jo joutui armas aika

Tänään koitti päivä, jota olen kieltämättä odottanut viime viikkoina kuin esikoululainen jouluaattoa. Out of office -ilmoitus päälle, pullat tiimikavereille, toisen tietokoneen tyhjennys ja pöydän siivous. Kirjoitinpa työpaikalta naamakirjaankin, että palataan näihin työhommiin sitten syyskuussa. Syyskuussa 2016. Fiilikset olivat yllättävän neutraaleita. Ehkä siksi, että kävimme eilen tiimikamujen kanssa pelaamassa frisbeegolfia, syömässä ja parantamassa muailimoo. Kotiin pyöräillessä … Read more

Mummilasta kotiin

Vietettiin viikonloppu mummilassa. Tärkein syy ajankohdalle oli lastemme serkun kouluun siunaaminen, johon kummeja oli pyydetty mukaan. Viikonloppu oli kaikenkaikkiaan hyvä. Lapset nauttivat selkeästi isovanhempiensa seurasta. Poika esimerkiksi pääsi puuhommiin, kun pappa oli innostunut moottorisahalla veistämisestä. Papan muotoillessa vasta kaadetusta tukista siiliä, meidän kolmevuotias karsi puuta rautasahalla innoissaan ja onnistuneesti. Myös papan tekemällä valtavalla maahan kiinnitetyllä … Read more