Mitä vastata lapsen vaikeisiin kysymyksiin?

Mitä pitäisi vastata, kun lapsi kyselee vaikeita? Tätä olen joutunut viime aikoina pohtimaan monet kerrat. Maaliskuussa avauduin aiheesta blogissakin. Asia painaa mieltä yhä enemmän, sillä keskimmäinen on väläyttänyt jo omaa luontaista uteliaisuuttaan pari kertaa tavalla, joka on jättänyt isän mietteliääksi. Olen päätynyt noudattamaan vastauksissani kahta periaatetta. Ensinnäkään en väheksy lasta, enkä jätä häntä huomiotta. Olipa … Read more

Paljonko ja mitä jakaa lapsistaan somessa?

Kaikki. Ei kerrassaan mitään. Jotain, mutta mitä? Kysymys lasten nettinäkyvyydestä on ollut vanhempien huulilla kymmenkunta vuotta. Silti se on tänään tärkeämpi kuin koskaan ennen. Perustan väitteeni sille, että erilaisten palveluiden määrä lisääntyy koko ajan. Mutta niin lisääntyy koneiden älykin. Netistä on yhä helpompi etsiä ja yhdistellä tietoja kokonaisuuden rakentamiseksi. Jos lataa yhtä tuonne ja toista … Read more

Virpominen – kerjäämistä vai kadonneen yhteisöllisyyden viimeisiä päivänsäteitä?

Vuosi sitten pääsiäisen alla sain Twitteristä asennekasvatusta avokämmenellä. Perusfiksuna pitämäni tyyppi kommentoi virpomiskulttuuria jota kuinkin näin: ”Jos meillä olisi lapsia, emme luultavasti laittaisi heitä kerjäämään risujen kanssa.” Viserrystä lukiessani 2v ja 4v repivät silmät kiiluen foliota virpomispalkaksi saamiensa suklaamunien päältä. Olimme vasta palanneet naapurustosta. Kävimme vajaan kymmenen naapurin ovella. Lapset hoitivat kaiken puhumisen ja touhun … Read more

Kuinka metsästää ruokaa lasten kanssa eli Isäkuukausien vinkit kauppareissuihin

Ruokaostoksilla käyminen lasten kanssa tuntuu olevan useimmille yhtä mieluisaa kuin epähuomiossa saadun parkkisakon maksaminen. Tällaiseen tulokseen olen päätynyt turinoituani asiasta (puoli)tuttujen ja jopa tuntemattomien kanssa. Itsekään en pidä mistään kaupoissa asioimisista. Sillä ei kuitenkaan ole juurikaan merkitystä asiaan ovatko lapset mukana vai ei. Varsinkaan ruokakaupassa. Itse asiassa otan tenavan tai pari ihan mielelläni mukaan. Varsinkin … Read more

“Luulin tätä helpommaksi” – eka kerta lapsen kera laskettelemassa

1. lasku Kotikylän hiihtokeskuksen ainoa rinne ei ole koskaan näyttänyt näin jyrkältä. Olen katsonut etukäteen pari videota ja lukenut netistä siitä, kuinka opettaa lasta laskettelemaan. Jopa Mr. Sinisten sankojen Taikanapin sanomasta on juteltu kotona. Lähtiessä kaikki vaikuttikin aika selvältä: “Auraat – siis suksien kärjet yhteen. Sitten kosketat kädellä polven ulkosyrjälle ja paketti kääntyy.” Tuulen tuivertaessa … Read more

Lapsella on oikeus koti-isään

Helsingin Sanomissa tänään julkaistussa mielipidekirjoituksessa ruoditaan perhevapaita. Aihe on ajankohtainen, mutta kirjoittaja tuntuu jääneen ajatuksissaan muutaman vuosikymmenen taakse. Hän puolustaa vahvasti naisen kotiroolia. Isäkuukaudet haluaa nostaa esiin toisenlaisen näkökulman ja muistuttaa, että mies saattaa haluta ottaa perheessä muunkin kuin rahoittajan roolin. Varsinkin, jos sellaiselle halulle annetaan tilaa. Mielipiteen kirjoittaja toteaa, että perhevapaiden uudistuksia hahmoteltaessa lapsella … Read more

Vaikeuksia tiedonjanon ja mielikuvituksen laukkaamisen kanssa

Viisivuotiaalla ei ole ollut missään vaiheessa pahaa miksi-kautta. Jäin vähän hoo moilastelemaan, että tässäkö se paljon puhuttu miksi, miksi, miksi ja vielä kerran miksi -kausi oli. Kausi, joka saa osan vanhemmista ärsytyskuilun partaalle vapisemaan. Mutta niinhän se tuppaa olemaan, että jos pääsee livahtamaan siitä, missä aita ei ole matalimmillaan vaan kaatunut, on jossain vaiheessa kahta … Read more

Kaikkien kanssa ei tarvitse leikkiä

Internet on syönyt itsensä ähkyyn kaikkien kanssa pitää leikkiä -kirjoituksista. Netti röyhtäilee vanhempien suuntaan: “Opeta lapsellesi, että kaikkien kanssa ollaan kaveria.” Eihän se niin ole! Ei kaikkien kanssa tarvitse leikkiä! Olen sanonut viisivuotiaalle monet kerrat, että kaikkien kanssa ei ole pakko leikkiä. Hän käy kerhossa, jossa joidenkin leikit kiihtyvät usein kierroksiin, joissa lapseni ei koe … Read more

Viisivuotiaan pelot – pahimmasta eroon piirtämällä

“Ne koneet tulevat yöllä ja liiskaavat meidät. Niillä on isot renkaat ja hurjan pitkät jouset, joiden päällä kone on korkealla. Isoimpien koneiden hytti on niin iso, että se yltää meiltä Siwalle (useampi sata metriä). Ne liiskaavat koko talon. Pahimpia ovat silti ne pienet. Ne syöksyvät niin nopeasti, että me ei ehditä tehdä mitään. Ne liiskaavat … Read more

Onnistumisen iloa ja seitsemän vinkkiä luistelun opettelemiseen

Jos joku seurasi edesottamuksiamme viikonloppuna läheisen koulun ulkojäällä, hän saattoi olla ymmällään: miksi tuo kulahtaneen punaisiin toppahousuihin puketunut mies tuulettaa ja halailee tuota poikaa, joka luistelee vaappuen ja vasenta jalkaa oikeaa enemmän käyttäen? Jos edellisen kappaleen joku olisi seuraillut touhuamme kauemmin, hän olisi saattanut huomata. Melkeinpä kuulla. Kuulla sen napsahduksen, joka seniorijuniorin päässä tapahtui. Parin … Read more