Kaupallinen yhteistyö Lastentarvikkeen kanssa
Internetillä on tarkat silmät ja herkästi kommentoivat sormet. Tämän sain huomata, kun postasin pari kuukautta sitten blogiin Viisi syytä, miksi kantoreppu on isän luottokampe -kirjoituksen.
Kuvassa näkyi osa reppua, jonka kyydissä kuopuksemme tykkäsi olla. Kommentoijat ojensivat minua kertomalla, että kyseessä on rintareppu, ei kantoreppu. Onnekseni internet oli noussut ylös oikealla jalalla ja sain huomautukset varsin rakentavasti esitettyinä.
Myönnän – minulla ei ollut aavistustakaan, että rinta- ja kantoreppu ovat kaksi eri kampetta. Mutta niin ne ovat.
Rinta- ja kantorepulla on yhtä paljon samaa kuin käsilaukulla ja attaseasalkulla. Suurin ero on siinä, että rintareppu ei ole ergonominen kantajalle eikä kannettavalle. Kantoreppu on. Eroista lisää postauksen lopussa.
Lapsen kantaminen tekee hyvää sekä vanhemmalle että lapselle, kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin. Samalla harmittelin, että pukeminen on vaikeaa ja selkä vaikeroi.
Palautteiden sisäistämisen jälkeen tajusin, että syy saattoi olla kantovermeessä. Ei siis ihme, että hikoilin tyytyväisyyttä, kun Lastentarvike tarjosi mahdollisuutta testata oikeaa kantoreppua: Najell Omnia.
Eipä tule selkä enää kipeäksi!
Omnille ja minulle oli kuitenkin käydä kuin klassiselle avioparille. Olimme kasvaa erilleen ennen kuin ehdimme kunnolla yhteen. Omnin käyttöohjekirja ei ole selkein mahdollinen. Jouduin tarttumaan opukseen useampaan otteeseen ennen kuin ymmärsin kokonaisuuden.
Alkuhankaluuksien jälkeen Omni on osoittanut kerta kerralta selvemmin, miksi kantoreppu on hyvä.
Ensinnäkin, se on todella nopea pukea. Valmistajan tavoitteena on ollut tehdä “maailman helppokäyttöisin kantoreppu”. Sen kyllä huomaa. Reppu sujahtaa käyttövalmiiksi kantajansa päälle puolessa minuutissa.
Erityisesti arvostan tätä: Omnin käyttäjän selkä ei tule kipeäksi, vaikka 13-kiloinen taapero tutustuu aikuisen näkövinkkeliin pidemmänkin ajan. Kokemukset perustuvat 90-prosenttisesti etupuolella kantamiseen niin, että lapsikin katsoo menosuuntaan.
Olen yrittänyt miettiä, mistä kannettavuuden hyvyys johtuu. Luullakseni suurin syy asialle on, että leveän lantiovyön ansiosta tenavan painosta iso osa lepää hartioiden sijaan kantajan lantiolla. Ilmiö on sama kuin rinkoissa.
Myös lapsi on viihtynyt hyvin. Kun häneltä kysyy: “Tulisitko joksikin aikaa kantoreppuun?” Saa vastaukseksi makoisan hymyn ja maailman tärkeimmän sanan “äää-ä”!
Kantoreppu vs. rintareppu
- Rintarepussa lapsen alle tuleva repun osa on kapea. Lapsen paino jakautuu pienelle alueelle, käytännössä pitkälti “haaroväliin” ja lapsen jalat roikkuvat.
- Kantorepussa lapsen alle tuleva osa on leveä, “polvitaipeesta polvitaipeeseen”, jolloin jalat eivät roiku ja paino jakautuu isommalle alueelle. Käytännössä muksun polvet ovat ahteria korkeammalla. Kärjistäen voi sanoa, että lapsi istuu, ei roiku.
- Rintarepussa lapsen selkä on jalkojen roikkumisesta johtuen varsin suorassa. Lapsella, joka ei vielä osaa seisoa, selän pitäisi olla pyöristyneenä, koska se on vähän maailmaa nähneen selän luonnollinen asento. Kantorepussa selkä jää tällaiseen “C-asentoon”.
Lähde ja lisätiedot kantamisesta: www.kantoliinayhdistys.fi
Meillä on käytössä deuterin kantorinkka. Todella hyvä, tyttöä kantaa siinä mielellään pitkiäkin matkoja.
Rintareppu oli käytössä tytön ollessa ihan pieni, mutta meistä kantajista kumpikaan ei oikein tykännyt siitä. Niinpä kymmenkuisesta asti tyttö on keikkunut koiralenkeillä rinkassa.
Esikoista tuli jonkin verran kannettua Deuterin rinkassa. Kyllähän se on “the kantoväline”, mutta vertaaminen kantoreppuun ei tee oikeutta rinkalle, eikä repulle. Kaksi niin erilaista kampetta ja eri käyttöön. Täytyy myöntää, että haaveilen jossain määrin rinkasta jälleen. Kiitos kommentistasi!