1) Eskarissa oppii paljon tärkeää
“No se, että olen saanut monta uutta kaveria”, poju vastaa, kun kysyn mikä on jäänyt päällimmäisenä mieleen esikoulusta.
Itse vastaisin kysymykseeni samoin – kaikki sosiaalinen rohkeus ja osaaminen ovat parantuneet huimasti. Kotihoidossa olleelle nuo asiat ovat tärkeintä mahdollista oppia. Ne ovat kivijalka tuleville oppivelvollisuusvuosille.
2) Eskarissa ei opi juuri mitään
Siis mitä tulee “kouluaineisiin”. Alkusyksystä minua vaivasi se, että eskarissa ei opeteltu kirjaimia tai harjoiteltu laskemista. Kielikylpyjäkään ei ollut.
Nyt tämän myöntäminen nolottaa. Kuvittelin, että eskari on kuin oman lapsuuteni ykkönen. Ei ole. Ei pidäkään olla. Eskarin antia ei mitata luku-, kirjoitus- tai laskutaidolla.
3) Muksunetti on kuin mummon tekohampaat vauvan suussa
Eskarin toiminnasta saa kivasti tietoa Muksunetin kautta. On kuvia, päiväohjelmaa ja jopa blogi! Mutta Muksunetin käyttäminen on hirveää. Kuin yrittäisi saada hampaattoman vauvan jauhamaan itse ruokansa antamalla tälle mummovainaalta jääneet tekohampaat. Ykkösluokalla siirrytään Wilmaan., josta olen kuullut paljon pahaa. Silti odotan Muksunetin jälkeen Wilmaa kiihkeästi!
4) Luokkakaverit aiheuttavat paineita jo eskarissa
Esikoululainen haluaa tänään futiskortteja, huomenna pelikonsolin ja ylihuomenna Ninjago-Legoja. Loppuviikosta Ninjago on out kuin karppaus aikuisilla ja “kaikilla” onkin Star Wars -minifiguureita. Siinäpä pohdit, että mitä ostetaan ja mitä ei.
“Kaikkea ei voi saada”, on ontto perustelu, kun lapsi heittää vasta-argumentiksi, että ei pääse leikkiin mukaan väärillä leluilla. En halua miettiä, mikä tässä asiassa on tilanne muutaman vuoden kuluttua.
5) Asenteellisuus oppisisältöjä kohtaan alkaa itää jo eskarissa
Joku osaa pelit. Toinen lukee. Kolmas hiihtää. Neljäs on hyvä jalkapallossa. Luonnollista. Sen sijaan suorastaan luonnottomalta tuntuu, että näiden erojen perusteella jo eskarissa alkaa syntyä lapsille asenteellisuutta opittavia asioita kohtaan: En osaa piirtää, enkä halua oppiakaan! Toiset hiihtävät paljon paremmin, hiihtäminen on tyhmää!
6) Eskari on lapselle raskasta ja vaatii palautumista
Esikoulu on ollut selkeästi kuormittavaa. Viikonloput ja lomat ovat tulleet tarpeeseen. Niitä ennen juniori on ollut väsynyt ja jossain määrin kärttyisä. Keskittymiskyky on ollut selvästi alkuviikkoa matalammalla. Joululomasta oli kulunut kaksi kolmasosaa, ennen kuin väsymys väistyi.
Tässäkin eskari on varmasti korkeanpaikanleiri koulua varten.
7) Eskarissa on hyvä olla
Listaamme usein iltaisin päivän TOP 3 -tapahtumat. Poju mainitsee eskarin lähes poikkeuksetta. Kiinnostavuus näkyy aamuissakin. Niitä on takana yli sata, mutta vain muutamana kämpässämme on kärsitty stressireaktioista.
8) Jako tyttöihin ja poikiin on raju
Esikoulun ensi metreillä poika puhui tytöistä ja leikki heidän kanssaan. Nyt ollaan siis takakaarteessa, eikä tuollainen tulisi kuuloonkaan. Ei, vaikka olemme yrittäneet kannustaa junioria tutustumaan myös tyttöihin. Välillä jotkin leikit selvästi kiinnostaisivat eskarissa, mutta niihin ei voi mennä mukaan, koska “ne ovat lällyjä tyttöjen juttuja!”. Karua!
9) Toistaiseksi olemme pärjänneet yhdellä autolla
Emme halua toista autoa. Toistaiseksi tavoitteessa on onnistuttu. Suurimmat tekijät ovat, että poju pääsi eskaria edeltävään aamuhoitoon. Voin dropata hänet työpaikalleen ennen kuin ajan omaan tarhaani. Toinen iso syy on perheen sitkeys. Vaimo on hakenut poitsin kahden nuoremman lapsen kanssa säällä kuin säällä. Ja kaikilla keleillä eskarilainen on myös pyöräillyt kotimatkan. Sekin on timanttista harjoittelua tulevaa varten!
Muutama muu esikouluvuotta käsittelevä Isäkuukausien kirjoitus:
* Isän tuntemukset ennen eskaria.
* Ensimmäisen päivän jälkeen puhututti ketsuppi, bileet, lepo ja vaatteet.
* Kaksitoista ensimmäistä päivää olivat maailman parhaita päiviä.
* Esikoulun suurin negatiivinen asia on edelleen, se että väkivalta tuli leikkeihin.