Lapsen ensimmäinen yökyläily – kuopus vs. esikoinen

Reilut viisi vuotta sitten esikoisemme oli jäämässä ensimmäistä kertaa yökylään mummulaan. Siis ilman vanhempiaan. Edellisiltana kirjoitin äidilleni lapsen päiväohjelman aaneloselle. Kellonaikoihin sidottujen juttujen lisäksi lisäsin “muutamia vinkkejä”. Muistan vieläkin, miten teksti pieneni ja pieneni paperin alalaitaa kohti – kaikki huomiot eivät tahtoneet millään mahtua yhdelle paperille. Paperissa oli mainittu muun muassa D-vitamiinit, erilaiset pukemisvaihtoehdot ja … Read more

Esikouluvuoden tilinpäätös

Tämä on nolo juttu. Se on kuitenkin pyörinyt eskarivuoden aikana niin monesti mielessä, että kerrottakoon nyt blogissakin. Lahdessa mittelöitiin vuonna 2001 voimia MM-hiihdoissa. Päätimme kahden kaverini kanssa lähteä haistelemaan kisatunnelmaa. Matkan taitoimme omalla kaverin isän autolla, vaikka Lahteen oli silloiselta kotipaikkakunnalta 400 kilometriä. Laskeuduimme Suomen Chicagoon hieman turhan myöhään. Meillä oli hirmuinen nuorten miesten kiire … Read more

Tunnekirjoja kiittää viimeistään, kun vesimeloni putoaa Prismassa

Kaupallinen yhteistyö Lasten oman kaupan kanssa. Nelivuotias on ottanut luvatta kaupan hevi-osastolla sylintäyteisen vesimelonin kannettavakseen. Leveä hymy hyytyy juuri ennen kuin tyttö pääsee esittelemään ostosideaansa minulle – meloni lipsahtaa lattialle ja halkeaa kuin savipitoinen maa hellejaksolla. Toruni ovat seitin ohuet, sillä katumus paistaa muksun kasvoilta. Punnitsen lähes kolmikiloisen melonin ja nostan ostoskärryyn. Jatkamme hedelmien ja … Read more

Vahvatahtoisen taaperon ensisana yllätti

Muistatko, kuinka me suomalaiset odotimme kesää vuonna 2017? “Ehkä ensi viikolla!” “Kyllä se tulee!” “Nyt on selvät merkit!” Hetki tuntui olevan käsillä. Useinkin. Mutta ei se sitten ollutkaan. Loppuvuodesta 2016 syntyneen kuopuksemme ensisanojen odottaminen on kulkenut samaa rataa. Itse näin västäräkkejä puheessa jo, kun taapero alkoi toistella tavuja: “ta-ta-ta”. Pääskysestä ei päiväkään -hetki koitti, kun … Read more

Eskari-ikäisen seitsemän useimmin käyttämää lausetta

Tavallinen aamu. Lastaan perhelogistiikkayksikköömme eskarilaisen, hänen pyöränsä ja itseni. Kun nostan fillaria takakonttiin, kevään aikana sinne kertynyt hiekka ja sora tervehtivät minua. Eikä koiraverkon etupuolella ole sen siistimpää. Tarkistan eskarilaisen turvavyön, istahdan ratin taakse ja huokaisen melko painavasti: “Meidän pitäisi imuroida auto viikonloppuna!” “Minä en halua olla imuroimassa”, tulee napakka kuittaus takapenkiltä. Toissakesänä imurointi oli … Read more

Taaperon ensimmäinen kevättodistus

Kuopuksemme on käynyt elämänkoulussa taaperoluokkaa pian puolen vuoden ajan. Kevään kunniaksi hahmottelin hänelle ensimmäisen kevättodistuksen. Ajan hengen mukaisesti arvioinnissa ei käytetä numeroita vaan sanallisia ilmauksia. Biologia Tuntee ja ymmärtää, miten niistäminen tapahtuu. On vasta oppinut soveltamaan samaa biologista metodia (uloshengitystä) saippuakuplien tuottamiseen. Oppilas osaa osoittaa ihmiskehon tärkeimmät osat niitä kysyttäessä: koskettaa esimerkiksi hiuksia, kun vanhempi … Read more

Vaimo parka – teimme äitienpäivälahjan itse

Käsityöstimme äitienpäivälahjan tenavien kanssa. Ostimme pojan kanssa tuollaisen leningin, tunikan, tatongan, paidan, teltan, mikä lie. Siinä on solmu edessä. Näyttää vähän sidotulta napatyngältä. Sopii äitienpäivälahjaan. Sitten painoimme asuun kolmen lapsen kädenjäljet. Ja toiseen laitaan tekstin, jossa on ajatusta, mutta ei ulkonäköä. Siinä mielessä se muistuttaa tekemistä koordinoinutta isähahmoa. Tee itse -lahja on ajatuksena aina kaunis. … Read more

Tuntematon antoi lapselle karkkeja – häkellyin täysin

Myönnän. Erittäin puheliaat lapsemme aiheuttavat minulle joskus nolostelua julkisilla paikoilla. En varsinaisesti ajattele, että esimerkiksi kaupassa pitäisi olla hiljaa. Silti jostain äärimmäisen syvältä alitajunnasta kumpuaa ajoittain tunne, että suomalaisen pitää ennemmin vaieta kuin puhua pulputtaa alati. Kauppajonossa katselen ympärilleni, kun tenavat selittävät, kertovat, keksivät ja sanailevat. Tänään sain opetuksen, kun hain etätyöpäivän lounastauolla pojan eskarista … Read more

Ismo Leikola on väärässä – suomen tärkein sana ei ole ”no niin”

Maailman hauskin ihminen Ismo Leikola väittää suositussa tarinassaan, että ”no niin” olisi suomen kielen tärkein sana. Leikolalla on väitteelleen hyvät perustelut: “no niin” käy melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Se on oikea avain moneen sosiaaliseen hetkeen. Hyvistä argumenteista huolimatta Leikola on väärässä. Suomen kielen tärkein sana ei nimittäin ole ”no niin”, vaan ”äää-ä”. “Äää-ä” on kommunikaation … Read more