Raskasta raskautta

Raskausaika voi tunnetusti mennä erittäin monipuolisesti päin Turkua. Menneen puolen vuoden perusteella voin kuitenkin sanoa, että yksikin tapa riittää vääntämään perheen siltaan.  Perheessämme on ollut lapsiaikaa rapiat viisi vuotta. Emme ole olleet kertaakaan henkisesti niin väsyneitä ja kaikissa sateenkaaren väreissä tympääntyneitä kuin nyt kolmatta odottaessamme. Vaimon jatkuva kipu on rieponut luonnollisesti hänen pinnaansa, mutta osuutensa … Read more

Partakoneeton ja paidaton isänpäivä – mahtavaa!

Aikuisten toisilleen ostamat lahjat ovat ajan, rahan ja ajatusten haaskaamista. Varsinkin, jos puhutaan tavaralahjoista. Aikuinen ostaa mitä tarvitsee ja mitä haluaa. Ei siihen tarvitse toisen aikuisen luuloja tai intuitiota. Pääsääntöisesti aikuisten toisilleen ostamien tavaralahjojen kohtalona on odottaa päivää, jolloin lahjasta kehtaa hankkiutua eroon. Lapset antoivat tänään vaimon ja tytön yhdessä näpräämän kortin, pojan kerhossa askarteleman … Read more

Erilainen arki alkoi

Edellisessä postauksessa tunnustin, että motivaatio töihin paluun suhteen oli sukeltanut Maan syvimpään tunnettuun poukamaan. Tiistaina eli ensimmäisenä työpäivänä tunnelma alkoi kuitenkin kääntyä. Kävi niin kuin yleensä aina loman jälkeen. Mielen ummetus muuttui paremmin kulkevaksi fiilikseksi varmaankin kahdesta syystä. Töissä oli ihan kivaa. Mutta ennen kaikkea päivä kotona oli rullannut vaimon edellä kulkevan mahan kokoon ja … Read more

17 kuukautta koti-isänä – miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Huomenna töihin. Sanottakoon heti kärkeen, että fiilis on sama kuin kuukauden kesäloman jälkeen. Seitsemäntoista kertaa voimakkaampana tosin. Motivaatio kaasujousen päähän istumaan palaamiseen on siis jossain Mariaanien haudan paikkeilla. Ensimmäinen kappale kertoo olennaisen. Ei minua työntekoon meneminen harmita, vaan se, että tästä nykyisestä hommasta joutuu luopumaan. Olen viihtynyt lasten kanssa kotona e-r-i-t-t-ä-i-n hyvin. Ehdottomasti hienoimpiin elämänjaksoihini … Read more

Kotivanhemmuus on fyysisesti raskasta

“Se on raskasta hommaa olla lasten kanssa kotona!” Olen kuullut tuon kommentin yllättävän monta kertaa kuluneen vuoden aikana. Vastoin omaa kokemustani, sillä on viitattu ymmärtääkseni henkiseen raskauteen. Olen samaa mieltä, mutta eri näkökulmasta. En ole kokenut kovinkaan montaa päivää erityisen raskaaksi henkisesti, mutta sen sijaan kotihoidon fyysisyys on päässyt yllättämään. Joudun nukkumaan 8,5 – 9 … Read more

Ristiriitaisia tunteita

Lapset olivat hiljattain mummilassa pari vuorokautta lomalla. Myönnän odottaneeni vapaa-aikaa kovasti jo pari päivää ennen kuin lähtivät. Mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että kyllä tuli koettua muunkinlaisia fiiliksiä tuohon liittyen. Kuinkahan lussu isä meikäläinen oikein onkaan, kun odottaa hetkeä, jolloin lapset lähtevät mummin ja papan matkaan? Yritin lohduttaa itseäni – ja vaimokin yritti – sillä, … Read more

Retrospektiivi

Siitä on seitsemisen kuukautta, kun vedin työpaikan ulko-ovella kesäilmaa keuhkoihini ja annoin tilaa pienelle vapauden ja haikeuden muodostamalle tunnekombinaatiolle. Siitäkin on neljä kuukautta, kun vaimo veti kotimme ulko-ovella ilmaa keuhkoihinsa ja antoi tilaa tunnemiksaukselle, jossa haikeus oli varmasti yksi komponentti. Herran pieksut! Seitsemän kuukautta pois työelämästä ja neljä kuukautta lasten kanssa kotona. Miten aika voi … Read more

Sympaattinen kirje pukille

Kirjoitettiin poitsin kanssa pukille – ensimmäistä kertaa ikinä. Pari ensimmäistä lausetta on “pienen johdattelun tulosta”, mutta jahka kirje etenee ranskalaisiin viivoihin saakka, niin kirjoitin vain muistiin mitä poika toivoi. Myönnän olevani suorastaan ylpeä nelivuotiaastamme! Joulupukille 7.12.2015 Hei Joulupukki! Toivoisimme siskon ja isin kanssa, että pääsisit käymään meillä tänä jouluna.  Haluaisin seuraavat lahjat:– Kauko-ohjattava auto– Sähköhammasharja – … Read more

Viiden ällän vanhemmuutta

90-luvun loppupuolella olin siinä iässä, jolloin luulin, että lause “ei ylioppilaskirjoituksia, vaan elämää varten” on aforismi eikä vitsi. Samoihin aikoihin puhuttiin kovasti kuuden ällän ylioppilaista. Viime aikoina olen huomannut elämänkoulussa, että kohtalaiseen vanhemmutteen riittää vähemmän – viisi ällää on tarpeeksi. Muksujen kanssa touhutessa nuo viisi ällää ovat imperatiivit: leiki, luo, liiku, lue ja lähentele. Tietenkin … Read more

Miksi niin harva on koti-isä?

Koti-isäksi jäädessäni blogasin näin: “Jään siis hoitovapaalle, joka mielletään edelleen naisten jutuksi. Tai mielletään ja mielletään. Isyydestä puhutaan kyllä paljon, mutta käytäntö kertoo toista. Helsingin sanomien mukaan kotihoidontuen saajista vain kuusi sadasta on miehiä.” Teema nousi Ilta-Sanomat -hässäkän myötä esiin ja päätin tehdä poikkeuksen eli vaivata päätäni ja blogin lukijoita yhteiskunnallisella kysymyksellä. Siispä suoraan ytimeen … Read more