Viime päivinä olen taas joutunut varomaan, etten kompastuisi omiin silmäpusseihini. Pari päivää sitten ajelin kotiin töistä ja vain hieman kärjistäen nuokuin valoristeyksessä. En ollut varma, kumpaa toivoin enemmän: liikkumisen sallivaa vihreää vai puolen tunnin autotirsat mahdollistavaa jumipunaista.
Risteävää tietä vilisevien ajokkien katkeamatonta virtaa kuin kosken kuohuja tuijottaessani mieleen pulpahti muisto yli kuuden vuoden takaa. Silloin meitä ensimmäisen lapsensa juuri saaneita neuvottiin kerta toisensa jälkeen: nuku silloin kun vauva nukkuu.
Hyväntahtoinen neuvo on viisas. Todellisuudessa tätä neuvoa pitäisi soittaa repeatella vanhemmille, joilla on useampia lapsia.
Syitä on oikeastaan kolme.
Ensinnäkin: mitä useampi lapsi, sitä useampi mahdollisuus yöherätyksiin. Kirjoitin vastikään kuinka keskimmäisen yöfilmivalikoimaan ilmestyi painajaisia (lue postaus täältä). Kuin ihmeen kaupalla tilanne on rauhoittunut. Rauhoittunut tytön osalta. Huonolla huumorintajulla varustettu elämä nimittäin siirsi ongelman viereiseen huoneeseen esikoisen riesaksi.
Toinen asia, jonka olen tajunnut vasta kolmannen lapsen myötä, liittyy aamuihin. Jos ainoa lapsi sattuu nukkumaan pitkään, aikuisetkin voivat nukkua pitkään. Vielä kahden lapsen kanssa sattui silloin tällöin niin onnellisesti, että molemmat nukkuivat pitkään. Näin kävi esimerkiksi, jos edellispäivänä oli ollut ohjelmassa jotain tavallista raskaampaa.
Kolmen lapsen kanssa todennäköisyys kaikkien samanaikaiselle aamu-unisuudelle näyttää olevan suuruusluokaltaan verrattavissa Suomen maailmanmestaruuteen jalkapallossa. Esikoinen ja keskimmäinen toki saattavat nukkua pidempään, jos illalla on vaikkapa tultu myöhään kotiin ja nukkumaanmeno on venynyt. Tällaisessa tilanteessa kuopus kuitenkin nukkuu “päiväunet” vielä paluumatkalla ja onkin aamulla sitten pirteä tuntia normaalia aikaisemmin.
Ja sitten vielä ne kotityöt ja oma-aika! Kotitöiden määrä ja lapsiluku ovat suoraan verrannollisia toisiinsa. Vastaavasti lasten määrä ja vapaa-aika ovat kääntäen verrannollisia toisiinsa. Suomeksi tulkattuna tämä tarkoittaa, että lasten nukahdettua nurkissa kuiskivia kotitöitä on aivan tarpeeksi liikaa ja toisaalta olisi kiva istua hetkeksi alas ja huokaista. Tai lukea. Tai mennä lenkille.
Pitäisi kuitenkin malttaa hipsiä patjalle (kuten tässä postauksessa kirjoitin). Nukkua silloin kun lapsetkin nukkuvat.
Isäkuukausien Facebook ja Instagram. Tiedät kyllä mitä niiden kanssa voi leikkiä. Jos haluat vain tietää, milloin on tullut uusi postaus, niin blogit.fi on oiva palvelu.
Eskarilaisella on huomenna bileet, joita on odotettu syksystä lähtien. Syy on hyvä – sata päivää eskaria takana. Iltajuhlat oikein. Leivoimme Marianne-keksejä viemisiksi (onnistuu pöytää liisteröimättä, kuten täällä kerron). Lapset olivat enemmän innoissaan kuin isä. Jännä.
Kivasti kerrottu ja pohdittu :). Vaikka onkin ei-niin-iloinen aihe.
Kunpa lapsiperhevanhemmille olisi enemmän mahdollisuuksia joustoihin työelämässä. Lapsista kun ei oikein voi joustaa.
Mutta onneksi kotitöistä voi. Tiettyyn rajaan asti. Polku ulko-ovelta keittiöön ja vessaan pitää olla auki aina, ja puhtaita vaatteita ja astioitakin tarvitaan, niin että onhan siinäkin jo hommaa iltapuhteiksi, isossa perheessä.
Kyllähän työelämä kuitenkin joustaakin. Ainakin perhevapaiden muodossa. Meillä se on mahdollistanut sen, että jompi kumpi vanhemmista on ollut koko ajan yli kuuden vuoden ajan kotona. Jos molemmat olisimme töissä, niin osittainen hoitovapaa kuulostais järkevältä ratkaisulta. Toki joustoja voisi olla enemmänkin.
Tuo on ihan totta, että kodin vaatimustasossa voi joustaa. Meillä oli ennen lapsia (ja ensimmäisen lapsen aikana) keskimäärin siistimpää.
Kuulostaa aika hurjalle! En varmaan ikinä selviäisi hengissä kolmen lapsen ja vähäisen unen kanssa. Välillä tuntuu ettei nykyiset 7-8h unetkaan riitä ja se on varmasti todella paljon verrattuna teidän tilanteeseen. Onneksi lapset ei kuitenkaan ole ikuisesti ole pieniä.
Kiitos kommentista! Lohdullistahan asiassa on se, että siihen ei ketään pudoteta yks-kaks-yllättäen, vaan asiaan ehtii tottua. Ja totta, että lapset ovat pieniä “vain hetken”!