Syksyn harrastusvalinnat – liikaa kysymyksiä vailla vastauksia

Tiedän. Olemme etuoikeutettuja. Kaikki on niin hyvin, että allergioistakin perheeseemme on osunut oikeastaan vain ainoa hyödyllinen allergia. Kuulumme siihen sinisen planeetan muutaman prosentin vähemmistöön, jolla kaikki on hyvin. Siitä huolimatta, tai juuri siksi, kehtaan marista harrastusvalintojen vaikeudesta. Kun esikoisemme tanssiharrastuksen talvikausi päättyi keväällä, hän ilmoitti jo ennen kevätnäytöstä: “Ensi syksynä en halua tanssia. Haluan pelata … Read more Syksyn harrastusvalinnat – liikaa kysymyksiä vailla vastauksia

Ensimmäinen koulupäivä – takaa ajettuja tyttöjä, Aapisen etsimistä ja kysymyksiä kiusaamisesta

Kunnassamme järjestettiin tänään aamulla erikoinen retriitti. Joukko aikuisia kokoontui koulun pihamaalle hieman vaiteliaina päivittelemään toisilleen ajan kulumisen nopeutta. Koulut siis alkoivat. Esikoisemme on yksi Suomen noin 61 000 uudesta ekaluokkalaisesta. Eilen illalla kotona oli ilmassa mukava sekoitus innnostuneisuutta ja jännitystä, mutta määrällisesti pysyttiin kohtuudessa. Suuria kysymyksiä juniorilla ei tuntunut olevan tulevaan koulunaloitukseen liittyen. Mitä nyt … Read more Ensimmäinen koulupäivä – takaa ajettuja tyttöjä, Aapisen etsimistä ja kysymyksiä kiusaamisesta

Miksi ihastelin tänään Legojen mahtavuutta?

Pim-pom! “Tule meidän kanssamme puistoon”, kysyttiin pojalta jonkin aikaa sitten ulko-ovella. Kysyjinä olivat ykköselle menevä luokkakaveri ja hänen vuotta vanhempi ystävänsä. Sinne menivät, puistoon leikkimään. Hetkeä myöhemmin kolmikko tuli meille ja halusi leikkiä Legoilla. Minifiguurit, Ninjagot, autot, eläimet, rakennukset ja taistelut valtasivat keittiön pöydän hetkessä. Kotvan kuluttua nelivuotias tyttömme liittyi leikkeihin. Siitä taas tovi eteenpäin, … Read more Miksi ihastelin tänään Legojen mahtavuutta?

Kummi – aikuinen ystävä, esirukoilija vai lahja-automaatti?

Mitä kummius on? Mitä kummilta odotetaan? Miten olla kummi, kun kummilapsi asuu kuudensadan kilometrin päässä? Olemme vaimon kanssa pommittaneet toisiamme viime aikoina kummiuteen liittyvillä kysymyksillä. Pääsimme nimittäin viidettä kertaa tuohon luottamustehtävään. Erona muihin kummilapsiimme on se, että hän asuu kaukana. Suunnilleen seitsemänsadankuudenkymmenenyhden joko ollaan perillä -kysymyksen päässä. Seurakunnallisesta vinkkelistä katsoen kummius on kai aika selvä … Read more Kummi – aikuinen ystävä, esirukoilija vai lahja-automaatti?

Esikoinen aloittaa ekaluokan – isästä se tuntuu hypyltä Niagaran putoukseen

Hiljalleen ne ovat pesiytyneet meille. Ensin tuli kyniä ja kumeja. Sitten uusia vaatteita. Tällä viikolla tuolinkarmille ilmestyi reppu. Eilen lapsi esitteli erittäin ylpeänä NY-lippistä. Koululaisen tavaroita. Esikoisen kouluun varustaminen. Jälleen yksi metataski, jonka vaimo on hoitanut sataprosenttisesti. Minulle on jäänyt aikaa fiilistellä, miltä tuntuu, kun vanhin lapsi lähtee ykköselle. Ylpeys ja haikeus. Niistä tunteideni letti … Read more Esikoinen aloittaa ekaluokan – isästä se tuntuu hypyltä Niagaran putoukseen

Kääk! Vahvistaako Aku Ankka Juniori juniorin lukuintoa?

