Torkku on rikki

Lapsiperheessä on muutamia rutiineita, joiden toimivuudella on suuri merkitys perheen mielenterveydelle. Tällaisia ovat erityisesti pienten ihmisten inputtiin, outputtiin, pukeutumiseen ja torkkutilan ohjelmointiin liittyvät asiat. On selvää, että taito näissäkin kehittyy käsikädessä lapsen iän kanssa. Mutta jo saavutetun tason merkittävä repsahdus aiheuttaa vanhemmille vanhuutta hiuksistoon. Poju on ollut suhteellisen helppo nukutettava viime kuukausiin saakka. Toki oli … Read more

Jussin viettelyä

Tekisi mieleni aloittaa juhannusblogaus kaikkein aikojen parhaalla juhannusvitsillä. Tämä on vapaa maa ja vielä vapaampi blogi, niin teenpä juuri mielitekoni mukaisesti. Jos siis et vielä ole nähnyt jussin 2013 Fingerporia, niin check it out now! Nyt kun tärkein on ladattu vanhojen lehtimiesoppien mukaisesti kärkeen, niin voidaan siirtyä juhannuksen saldoon. Mittumaari alkoi osaltamme oikeastaan jo viikkoa … Read more

Matkamässyä!

Yhtä sun toista on tullut kokeiltua lapsien hiljaa pitämiseksi, tarkoitan ravitsemiseksi, kulkuvälineissä. Tässäpä pari hyväksi havaittua vinkkiä: Lentokoneeseen:* Keitetty maissin tähkä: Suhteellisen siisti sen suhteen, että lattialle ja vaatteille ei tipu ruokaa. Kasvojen suhteen hulvattoman epäsiisti. Hyvää myös se, että syöminen on työlästä eli siihen kuluu aikaa ja korvia helpottavaa nielemistä tulee paljon.* Banaani: Voi … Read more

Mummulan aarrearkulla

Mummuloitiin neljä päivää. Huh, huh! Touhuntäyteisiä päiviä! Onhan maatalossa kyläily lapsille melkoista tekemisen aarrearkun penkomista. Varsinkin vanhemmalle on niin paljon tutkittavaa, että pikkumies ei millään ehdi tehdä kaikkea, mikä kiinnostaisi. Traktorit pitää aina käydä katsomassa kaikki ja ainakin yhden kyytiinkin päästä. Tällä kertaa kyytiin pääseminen oli tavallistakin hohdokkaampaa, sillä poju kävi papan kanssa hakemassa sahapuita … Read more

Poitsin uskomaton muisti

Seniorijuniorilla tuntuu olevan hämmentävän hyvä muisti. Ainakin mitä tulee asioiden pitkäkestoiseen tallentamiseen. Kävimme maaliskuun puolivälissä vaimoni siskon luona Turussa haistelemassa varhaista kevättä. Tehtiin yhtä sun toista. Yksi rasteista oli keskiaikaisen Turun ja nykyihmisen treffeille vievä Aboa Vetus -näyttely. Näyttely oli hieno ja mielenkiintoinen. Tuntuu hämmentävältä, että Turusta käytiin kauppaa Venetsiaan jo 1200-luvulla! Yksi näyttelyhuoneista oli … Read more

Seisovan karhun edessä

Löysimme edellisessä postauksessa mainittuun kesäpaikkaan hyvän pyykkikoneen netin kirpputoripalvelusta. Metallilaatikkoon sullottu moottorin, rummun ja sukan kadottimen muodostama kokonaisuus sattui löytymään Oulun yliopiston hoodeilta. Päätimme piipahtaa samalla reissulla yliopiston eläinmuseossa. Saisikohan näin kirjoittaa, mutta eläinmuseo (http://www.oulu.fi/biodiversiteettiyksikko/node/1372) on palttiarallaa täydellinen päiväkohde lapsiperheelle. Sen kokoelma on mielenkiintoinen niin aikuisen kuin eri-ikäisten lastenkin näkökulmasta. Sisäänpääsymaksu on muodollinen. Kesäaikaan parkkipaikkoja … Read more

Kesäpaikkailua vol 1.

Pyöräilimme eräänä kauniina kesäpäivänä 2004 tai 2005 siskon ja silloisen tyttöystävän kanssa mummulaani. Matkaa kertyi yli seitsemänkymmentä kilometriä, joten oli luontevaa jäädä mummun luo yöksi. Se oli viimeinen kerta, kun olin mummuni luona yötä, sillä nykyään hän asustelee ehtookommuunissa. Alkuviikosta palasin perheeni kanssa yöpymään tuohon taloon. Vanhempani ovat onneksi pitäneet sen kuosissa, ikään kuin kesäpaikkana. … Read more

Jo joutui armas aika

Tänään koitti päivä, jota olen kieltämättä odottanut viime viikkoina kuin esikoululainen jouluaattoa. Out of office -ilmoitus päälle, pullat tiimikavereille, toisen tietokoneen tyhjennys ja pöydän siivous. Kirjoitinpa työpaikalta naamakirjaankin, että palataan näihin työhommiin sitten syyskuussa. Syyskuussa 2016. Fiilikset olivat yllättävän neutraaleita. Ehkä siksi, että kävimme eilen tiimikamujen kanssa pelaamassa frisbeegolfia, syömässä ja parantamassa muailimoo. Kotiin pyöräillessä … Read more

Mieletön miellekartta kesään

Tiedäthän sen tunteen, kun näet tai kuulet jotain mielenkiintoista ja funtsit, että tuota pitäisi kokeilla joskus itsekin. Jos, niin tietänet myös kuinka usein nuo funtsinnat johtavat ihan konkretiaan. Niinpä niin – harvoin. Yritimme taklata tätä ilmiötä viime kesänä kiinnittämällä jääkaapin oveen kesätekemiset 2014 -miellekartan. Siihen rustattiin muistiin erinäisiä mukavia pieniä juttuja, joita voisi tehdä, jos … Read more

Mummilasta kotiin

Vietettiin viikonloppu mummilassa. Tärkein syy ajankohdalle oli lastemme serkun kouluun siunaaminen, johon kummeja oli pyydetty mukaan. Viikonloppu oli kaikenkaikkiaan hyvä. Lapset nauttivat selkeästi isovanhempiensa seurasta. Poika esimerkiksi pääsi puuhommiin, kun pappa oli innostunut moottorisahalla veistämisestä. Papan muotoillessa vasta kaadetusta tukista siiliä, meidän kolmevuotias karsi puuta rautasahalla innoissaan ja onnistuneesti. Myös papan tekemällä valtavalla maahan kiinnitetyllä … Read more