Lapsen ensimmäinen yökyläily – kuopus vs. esikoinen

Reilut viisi vuotta sitten esikoisemme oli jäämässä ensimmäistä kertaa yökylään mummulaan. Siis ilman vanhempiaan. Edellisiltana kirjoitin äidilleni lapsen päiväohjelman aaneloselle. Kellonaikoihin sidottujen juttujen lisäksi lisäsin “muutamia vinkkejä”. Muistan vieläkin, miten teksti pieneni ja pieneni paperin alalaitaa kohti – kaikki huomiot eivät tahtoneet millään mahtua yhdelle paperille. Paperissa oli mainittu muun muassa D-vitamiinit, erilaiset pukemisvaihtoehdot ja … Read more

Esikouluvuoden tilinpäätös

Tämä on nolo juttu. Se on kuitenkin pyörinyt eskarivuoden aikana niin monesti mielessä, että kerrottakoon nyt blogissakin. Lahdessa mittelöitiin vuonna 2001 voimia MM-hiihdoissa. Päätimme kahden kaverini kanssa lähteä haistelemaan kisatunnelmaa. Matkan taitoimme omalla kaverin isän autolla, vaikka Lahteen oli silloiselta kotipaikkakunnalta 400 kilometriä. Laskeuduimme Suomen Chicagoon hieman turhan myöhään. Meillä oli hirmuinen nuorten miesten kiire … Read more

Eskari-ikäisen seitsemän useimmin käyttämää lausetta

Tavallinen aamu. Lastaan perhelogistiikkayksikköömme eskarilaisen, hänen pyöränsä ja itseni. Kun nostan fillaria takakonttiin, kevään aikana sinne kertynyt hiekka ja sora tervehtivät minua. Eikä koiraverkon etupuolella ole sen siistimpää. Tarkistan eskarilaisen turvavyön, istahdan ratin taakse ja huokaisen melko painavasti: “Meidän pitäisi imuroida auto viikonloppuna!” “Minä en halua olla imuroimassa”, tulee napakka kuittaus takapenkiltä. Toissakesänä imurointi oli … Read more

Montako tunnetta yksi Lego-paketti sisältää?

Lego-Spinjitsu-Hyrrä

”Iskä, iskä, iskä, iskääää!”, huutavat kaksi isointa lasta yhtä aikaa, kun taaperran maanantaina töistä kotiin. Riehakkaan ja innostumista poreilevan vastaanoton syy ei ole jälleennäkemisen riemu, vaan esikoisen eskarissa saama idea. ”Kaveri oli ostanut viikonloppuna sellaisen Ninjago-hyrrän (Lego Ninjagon Spinjitzu). Sellainen maksaa vain kaksitoista euroa. Se on mahtava! Minäkin haluan sellaisen. Haluan. Ajattelin, että maksaisin sen … Read more

Eskarilaisen pääsiäistarina: Ronkeli ja Mirri

Olipa kerran noitatalo, jossa asui Ronkeli ja Mirri. Ne lähtivät ajelulle. He kiisivät tulivuoren yli, mutta hupsis! Noita ja kissa tippuivat tulivuoren reunalle. Vuoren reuna sortui. He olivat vähällä pudota tulivuoreen. Mutta he pääsivät siltikin kuivalle maalle. Tulivuori alkoi juuri savuamaan. Onneksi luuta tuli juuri paikalle. He hyppäsivät luudan kyytiin heti paikalla ja sen jälkeen … Read more

Eskarivuosi aloitti myös isän vieroituksen

“Viisivuotiaana poikasi pitää sinua kuninkaana, viisitoistavuotiaana mulkkuna!” Ex-pomon kommentti esikoisemme syntymän jälkeen on jäänyt mieleeni. Olin tullut pojan isäksi pari kuukautta aikaisemmin. Virke oli osa jutustelua, jossa pohdimme isän ja lapsen ihmissuhteen rakentumista. Kärjistetty näkemys pitänee sisällään enemmän kuin pelkän totuuden siemenen. Näihin saakka olen saanut nauttia monessa mielessä kuninkaan asemasta. Toki pahimmat uhmaiän angstit … Read more

Talvi -17-18: paljon lunta, lujasti pakkasta ja isiääliö

Optimisti sisälläni sanoo, että kevät tulee! Realisti koputtaa toiselta olkapäältä kysyen: “Et sattumoisin ole sääennustetta tulevalle viikolle nähnyt: uutta lunta lisää kuin valtionvelkaa ja sitten vaihteeksi pakkasta niin, että kalsarit jäätyy jalkaan!” Niin tai näin, kokosin yhteen kuvafiiliksiä talven ajalta. Osa otoksista on debytoinut somessa, mutta suurin osa on julkaisemattomia. Aistiiko näistä talven? Entäs niitä … Read more

“Kutsu minua nelivuotiaaksi!” eli lasten suusta – vol. 13

Jouluaattoyönä poju tulee vessaan puolen yön aikaan. Mielessä pyörii unenpöpperöstä huolimatta lahjaksi saatu autorata. “Siihen näytti olevan laatikossa niitä sähkönjohtimia varaosina. Ne pitää vaihtaa, kun entiset kuluu.” Myöntelen ja kysyn, että mistähän se nyt tuli mieleen. Uninen vastaus: “En minä kuule sitä tiedä!” Tyttö katsoo tiputtavia jääpuikkoja mummilan räystäässä ja toteaa: “Jääpuikot tyhjenee!“ Poju pelaa … Read more

Kuinka puhua lapsille uhkapeleistä ja havainnollistaa riski ymmärrettävästi

Tein aikoja sitten virheen. Ja sen jälkeen olen toistanut sen. Käytän ropojani uhkapeleihin niukasti kuin Roope Setä. Silti olen silloin tällöin ostanut uhkapelikupongin – Loton tai raha-arvan. Käyn yleensä marketissa perillisteni kanssa, joten he ovat olleet mukana ostotilanteissa. Olen jopa antanut lasten valita numeroita vapaudu asuntolainasta -hakemukseeni. Toiminta on ollut enemmän kuin satunnaista. Silti sekä … Read more

Harrastuksissakin liika on liikaa

Tänään on torstai. Silti huutotuuletin hetki sitten ääneti – TGIF! Thank God, I’m Free! Olen vapaa. Vapaa lasten harrastusten aiheuttamasta iltastressistä, josta perheemme sai makuannoksen menneiden kolmen viikon aikana. Annoksen resepti oli yksinkertainen: Eskarilainen osallistui laskettelukouluun. Tunti tasokasta opetusta ti, ke ja to kolmen viikon ajan. Maistui hyvältä. Poika tykkäsi ja oppi tarttui. Laskutaito otti … Read more