Kaupallinen yhteistyö Aku Ankka Juniorin kanssa Esikoisemme oppi lukemaan viime syksynä. Koska hän on erittäin kiinnostunut monesta asiasta kaikesta, olin varma, että lukuintoa riittäisi kuin Martoilla niksejä. Vaan väärässä olin jälleen. Nassikka on keskittynyt lähinnä teiden nimiin, kauppojen logoihin ja tuotemerkkeihin. Hän ei ole kunnolla innostunut edes kirjahyllyssään asuvista ytimekkäistä kapitaalein ja tavuviivoin kirjoitetuista tarinoista. … Read more Kääk! Vahvistaako Aku Ankka Juniori juniorin lukuintoa?

Viisitoista lapsiperheen luonnonlakia

Mitä kauemmin jotain on suunniteltu, sitä todennäköisemmin joku on sairaana h-hetkellä. Mitä enemmän perheessä on lapsia, sitä vähemmän kirjoissa on sivuja. Lapsi haluaa yöksi viereensä sen pehmolelun, joka on päivän leikeissä laitettu kaikkein epätavallisimpaan paikkaan. Vauvan puklauksen todennäköisyys on suoraan verrannollinen päällä olevan vaatteen pesemisen vaikeuteen. Ulko-ovella vaippaan luiskahtavan kakan todennäköisyys puolestaan on suoraan verrannollinen … Read more Viisitoista lapsiperheen luonnonlakia

Montako tunnetta yksi Lego-paketti sisältää?

Lego-Spinjitsu-Hyrrä

”Iskä, iskä, iskä, iskääää!”, huutavat kaksi isointa lasta yhtä aikaa, kun taaperran maanantaina töistä kotiin. Riehakkaan ja innostumista poreilevan vastaanoton syy ei ole jälleennäkemisen riemu, vaan esikoisen eskarissa saama idea. ”Kaveri oli ostanut viikonloppuna sellaisen Ninjago-hyrrän (Lego Ninjagon Spinjitzu). Sellainen maksaa vain kaksitoista euroa. Se on mahtava! Minäkin haluan sellaisen. Haluan. Ajattelin, että maksaisin sen … Read more Montako tunnetta yksi Lego-paketti sisältää?

Lapsiperhe ei sairasta päivää näe

Kolmesti lääkärissä. Kaksi tai kolme antibioottikuuria. Kolme kuratautia. Siinä kolmilapsisen perheemme kiertotautitilasto kuuden ja puolen vuoden ajalta! Meillä on ollut valtava onni pysyä perusterveenä viime vuodet (kuten kerroin jo, kun irtisanoimme lasten terveysvakuutuksia). Toki tavallista pikkunuhaa ja arkiköhää on meilläkin sairastettu. Niistä on kuitenkin selvitty pehmopaperilla ja tulehduskipulääkkeillä. Jotain tilanteesta kertonee, että jonkin aikaa sitten … Read more Lapsiperhe ei sairasta päivää näe

Kulissien takana: mitä tapahtuu, kun lasten kanssa piipahtaa pihalla

Perustuu tositapahtumiin 14.00 Isän viaton ehdotus: “Lähdetäänpä ulos!” Vastaus kahdesta suusta: “En halua – haluan olla sisällä!” 14.07 “Meillä on just nyt paras leikki ikinä menossa. Ei me nyt haluta ulos!” 14:10 Ulkovaatteet valmiina eteisen käytävässä. Lapset leikkivät hippaa. Sisällä. 14.15 Neljä- ja kuusivuotiaalla vähemmän päällä kuin varttia aikaisemmin. Nuorin itkee, koska kakka. 14.17 Isä … Read more Kulissien takana: mitä tapahtuu, kun lasten kanssa piipahtaa pihalla