Tein aikoja sitten virheen. Ja sen jälkeen olen toistanut sen.
Käytän ropojani uhkapeleihin niukasti kuin Roope Setä. Silti olen silloin tällöin ostanut uhkapelikupongin – Loton tai raha-arvan. Käyn yleensä marketissa perillisteni kanssa, joten he ovat olleet mukana ostotilanteissa.
Olen jopa antanut lasten valita numeroita vapaudu asuntolainasta -hakemukseeni.
Toiminta on ollut enemmän kuin satunnaista. Silti sekä keskimmäinen että esikoinen pyytävät säännöllisesti: “Tehdään Lotto!” tai “Ostetaan arpa!”
Päällimmäiseksi heille tuntuu jääneen Lotosta ja arvoista mieleen, että niistä voi saada paljon rahaa. Ei kovin yllättävää.
Olen kertonut, että ostamme arpoja tai Lottoa hyvin harvoin. Olen korostanut, että summat ovat aina pieniä. Ja näyttänyt konkreettisesti Lotto-lapusta, että siihen mahtuu aika monta riviä, mutta täytämme kaksi tai kolme.
Samoin olen selvittänyt, että äärimmäisen todennäköisesti lotot ja arvat vievät rahat ja palauttavat korkeintaa muutaman euron. Selitykset ovat kuitenkin hukkuneet perhe-elämän entropiaan kuin se kuuluisa suolistokaasun purkaus Saharaan.
Miten puhua lapsille uhkapeleistä, olen miettinyt. Kuten niin usein, elämä tarjoili tähänkin vastauksen, kun en miettinyt kysymystä.
Kirjoitin äskettäin, että olen alkanut palkita eskarilaista onnistuneista aamutoimista eurolla per aamu. Hänen tavoitteenaan on kerätä seitsemänkymmentä euroa, jolloin hän pääsisi nostamaan himoitsemansa Lego-paketin kaupan kassahihnalle.
Summan suuruudesta huolimatta koen, että palkitseminen on kannattanut. Nyt homman plussiin tuli yksi merkintä lisää, sillä uhkapelin raadollisuus konkretisoitui esikoululaiselle “tienattujen” eurojen kautta.
Poju kyseli jälleen kauppareissulla, että ostetaan arpa. Ja minä kerroin taas, että mitä luultavimmin siitä ei voita ja, että tällä kertaa emme osta.
Sitten hoksasin verrata: “Mietipä, jos antaisin sinulle nopan. Jos heittäisit kuutosen, niin saisit eurotaulukkoon heti kaikki rastit. Mutta jos numero olisi joku muu kuin kuusi, pyyhkisimme kaikki jo kerätyt rastit pois ja joutuisit aloittamaan alusta.”
Poika oli pitkään hiljaa. Sitten hän tuumasi: “En halua heittää!”